Mitä voi sanoa
Yleistä ääneenajattelua ja vapaita hajahuomioita.
Raimo Pesonen on helsinkiläinen kirjailija, kulttuurin seka- ja pätkätyöläinen sekä ankara Dr. Gunnin varhaistuotannon fani, joka jaksaa uskoa ihmisessä oleviin positiivisen muutoksen mahdollisuuksiiin.
Vuosituhannen alussa Pentagonissa suunniteltiin terrori-iskujen ennustamista futuurimarkkinoilla. Ajatuksesta luovuttiin kuolema-aiheisen vedonlyönnin aiheuttaman paheksunnan vuoksi – ei siksi, että markkinoilla toimivien sijoittajien ennustajankykyjä olisi sinänsä epäilty.
Markkinoiden erehtymättömyyteen uskominen pätevöittää toki paljon muuhunkin kuin terrori-iskujen ennaltanäkemiseen. Oli kyseessä Pihtiputaan päivähoidon järjestäminen, Meri-Lapin teiden kunnossapito, kulttuuritoimitusten kriisi tai ilmastonmuutoksen torjunta, jostakin pompsahtaa esiin puhuva pää, joka esittää sievällä talouden munkkilatinalla, kuinka kilpailu ja markkinat tuottavat parhaat ratkaisut. Media toistaa nämä väitteet, ei kyseenalaista niitä.
Markkinoiden erehtymättömäksi kutsutun parviälyn toiminta muistuttaa usein lähinnä vauhkoontunutta karjalaumaa. Taloustieteen Nobelin saanut Robert Lucas ilmoitti vuonna 2003, että taloustiede pystyy jatkossa estämään taantumat – sitten tuli vuosi 2008. Vuonna 2017 pörssikurssit juhlistivat Donald Trumpin kauden alkamista sahaamalla ylös ja alas, mikä sai Kauppalehden siteeraaman Willem Buiterin toteamaan, että markkinat ovat ehkä ”haistelleet liimaa”.
***
Talouteen liittyvistä harhalaukauksista huolimatta päivystävät ekonomistit vaikuttavat olevan paavin tavoin viran puolesta erehtymättömiä, eikä heidän arvovaltaansa kaikkien alojen erityisasiantuntijoina kiistetä.
Kuinka 1700-luvulta peräisin oleva väite markkinoiden luonnonlainomaisuudesta ja sen ympärille rakennettu uskonnollinen mystiikka ovat saavuttaneet yhteiskunnassa tällaisen aseman?
Valtavirtataloustieteen kriitikkona tunnettu Ha-Joong Chang kirjoittaa teoksessaan Taloustiede – Käyttäjän opas:
”Nyt sanotaan, että taloustiede kertoo kaiken taloudesta ja sen päälle kaikesta muustakin. Tällainen suurentelu johtuu siitä, että taloustiedettä nykyään hallitseva uusklassinen koulukunta määrittelee taloustieteen tietyllä tavalla. Perinteisen uusklassien talouden määritelmän esitti ensimmäisenä Lionel Robbins kirjassaan An Essay on the Nature and Signifinance of Economic Science (´Taloustieteen luonteesta ja merkityksestä´, 1932). Robbinsin sanoin taloustiede tarkastelee inhimillistä käyttäytymistä päämäärien ja niukkojen resurssien suhteena, jossa resursseja voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin. Saman määritelmän muunnelmia käytetään yhä.”
Paavo Löppönen käsittelee kirjassaan Vapauden markkinat – Uusliberalismin kertomus taloustieteen imperialismia, näkemystä jonka mukaan valtio, yhteiskunta ja talous ovat yhdenmukaista, yhtenäistä todellisuutta ja ”kaikkia voidaan arvioida ja muotoilla samojen kilpailua koskevien taloudellisten periaatteiden mukaisesti.” Ajattelutavalla on pyritty alistamaan muita tieteenaloja, mikä ei Löppösen mukaan ole onnistunut, mutta
”Jos tätä alistamispyrkimystä tarkastellaan sen sijaan poliittisen kielen ja käytännön muutoksessa viime vuosikymmenten aikana, on selvää, että imperialistisissa pyrkimyksissä on edetty varsin pitkälle.”
