Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Ingmar Bergman syntyi vuonna 1918, joten ensi vuonna sitä juhlitaan Ruotsissa paljon. Ehkä paras tapa siihen on joka vuosi kesäkuussa Fårön saarella järjestettävä Bergmanveckan, eli Bergman-viikko. Saarelle pääsee parhaiten Visbyn kautta, jonne pääsee lentäen tai kesäisin myös kerran viikossa liikennöivällä Siljalla. Tukholman eteläpuolelta kulkee myös useita lauttoja päivässä Visbyyn.
Tänä vuonna tapahtuman päävieras oli näyttelijä Gunnel Lindblom, joka näytteli niin Bergmanin elokuvissa kuin näytelmissäkin. Monipuoliseen ohjelmaan sisältyi paljon keskusteluja, joista etenkin Lindblomin ja Tomas Alfredsonin (Ystävät hämärän jälkeen, Pappi lukkari talonpoika vakooja) vierailut tarjosivat valaisevia näkökulmia ohjaajan töihin.
Näytillä oli myös muita Lindblomin elokuvia, joista ehkä kiinnostavimpia on Mai Zetterlingin ohjaama aikanaan todella jyrkän vastaanoton saanut feministinen mestariteos Flickorna. Zettterlingin kokeellisessa elokuvassa Harriet Andersson, Bibi Andersson ja Gunnel Lindblom esittävät näyttelijättäriä, jotka ovat mukana tekemässä uutta sovitusta Lysistratasta. Näytelmä kiertää ympäri Ruotsia ja he kohtaavat sekä sukupuoleensa että ulkonäköönsä liittyvää arvostelua. Zetterling aloitti itse myös näyttelijänä ennen kuin siirtyi ohjaajaksi ja elokuvaa on luonnollisesti tulkittu myös sitä taustaa vasten. Harrietin, Bibin ja Gunnelin tavoin myös Mai oli mukana Bergmanin elokuvissa.
Ohjelmistossa oli niinikään Christina Olofsonin dokumenttielokuva I rollerna tre (1996), jossa Bibi, Harriet ja Gunnel kokoontuvat 90-luvulla kuolleen Zetterlingin kotiin Ranskaan. Talossa syödessä he muistelevat elämiään ja pohtivat myös mitä uhrauksia uravalinta aiheutti. Se on mielenkiintoinen ja ehdottomasti suositeltava sisarteos Zetterlingin elokuvan katsomisen rinnalle. Se ei myöskään syntynyt helposti, sillä Olofson kertoi eritoten Harriet Anderssonin saamisen kameran eteen olleen hankalaa. Ehkä hieman yllättäen Olofson leikkasi kaikki Bergmania koskevat keskustelut pois valmiista elokuvasta.
Bergmanin töistä oli valittu esitettäväksi ehkä hieman yllätyksetön valikoima, joihin lukeutuivat mm. Mansikkapaikka, Persona, Seitsemäs sinetti, Saraband, Taikahuilu, Marionettien elämä, Harjoitusten jälkeen ja Onnea kohti. Ilmeisesti ainoastaan Bergmanin omassa elokuvateatterissa (Bergmanin suosikkituoliin ei saa istua näytöksen aikana) esitettiin elokuvia filmikopiolta, mikä oli pienoinen pettymys. Marionettien elämä esitettiin Bergmancenterissä DVD:ltä, mutta muutoin oli näytöksissä sentään nykyaikaiset esityskopiot. Marionettien elämästä luvattiin englanniksi tekstitetty versio, mutta se tulikin ruotsalaisilla teksteillä. Filmikopioista on varattu englanniksi tekstitetyt versiot esitettäväksi.
