Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Iltapäivällä esiintynyt Ruusut ei ainakaan biisimateriaalinsa puolesta ole vielä täysin valmis hurmaamaan isoa teltallista porukkaa. Huipuksi nousi Paperi T:n vierailu kappaleella 555. Myös myöhemmin samalla Red Arenalla esiintynyt Jorja Smith jäi vaisuksi eikä No Scrubs -coverointikaan piristänyt riittävästi.
Onneksi jatkuvasti koko ajan kaikkialla oleva Jukka Nousiainen & kumppanit esiintyi myös Flowssa, sillä kolmannen levyn kappaleet kuulostivat erinomaisilta nykyisen bändin nauttiessa lämpimällä pallolavalla soitosta. Sanoituksissa on aiempaa enemmän poliittisesti vasemmalle kallellaan olevaa tekstiä. Suvereenisti iskelmää ja rockia yhdistelevä Nousiainen on suomalaisen (tai miksei koko pohjoismaisen) musiikin velmuimpia hittinikkareita, jonka ei tarvitse enää itse hoitaa aplodejaan.
Ennen K-X-P:n keikan alkua vietettiin Perttu Häkkisen muistolle hiljainen hetki. Häkkisen kuoleman varjo leimasi koko sunnuntaita, sillä hän oli erittäin pidetty ihminen (etenkin toimittajien keskuudessa). Baarissa saattoi kuulla liikuttavia tarinoita hänen antamastaan kannustuksesta ja suomalaiselle epätyypillisen suorista kehuista.
Onneksi iltaa kohden meno piristyi ja pitkistä jonoista huolimatta Kamasi Washingtonin illan toiseen esiintymiseen mahtui hyvin sisään. Keikka oli erinomainen, joskin puhallinsoittajat eivät koko ajan soittaneet täysin yhteen. Silti Washingtonin saksofonisoolo Fists of Furyssä oli varmastikin kauneimpia hetkiä koko tämän vuoden festivaalilla.
Sunnuntain päätti uskomattomalla vimmalla ja energialla vyörynyt St. Vincent (oikealta nimeltään Annie Clark). Viime vuonna julkaistu albumi Masseduction sisältää surullisia kappaleita, mutta myös energistä kitarointia, jonka revittelystä oranssiin kaulapantaan ja lateksimekkoon sonnustautunut Clark silminnähden nautti. Vuonna 2016 Cara Delevingnestä eronnut queermuusikko oli myös peittänyt bändinsä miesjäsenten kasvot naamioilla. Itse lavan reunan vallannut Clark oli asettanut muut bändistään riviin vierelle, mutta leikkisä esitys oli silti lähes täysin yhden ihmisen show.
Levyllä St. Vincentin musiikki saattaa tuntua paikoitellen etäältä tai liian tarkkaan muovatulta, mutta eilen kuultu live ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Kun herkkä New York -sinkku julkaistiin, oletin jostain syystä, että se olisi tulevan levyn viimeinen biisi. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta eilinen keikka onneksi päättyi siihen kappaleeseen. Aivan koko teltan hullaannutti viimeistään New Yorkin tilalle lausutut Finlandit. Ehkä ensi viikonloppuna St. Vincent laulaa jo Tokiosta, mutta se oli silti yksinkertaisesti kaunis lopetus.
