Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Eilen sunnuntaina Berlinalessa järjestettiin jälleen 50/50 2020 -keskustelutilaisuus, jossa SFI:n (Ruotsin elokuvainstituutin) toimitusjohtaja Anna Serner puhui Ruotsissa jo saavutetuista tasa-arvon merkkipaaluista. Mukana oli myös Time’s Up UK:n johtaja Heather Rabbatts.
Sernerin johtokaudella Ruotsissa on edetty paljon nopeammin tasa-arvoiseen tilanteeseen mitä tulee tuettujen ohjaajien sukupuolijakaumaan. Tällä hetkellä Sernerin mukaan he aikovat kiinnittää tukipäätöksissä entistä enemmän huomiota muiden kuin miesten käsikirjoittamien elokuvien budjettien pienuuteen.
Tilaisuudessa nousi erityiseen valokeilaan nimekkäimmät festivaalit, joiden kilpasarjojen osalta riittää edelleen työsarkaa. Toistuvasti Berliinin, Cannesin ja Venetsian kilpasarjoissa naisten ohjaamia elokuvia on ollut yhden käden sormin laskettava määrä.
Kulisseissa tapahtuu nyt valtava myllerrys ja useimmat festivaalit yrittävät palkata ohjelmistovalitsijoiden tehtäviin muitakin kuin miehiä. Berlinalella on nyt kaksi johtajaa 50/50-sukupuolijakauman toteuttaen, mutta kilpasarjassa on edelleen massiivinen ero miesohjaajien hyväksi. Perinteinen tekosyy on ollut, ettei riittävän hyviä naisten ohjaamia elokuvia aseteta ehdolle, jotta sukupuolijakaumaa voitaisiin tasoittaa.
Elokuvien laatu ei ole kuitenkaan asia, jonka kilpasarjan valintoja tehdessä voi objektiivisesti mitata. Jos laatua ylipäätään voi mitata, niin se on mahdollista vasta ensi-illan jälkeen, kun sadat ammattilaiset ovat nähneet ja kirjoittaneet elokuvasta. Kyse on siis valinnoista, ja on selvää, että eri ihmiset nostavat erilaisia elokuvia jalustalle.
Keskustelua oli varsin valaisevaa kuunnella juuri nyt, sillä vaikka Berlinalen tämän vuoden ohjelmistossa oli paljon positiivisia puolia ennakkoon, niin vaikuttaa siltä, että monet miesohjaajista päästetään kilpasarjaan vanhojen meriittien pohjalta. Viime vuoden Cannesissa Adelen elämällä aikanaan Kultaisen palmun voittaneen Kechichen uusin elokuva sai täystyrmäyksen. Elokuvan kyseenalaisesta laadusta (ja keskeneräisyydestä) kertonee jotain se, ettei sitä ole näytetty sen koommin. Ehkä elokuva olisi ollut fiksua esittää vaikkapa kilpasarjan ulkopuolella.
Tällä hetkellä (muttei toivottavasti loppuun saakka) kriitikkotaulukkoa johtaa Christian Petzoldin Undine. Aiemmin upeita elokuvia, kuten Transit ja Phoenix, tehneen ohjaajan uusin elokuva on valitettavasti helposti huonoimpia täällä näkemiäni elokuvia.
Berlinale on vasta puolivälissä, joten tässä vaiheessa voi olla turha tehdä liian suuria päätelmiä, mutta silläkin uhalla on todettava, että ohjelmiston ainoat oikeasti hyvät elokuvat ovat olleet naisten ohjaamia. Josephine Deckerin kilpasarjan ulkopuolella esitettävä Shirley jatkaa ohjaajan kokeilevaa kameratyötä, vaikka kyseessä on yksi kankeimpia formaatteja — kirjailijamuotokuva.
Nämä ovat tietysti pelkästään yhden ihmisen mielipiteitä hyvyydestä, ja ken tietää — ehkä Petzold voittaa Kultaisen karhun. Elokuvien hyvyys on varsin subjektiivista, ja juuri siksi toivoisi, että erityisesti maailman tärkeimpien festivaalien ohjelmistovalitsijoiden sukupuolijakaumaan ja eri taustoihin kiinnitettäisiin vielä enemmän huomiota.
Tietysti Berlinalen jurylla on edelleen mahdollisuus kääntää tilaisuus voitoksi palkitsemalla vaikkapa Reichardtin First Cow. Naisohjaajan elokuvaa ei ole palkittu Cannesin, Venetsian ja Berliinin pääpalkinnolla vähään aikaan — ja viimeksi juuri Berliinissä.
