Pääkirjoitus
Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
Ilman perusasioita ei ole kulttuuriakaan. Jos jokin mättää ruoan- tai energiantuotannossa, asumisessa, logistiikassa, hoivassa tai hoidossa, voidaan myös sosiaalielämälle ja kaikenlaisille henkisille pyrkimyksille heittää hyvästit.
Viime aikoina on mättänyt. Etenevän ekokriisin ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset maailman ruokatalouteen ja huoltovarmuuteen ovat saaneet etsimään vastauksia myös muualta kuin ilmeisimmistä suunnista. Pitkälle teknistynyt ja tuotannoltaan keskittynyt maailma on hyvin haavoittuva. Ei vähiten siksi, että maatalous perustuu fossiilisille polttoaineille siinä missä kaikki muukin. Syömme käytännössä öljyä.
Näinhän ei ole aina ollut. MTK:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Aleksis Kyrö ehdottaakin Jari Tammisen haastattelussa, että kestäviä ratkaisuja katseltaisiin sadan vuoden takaa. Kauralatten vähättely esimerkiksi on historiatonta, Tamminen toteaa. Ennenkin nimittäin juotiin teppovettä ja pellonpiimää, kuten valtion tiedonjulkistamispalkinnon hiljattain saaneet Anniina Ljokkoi ja Liisa Kaski Perinnevegeä-kirjassaan kirjoittavat. Hippien metkut ja tuottajien intressit eivät ole missään perustavanlaatuisessa ristiriidassa keskenään.
Tehomaatalous ei ole syntynyt tuottajien aloitteesta. Maanviljelyä on näennäisesti tehostettu ja keskitetty yhä suurempiin tilakokoihin yhä pienemmälle alueelle poliittisilla päätöksillä. Tiloista on tehty tehtaita. Tästä on seurannut ympäristöongelmia ja kosolti inhimillistä kärsimystä muun muassa velkaantumisen muodossa, tehotuotannon eläimille aiheuttamista kärsimyksistä nyt puhumattakaan. Ruoantuotanto on tehty entistä riippuvaisemmaksi sekä maailmantalouden heilahteluista että kemianteollisuuden lannoitteista, joista nytkin on pulaa.
Maanviljelyn aikajänne ei ole kvartaali. Kumppanuusviljelijä Ruby van der Wekken toteaa Miia Vistilän haastattelussa, että maata on viljeltävä niin, että se pysyy hyvänä ja ravinteikkaana seuraavatkin sata vuotta. Tässä ruoka-teemanumerossa kerromme muun muassa uudistavasta maanviljelystä, joka ei ole vain kestävää, vaan maaperää ja ympäristöä jopa parantavaa. Maatalouden uudet (ja toisaalta vanhat) muodot eivät ole mitään pikkukivaa yhteisöpuuhastelua, vaan elämän edellytysten ottamista takaisin omiin käsiin. Joka hallitsee ruokaa, hallitsee maailmaa.
Ei siitä niin kovin kauaa ole, kun Suomessakin elettiin vielä jonkinlaisen kollektiivisen vahingoittumattomuuden harhan vallassa. Ettäkö perustarpeista voisi tulla pulaa meidän tekniikallamme, nykyaikana, tässä yhteiskunnassa, kattia kanssa! Mutta maailman ruokakriisi on syventynyt ja elintarvikkeet kallistuneet täälläkin. Puhutaan kiertävistä sähkökatkoista ja siitä, miten yhdessä maailman vauraimmista maista ei ole kohta varaa lämmittää asuntoja. Onneksi kaikkia tulisijoja ei ole vielä purettu.
Ja mitä omavaraisuuteen ja ruokaturvallisuuteen tulee, on jatkettava: eikä kaupungissakaan jokaista neliömetriä peitetty asfaltilla.
Kulttuuri käsitteenä muuten juontaa latinan viljelystä tarkoittavaan sanaan. Radikaali-sana tulee juuresta.
