Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Minä kyllä löysin Englannin keskuspankin julkaisusta vallankumouksen ainekset – ainakin teorian tasolla.
Englannin keskuspankki myönsi tässä hiljattain, että pankit luovat rahaa tyhjästä.
Vallankumouksellista austerity-politiikalta meni pohja, kirjoitti David Graeber Guardianissa. Eihän tässä ole mitään uutta, sanoivat monet etenkin sosiaalisessa mediassa, eikä se tosiaankaan uhkaa vallalla olevaa talouspolitiikkaa millään tavalla.
Minä olen Graeberin kanssa samoilla linjoilla: kyseessä oli merkittävä kannanotto Englannin keskuspankilta. Sekä teorian että käytännön tasolla, tai ennen kaikkea koska teoria ohjaa käytäntöä.
Englannin keskuspankin julkaisussa siis sanotaan, että toisin kuin taloustieteen oppikirjat opettavat, liikepankit eivät lainaa rahaa, jota – tai edes osaa josta – niillä jo on. Lisäksi keskuspankki ei määrää liikkeellä olevan rahan määrää.
Sen sijaan kuvio menee näin: kun pankit lainaavat rahaa, ne itse asiassa luovat sitä. Samalla tavoin rahaa tuhoutuu, kun joku vaikkapa maksaa luottokorttilaskunsa.
Totta kai kuka tahansa, joka on yhtään perillä siitä, miten pankit toimivat, tajuaa, että suurimmalla osalla pankkien liikkeelle laskemasta rahasta ei ole vastineena talletuksia – tai että talletukset eivät oikeasti istu pankissa missään fyysisessä olomuodossa. Lainoja myönnetään, kun rahaa tarvitaan. Mutta se ei tarkoita, että vallalla olevassa taloustieteessä olisi oikein minkäänlaista teoriaa rahasta.
Rahahan on vain vaihdon väline: loistava luomus, jonka tarkoituksena on tehdä elämä helpommaksi, kun ei tarvitse vaihtaa sipuleita suoraan kumisaappaisiin ja ennen sitä vielä löytää juuri sitä henkilöä, joka haluaa vaihtaa kumisappaat sipuleihin.
Kannattaa lukea Graeberin kirja Debt: The first 5,000 years, jos haluaa lukea perusteellisen antropologisen kuvauksen siitä, ettei taloustieteilijöiden kuvaamaa vaihtotalousyhteiskuntaa, johon raha olisi sitten keksitty, ole koskaan ollut olemassakaan.
On toki olemassa myös taloustieteilijöitä, joilla on teoria rahasta. Ihan niin kuin on olemassa taloustieteilijöitä, joiden mielestä keskuspankeilla pitäisi olla muitakin tehtäviä kuin ylläpitää vakaata hintatasoa tai jotka kannattavat pääoman vapaan liikkuvuuden rajoittamista ja pankkien kansallistamista vastauksena Eurooppaa koettelevaan kriisiin. Mutta koska uusklassinen taloustiede on saanut koko tieteenalasta niskalenkin, ei kukaan kuuntele marginalisoituja.
Siksi Englannin keskuspankin julkaisu on merkittävä. Tsekatkaa vaikka alaviite numero kolme sivulta 15: ”On olemassa paljon kirjallisuutta, jossa tunnistetaan rahan luomisen ’endogeeninen’ luonne. Katso esimerkiksi Moore (1998), Howells (1995) ja Palley (1996).”
Kyseinen kohta siis käytännössä toteaa, että kyseinen koulukunta – jälkikeynesiläiset – on jo pitkään tiennyt, että pankit luovat rahaa sen mukaan kun sille on kysyntää, ja nyt Englannin keskuspankki ottaa julkisesti kantaa sanomalla, että he ovat oikeassa.
En ole yllättynyt, jos ihan jokainen tämän tekstin lukija ei ole koskaan kuullutkaan jälkikeynesiläisistä. Sen sijaan lienemme kaikki kuulleet, että valtion täytyy säästää lapsilisistä, työttömyyskorvauksista, koulutuksesta tai ihan mistä säästää vain voi, koska rahaa ei ole.
Jos olemme kuunnelleet austerity-argumentteja yhtään tarkemmin, on meille myös kerrottu, että julkisista menoista täytyy säästää, koska niiden luomaan tilaan syntyy sitten yksityistä yrittäjyyttä. Tai että valtion talous on vähän niin kuin kotitalous; ettei saisi velkaantua liikaa. Tämä kaikki perustuu ajatukselle siitä, että on olemassa jokin ulkoapäin määrätty potti, josta jaetaan – ja se on yksinkertaisesti väärin.
Tietenkään rahaa ei ole loputtomiin ja sen määrää säätelevät tässäkin mallissa erilaiset seikat taloustilanteesta luottamukseen ja pankkialan sääntelyyn. Kuitenkin se, että vaikutusvaltainen instituutio tunnistaa rahan ja reaalitalouden välillä olevan yhteyden, on radikaalimpaa kuin mitä sitä luulisi. Kertooko se sitten enemmän Englannin keskuspankista vai vallalla olevasta talousteoriasta, en ole ihan varma.
Siitä olen kuitenkin varma, että maailma näyttäisi paremmalta, jos se nojaisi vähemmän uusklassisen taloustieteen oppeihin.
