Metsän ääni
Voiman metsätoimituksen blogi. Metsätoimitusta on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
Viime viikolla kansaa kuohutti europarlamentin linjaus kieltää kasviproteiineista valmistettujen makkaroiden, hampurilaisten, pihvien ja leikkeleiden myynti ”lihaan viittavilla” nimillä. Asian esitteli parlamentissa EPP, joka on Euroopan parlamentin suurin keskustaoikeistolainen ryhmä. Suomesta siihen kuuluvat kokoomuksen mepit.
Suomessa, jossa esimerkiksi sana ”pihvi” ei tuota mielleyhtymää naudanlihaan samalla tavoin kuin esimerkiksi englanninkielinen ”beef”, päätös on herättänyt melko laajaa ihmettelyä. Syytä toki onkin. Voidaan nimittäin kysyä, miksi ruokakeskustelu meinaa Euroopassakin lipsua totaaliseksi suurpääoman sirkukseksi Yhdysvaltojen malliin.
Ensin on kuitenkin kiitettävä Euroopan unionia siitä, että ainakin jotain sääntelyä on olemassa. Erityisesti ylikansallisen ruokateollisuuden toimijoita on säädeltävä, jotta tuotepakkauksista selvästi ja luotettavasti näkee, mitä ruoka sisältää.
Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin ilmiselvästä kuluttajansuojaretoriikan väärinkäytöstä ja maatalouden hyödyntämisestä keskieurooppalaisen eläinteollisuuden troijalaisena hevosena (jatkossa hyväksytty käsite on troijalainen hevosenkaltainen patsasvalmiste). Aloitteen takana onkin eläinteollisuuden suurella rahalla tekemää lobbaustyötä.
Huomionarvoista on, mitä se tavoittelee ruokakeskustelun trollaamisella. Kehtaan väittää, että kyseessä on eläinteollisuuden epätoivoinen pyrkimys heittää m*kkaraa vegeteollisuuden rattaisiin. Vaikka jonkinlaista kasvisruokavaliota noudattaa alle kymmenen prosenttia suomalaisista, ovat kasvipohjaiset proteiinit merkittävästi kasvattaneet suosiotaan.
Kasviksissa mitä luultavimmin on tulevaisuus – ainakin jos aikomuksena on ruokkia maailman väestö. Nykyisin noin neljä viidesosaa maapallon elintarvikkeiden tuotantoon valjastetusta pinta-alasta on varattu eläinteollisuudelle. Koska viljelypinta-alaa ei voida loputtomasti lisätä, helpoin tapa ihmisten ruokkimiseen olisi käyttää viljelymaata kalorien ja proteiinien tuottamiseen ihmisravinnoksi tuotantoeläinten rehun sijaan.
Suomalaiset ovat makkarakansaa, mutta ennalta viisasta sellaista. Jopa osa suomalaisista lihataloista on jo pidemmän aikaa hajauttanut tuotantoaan myös vegelinjoille, voittoa tavoittelevia yhtiöitä kun ovat. Syy tuskin lienee vegeintoilussa, vaan siinä että kylmä käteinen haisee vegeteollisuuden suunnassa.
Nimillä puljaamiseen on suhtauduttu ynseästi niin kaupan alalla, muiden MEP:ien keskuudessa kuin myös kansalaiskentälläkin. Eurooppalaisten lobbarien pilkkakirves saattaa tässä sirkuksessa paradoksaalisesti osua myös moniin suomalaisiin lihataloihin, jotka, yllätys yllätys, tekevät myös vegeproteiineja.
Sanan ”vegenakki” syyttäminen maatalouden kannattamattomuudesta EU:n eri kolkissa on jotain, johon tavan suomalainen saattaa todeta että ”paskanmarjat” ennen kuin europarlamentti ehtii kieltämään senkin ilmaisun harhaanjohtavana (marjankaltainen ulostetuote). Eurooppalaisen eläinteollisuuden lobbareilta ja asiasta äänestäneiltä parlamentaarikoilta kun sattui ”unohtumaan” yksi kriittinen seikka: Maanviljelijät tuottavat myös ne kasvikset, joista m*kkarapötkylät ja kasvisp*rilaiset valmistetaan. Olisikohan nimien kyttäämisen sijasta järkevää edistää uutta ruokateollisuuden alaa?
Ja tosiaan, oma (salaliitto)teoriani säädöksen taustalla hääräävistä voimista on, että sitä on lobannut eurooppalaisten kielifilosofien ja kielitieteilijöiden etujärjestö, jonka pyrkimyksenä on nostaa kroonisesta rahoitusvajeesta kärsivä humanistinen ala kovan rahan tekijäksi.
Kirjoittaja on Voiman metsätoimituksen avustaja ja työskennellyt erilaisissa ruokateollisuuteen liittyvissä hankkeissa.