Guldbagge-gaalassa tänä vuonna hyvin menestynyt Min faster i Sarajevo kuului sekin ohjelmistoon kuten myös Kristian Petrin hieno pohdiskeleva dokumenttielokuva Hotellet. Ympäri maailman hotellien runollisia tarinoita läpikäyvässä elokuvassa ei nimen lisäksi ole mitään punaista lankaa, mutta se on silti jatkuvasti kiinnostava. Ehkä kiinnostavin osuus liittyy Kuolema venetsiassa -elokuvan ruotsalaispoikaan. Nyt jo harmaantunutta Björn Andréseniä haastatellaan Lidolla, jossa elokuva myös kuvattiin. Suljetussa aavemaisessa hotellissa hän avautuu saamastaan absurdista huomiosta. Viscontin klassikkoelokuvan jälkeen hänelle viritettiin poptähden uraa Japanissa ja hänestä tuli homoikoni hieman tahtomattaan.
Yksi festivaalin vieraista jäi minulta harmi kyllä kokonaan kokematta. Norjalainen Joachim Trier (Louder Than Bombs) oli kutsuttu pitämään Masterclassia saarelle. Myös Trierin viimeisin ohjaustyö Louder Than Bombs kuului ohjelmaan. Elokuva on toki viime vuosien parhaimpia, mutta sen valinta lisäsi entisestään ohjelmiston yllätyksettömyyttä.
Fårön asti ei toisaalta kannata matkustaa pelkästään elokuvia katsomaan. Ohjelmaan kuului tänä vuonna myös musiikkia. Jens Lekman soitti lyhyen ja kauniin keikan Bergmancenterin takapihalla. Belle and Sebastianin kitaristi Stevie Jackson esiintyi upeassa Kutens bensinissä, jonka naapurissa on Tati creperie. Jackson esitti mm. säveltämiään Belle and Sebastianin kappaleita, joista eritoten Jonathan David ja Step Into My Office, Baby tekivät suuren vaikutuksen. Jackson alkoi keräämään 2000-luvun alussa Bergmanin elokuvia DVD:llä ja tämän fanatismin myötä oli päätynyt Bergmanveckanille.
Ainakin osalle kutsuvieraista järjestettiin mahdollisuus tutustua Bergmanin taloon, jota pidetään yllä huolella. Esteettisesti pelkistetty talo ei ole lainkaan pröystäilevä, mutta sieltä löytyvät esineet rikastivat kokemusta. Ehkä mieleenpainuvin on seinäkello, jonka ääntä kuullaan useissa hänen elokuvissaan. Paikallaan on myös Bergmanin videokirjasto, josta on tehty myös tv-sarja. Varsinaisesta kirjastosta löytyi kirjoja omistuskirjoituksilla, joista ainakin Woody Allenin on jakamisen arvoinen: ”To the greatest of all film directors from his biggest admirer.”
Bergmanveckanin aikana järjestettiin kahdesti Bergmansafari, jossa oli mahdollista kiertää elokuvien kuvauspaikkoja. Bergmancenterillä myydään myös karttoja omatoimiseen tutkiskeluun. Saaren kaunis luonto on henkeäsalpaava ja sen karua ilmettä katsellessa saa ihan erilaisen kuvan Bergmanin elokuviin.
Saaren moninaisesta maisemesta ehdoton kohokohta on Langhammarsin kiviranta, joka löytyi Kuin kuvastimessa -elokuvaa varten. Ranta vetää vertoja jopa monille Norjan upeille maisemille. Sen nähtyään Bergman ei pelkästään kuvannut lisää elokuvia saarella (mm. Persona) vaan asettui lopulta sinne myös asumaan.
Fårön ja Gotlannin turismin ansiosta alueelta saa myös erinomaista ruokaa monesta paikkaa. Gotlannissa myös viljellään paljon, joten ainesosat ovat tuoreita. Hämmästyttävää kyllä Fårögårdenin Bed & Breakfastissä koko reissun paras annos oli kasvisruokaa.
Saatan olla jokseenkin puolueellinen, koska vietin lapsuuteni kesät länsi-Suomen saaristossa, mutten keksi montaa Fåröä parempaa matkakohdetta Pohjoismaissa.
