Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Myös kriitikkona kunnostautuneen Ben Sallittin uusin ohjaustyö Fourteen kertoo kahdesta entisestä koulukaverista, jotka erkanevat toisistaan vuosi vuodelta kauemmas. Jo’lla on vaikeuksia pysyä yhdessä työpaikassa pidempään (mm.) myöhästelyn vuoksi ja hän vaihtaa miestäkin melkein yhtä tiuhaan. Mara on naisista tasapainoisempi, joten hänestä tulee Jo’n keskeisin tukiverkko. Jo’n ongelmat kasvavat vuosien edetessä ja katsoja joutuu seuraamaan miten mahdottomaksi Maran rooli käy.
Osa näyttelijöistä on päätynyt elokuvaan ainoastaan sen vuoksi, että he ovat Sallittin ystäviä. Näyttelijöiden ja amatöörien sekoitukseen kestää hetki tottua, mutta se tekee elokuvasta äärimmäisen realistisen. Kengännauhabudjetilla tehdyssä elokuvassa asunnot näyttävät yhtä ahtailta kuin ne myös oikeasti ovat Brooklynissa, koska elokuva on kuvattu oikeissa asunnoissa.
Sallittin naturalistisessa tyylissä, jossa myös kameratyö on riisuttua, on paljon samaa kuin eteläkorealaisen Hong Sang-soon elokuvissa, joissa on lähes aina paljon samanlaisia keskustelukohtauksia pienellä varioinnilla. Tosin Fourteenissa kerronta etenee perinteisemmässä mielessä koskettavaksi tarinaksi ja elokuvassa on kovin vähän etäännyttävää kokeellisuutta.
Jo’n roolissa upean muodonmuutoksen tekevä Norma Kuhling on taatusti nimi, jota kannattaa seurata. Kuhling tuo rooliin sopivasti sekä mystisyyttä että tunnistettavia luonteenpiirteitä, mikä pitää elokuvan tapahtumaketjun yllättävänä, muttei lainkaan epäuskottavana.
Berliinin varsinaisen kilpasarjan tähänastisiin kohokohtiin on lukeutunut Francois Ozonin By the Grace of God ja Fatih Akinin brutaali sarjamurhaajakuvaus The Golden Glove. Molemmat eurooppalaiset konkarit yllättivät tekemällä jotain muuta kuin mitä heiltä odotettiin.
Ozonin pedofiilipapin uhreihin keskittyvä tositarina on täyskäännös kevyemmistä ja seksikkäistä elokuvista tunnetulle ranskalaiselle. Aikuistuttuaan oikeutta hakeva miesjoukko joutuu kääntymään median puoleen, kun seksuaalirikokset ovat jo vanhentuneet. Juttu lähtee vasta todella käyntiin, kun lisää ja etenkin nuorempia miehiä astuu esiin kertomaan traumoistaan.
Muihin vastaaviin katolisen kirkon häpeäpilkkuihin keskittyvistä elokuvista By the Grace of God eroaa näyttämällä kunkin uhrin perhesuhteita, joihin tapahtumilla on ollut väistämättä vaikutus.
Fatih Akin vuorostaan kohahdutti Berlinalea väkivaltaisella 70-luvun Hampuriin sijoittuvalla pahan olon elokuvallaan. Schlagerien rytmittämä The Golden Glove sisältää järkyttävää vanhoihin naisiin kohdistuvaa hakkaamista, josta tosin valtaosaa ei näytetä suoraan kamerassa. Äärimmäisen mustaa huumoria syntyy myös, kun mummot lyövät takaisin.
Kyyryselkäisellä murhaajalla on baaritappelusta nenä vinossa, viinaa menee enemmän kuin Nykäsellä ja baarista tarttuu mukaan ainoastaan vanhimmat naiset. Elokuvaelämys on sen verran omituinen, että se pitää nähdä itse. Kannattaa tosin miettiä kahteen kertaan, koska elokuva ei taatusti sovi kaikille.