Kuinka tämä poliittisen kielen ja käytäntöjen haltuunotto on sitten tapahtunut? Kertomus on pitkä, mutta Löppönen esittää teoksessaan vakuuttavan kokonaiskuvan. Uusliberalismin synty ajoittuu vuosien 1919-1938 Wieniin, josta ideologia levisi Britannian kautta Yhdysvaltoihin – matkan varrella toki muokkautuen. Vuosikymmeniä kestänyt pohjatyö muuttui merkityksellisiksi, kun ideologian käyttökelpoisuus oivallettiin amerikkalaisissa pääomapiireissä. Rahoitus avasi portit menestykseen. Thatcherin ja Reaganin valtaannousut merkitsivät läpimurtoa, mutta jatkuvuuden turvaamiseksi oli löydettävä lisää yhteistyöhaluisia poliitikkoja, hiottava viestintästrategioita ja luotava ajatuspajojen verkostoja maailmanlaajuisesti.
Eurooppalaisten uusliberalistien Stockholm Networkiin kuuluu tällä hetkellä yli 100 ajatuspajaa yli neljästäkymmenestä maasta. Suomesta mukana ovat Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) sekä Libera– ja Chydenius-säätiöt. Lisäksi Libera on ainoa suomalaisjäsen Atlas Networkissä, jota Löppönen kutsuu uusliberalismin ideologiseksi keskukseksi, ja johon kuuluu muun muassa ilmastonmuutoksen kieltämisen puolesta toimiva Heartland Institute erilaisine rönsyineen.
***
Paavo Löppösen mukaan uusliberalismin juuret ovat 1920- ja 1930-lukujen itävaltalaisessa traumassa ja keisarikunnan aristokratian sosiaalisen ja henkisen todellisuuden hajoamisessa.
Vallitsevassa ideologiassa on siis kyse kaipuusta 1800-luvun lopun luokkayhteiskuntaan. Näkökulma selittää niin viime vuosikymmenien politiikan virtaukset kuin sekalaisilta vaikuttavista aineksista kasatun konservatiivihallituksemme sitkeydenkin.
Paluuta menneisyyteen ajava poliittinen projekti on kohdannut oikeastaan yllättävän vähän vastarintaa. Osittain tämä kertoo uusliberalistien viestinnän (sitäkin Löppönen avaa ansiokkaasti) onnistumisesta, mutta syitä löytyy syvemmältäkin.
Suomalaissosiologit pohtivat Ylen haastattelussa sitä, kuinka yhteiskuntaa selitetään nykyään taskulaskimilla. Emeritusprofessori Antti Eskola toteaa, että
”Aikoinaan me uskoimme tietoon ja valistukseen. Ajattelimme, että jos tieteen keinoin ihmiselle kerrotaan, kuinka tosiasiat ovat ja miten yhteiskunta toimii, se johtaa muutokseen. Oli virhe uskoa niin. Eivät ihmiset vapautta halua – vaan jotain, jolle alistua.”
Puheenvuoron voi kuitata vanhan pettyneen miehen turhautumien purkamiseksi, mutta kyse ei ole välttämättä tai pelkästään siitä. Imperialistiseksi heittäytynyt taloustiede on pystynyt median tuella säilyttämaan tieteellisyyden vaikutelman. Toisaalta ihmisillä vaikuttaa olevan jatkuva tarve maailmaa selittäville yksinkertaisille tarinoille, jotka vapauttavat heidät epäilyksistä, ajattelun vapaudesta ja vastuusta.
Jumalolentoihin ja ennalta määrättyyn kohtaloon uskoo nykyään pienempi osuus ihmiskunnasta kuin ennen tieteellisen maailmankuvan läpimurtoa. Muutos ei välttämättä ulotu kovin syvälle: erehtymättömien markkinoiden kaltaiset kvasitieteelliset uskomusjärjestelmät ovat ottaneet jumalien roolin. Ihmisellä on edelleen jotain, jolle alistua. Se tyynnyttää mieltä ja tekee elämästä yksinkertaista.
