Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Pontikkaa, yksi porsas ja lopussa saapuu poliisit.
Paljoa ei tiedetä Suomen ensimmäisestä elokuvasta Salaviinanpolttajat, sillä se on kokonaan kadonnut. Juonesta kuitenkin nämä perusasiat ovat selvillä ja ne toimivat myös pohjana Juho Kuosmasen uudessa versiossa. Kuosmanen sai idean Otto Kylmälältä, joka järjestää Tampereella mykkäelokuviin keskittynyttä festivaalia Loud Silents. Festivaali täytti tänä vuonna 5 vuotta, Suomi juhlii 100-vuotista taivaltaan ja alkuperäinen elokuva on 110 vuotta vanha. Oli siis aika tehdä siitä uusi versio, joka näytettiin ensimmäistä kertaa Tampereella ja eilen vasta toista kertaa Sodankylässä.
Sodankylän mykkäsäestykset ovat festivaalin suola. Niiden vuoksi moni ylipäätään matkustaa tänne asti, sillä ison teltan tunnelmaan ei pääse missään muualla Suomessa. Siksi Cannesissa viime vuonna palkittu Hymyilevän miehen ohjaaja tuntui jännittävän tälle arvostetulle paikalle pääsyä Sodankylässä. Pohjustuksessa hän kertoi toivoneensa, että näytös olisi järjestetty pienessä teltassa. Hyvä, ettei järjestetty, sillä tunnelma nousi aivan parhaimpien mykkämuistojen rinnalle.
Salaviinanpolttajien ohella esitettiin hieman aiemmin tehty tositapahtumiin pohjaava Romu-Mattila ja kaunis nainen, joka kertoo talonsa menettävästä miehestä. Kummassakaan ei siis ole puhuttuja vuorosanoja, ne ovat mustavalkoisia ja niiden yhteiskesto oli noin tunnin. Molemmat elokuvat kuvattiin 16mm:n vieterikameralla, jonka luoma kuva oli varsin kunnioittava mykkäelokuvaa kohtaan. Ehkä Guy Maddiniä lukuunottamatta ei tällä vuosituhannella ole nähty mykkäelokuvia, jotka tekisivät estetiikalle kunniaa tuomalla mukaan jotain omaa.
Salaviinanpolttajissa kuvanopeus oli n. 20 kuvaa sekunnissa, mikä lisäsi keveyttä muutenkin varsin koomisiin elokuviin. Muihin Kuosmasen töihin verrattuna elokuvissa oli paljon enemmän Aki Kaurismäelle ominaista huumoria, jossa eri vuosikymmenien esineitä yhdistellään saumattomasti.
Paljolti tunnelmaa nostatti mainio Ykspihlajan kino-orkesteri, jonka soittoa tullaan kuulemaan festivaaleilla onneksi vielä lisää. Lisämausteena toimi kenties Suomen tunnetuin nimi Hollywoodissa: foley-artisti Heikki Kossi, jonka tuoreimpiin krediitteihin kuuluu mm. Sofia Coppolan The Beguiled. Foley-äänet tehtiin nimittäin livenä valkokankaan vasemmassa reunassa. Enpä ole vastaavaa koskaan päässyt näkemään ja kuulemaan.
Muillakin kuin Sodankylän elokuvajuhlilla on nimekkäitä vieraita ja ikimuistoisia hetkiä elokuvan suurien nimien joukossa. Eilinen oli kuitenkin jotain, mistä pystyi tuntemaan hieman kansallisylpeyttä.
