Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Sideways järjestettiin tänä vuonna yhtä viikkoa aiemmin ja ainakin säät osuivat tällä kertaa niin hyvin kuin kesäkuussa Suomessa voi ylipäätään toivoa. Myös lavojen hierarkiaa oli muutettu edellisestä vuodesta. Valtavaa autotallia muistuttaneessa Warehousessa soitti tällä kertaa paljon nimekkäämpiä esiintyjiä, joista ainakin lauantain Mika Vainio -tribuutti ja Chelsea Wolfe kärsivät huonosta akustiikasta. Vainio-tribuutti oli hieno ele, mutta edesmenneen muusikon omaperäistä ja aggressiivista energiaa jäädään kaipaamaan.
Muiden lavojen osalta järjestelyt olivat kunnossa ja riittävän läheltä kaikki bändit kuulostivat hyvältä. Erityisen miellyttävää Sidewaysissä on sen pienuus. Vaikka lauantai olikin loppuunmyyty, niin alueella oli mahdollista liikkua ilman liiallista tungosta. Lavat ovat riittävän lähellä toisiaan ja Kellohallin pienessä tilassa oli aiempaa vähemmän esiintyjiä.
Dinosaur Jr. on käynyt Suomessa lukuisia kertoja, mutta J Mascisin kitarasooloja kuunneltiin tälläkin kertaa samalla pieteetillä kuin aiemminkin. Legendaarisen yhtyeen ensimmäiset kaksi levyä ovat edelleen parhaita, mutta hämmentävää kyllä Lou Barlow’n paluun jälkeen materiaali on ollut lähes yhtä vahvaa kuin alkuaikoina. Vuonna 2005 Tavastialla rikottiin desibeleissä sellaisia tasoja, joita ei viikonloppuna kuultu, mutta kaikkea ei festivaaleilla voi saadakaan.
The Coathangers loi napakalla garagellaan sympaattisen vaikutelman, joka ei genren suosiosta johtuen ole nykyään niin helppoa. Toinen pienoinen yllätys oli ruotsalaisen Hurulan vankka ammattimaisuus, joka iski hienon päätöksen festivaalille.
