Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Vihalla & väkivallalla se tuskin onnistuu.
Seisomme jalkakäytävällä, joka suuntaan poliisirivistöjen ympäröimänä. Yksi niistä erottaa meidät humalaisista ja huutavista, Englannin lippuja heiluttavista miehistä.
”Nazi scum, off our streets!” huudamme, ja yhtäkkiä ilma on sakeanaan särkyvää lasia. Se kimpoaa takanamme olevasta kiviseinästä, kiroan jättäneeni kypärän pyörän luo. Syöksymme kahden raskaasti varustetun poliisin välistä muiden antifasistien joukkoon, josta katselemme uhoavan massan etenemistä.
”Woolwich 2013 muutti kaiken”, ”English Defense League”, lukee kylteissä.
Jotakin on tosiaan muuttunut. Yleensä muslimivastainen English Defence League eli EDL on tehnyt tuhojaan lähiöissä ja pikkukaupungeissa eikä marssinut yli tuhannen hengen voimin Lontoon keskustassa. Kelataan siis taaksepäin viime keskiviikkoon.
Woolwichissä, Kaakkois-Lontoossa tapahtui silloin harvinaisen raaka murha. Nuori mies hakattiin kuoliaaksi lihaveitsillä. Sen sijaan että tappajat olisivat paenneet paikalta, he poseerasivat silminnäkijöiden kännykkäkameroille ja välittivät viestinsä koko maailmalle: ”Olemme pahoillamme että naistenne on täytynyt nähdä tämä, mutta meidän maassamme naisten täytyy nähdä tällaista joka päivä. Ette tule koskaan olemaan turvassa. Syrjäyttäkää hallituksenne, se ei välitä teistä.”
Brittihallituksen vastaus oli aikailematon. Cameron palasi Pariisista kriisiryhmä Cobran kokoukseen seuraavaksi aamuksi. Tapahtunut julistettiin oitis terroriteoksi, olivathan murhaajat huutaneet Allahia silminnäkijöiden edessä. Muslimijohtajat sanoutuivat irti terroriteoista – aivan kuin heidän olisi tarvinnut.
En keksi montaakaan latautuneempaa sanaa kuin terrorismi. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Terrorin nimikin tulee siitä, että se herättää kauhua, terroria. Väkivallanteko keskellä katua kirkkaassa päivänvalossa varmasti tekee niin, mutta sitä on vaikea yksilöidä piirteeksi, joka erottaisi tämän surman muista.
Terroriteon kuitenkin erottaa katuväkivallasta se, että sillä on ideologinen tai poliittinen sanoma. Se tällä murhalla varmasti oli: ohikulkijoille manifestinsa esittänyt nuori mies teki huomattavan selväksi, että hänen tekonsa oli vastaus Britannian ja Yhdysvaltojen sotatoimiin Afganistanissa ja Irakissa.
Siitä tullaankin kolmanteen usein toisteltuun terrorismin määritelmään. Se kun usein mielletään nimenomaan siviiliväestöön kohdistuneiksi iskuiksi. Tämän surman uhri oli kuitenkin palveluksessa oleva sotilas palaamassa armeijan parakeille.
Poliittisesti terrorismi on kätevä käsite: se herättää mielikuvan siitä, että yhteiskuntarauha on uhattuna ja valtion täytyy ryhtyä toimiin sitä suojellakseen. Niin onkin tapahtunut: uusi terrorismilainsäädäntö on jo työn alla. Jos hallitus kuvittelee, että radikalismiin puututaan lainsäädännöllä, se on kuitenkin väärässä.
On eri asia etsiä tapahtuneeseen syitä kuin oikeutusta. Toisen ihmisen tappamista ei oikeuta mikään. Se, että joku toisenlaisen moraalikäsityksen omaava löytää syitä haluta tappaa brittisotilas, ei kuitenkaan tarvitse etsiä kovin kaukaa. Maa on ollut aktiivisesti mukana Yhdysvaltojen sotatoimissa Lähi-idässä kohta 12 vuotta. Virallisten sotien epäonnistuttua tuomaan alueelle vakautta ovat ohjusiskut viime aikoina laajentuneet Pakistaniin. Asiasta ei ole tarvinnut käydä edes julkista keskustelua, sehän on sitä samaa aluetta. Vuoristoa, jossa koulutetaan terroristeja.
Kun asiaa kuitenkin miettii, on vaikea ymmärtää, miksi miehittämättömät ohjusiskut, jotka monien lähteiden mukaan ovat niin hakuammuntaa, että tappavat vähintään yhtä paljon siviilejä kuin oletettuja taistelijoita, eivät olisi paljon järjestelmällisempiä terroritekoja. Yhtään vähättelemättä yllättävää kuolemaa suurkaupungin kadulla on kuolema vuoristossa yhtä traaginen: vaikkei sitä dokumentoitaisikaan älypuhelimella ja vaikkei taustalla oleva ideologia olisikaan ääri-islam vaan islamofobia. Reilun vuosikymmenen jälkeen on vaikea sanoa, mikä tässä on kana ja mikä muna.
Harva kuitenkaan pysähtyy miettimään syitä, vaan olettavat tietävänsä syyllisen. Islamofobia on nostanut hetkessä päätään Britannian arjessa. Puhelinpäivystystä tekevä Faith Matters -järjestö on kertonut, että saa yleensä yhteydenottoja vihahyökkäyksistä viisi tai kuusi päivässä, mutta viimeisen viikon aikana ne ovat nousseet satoihin. Teot ovat vaihdelleet islaminvastaisista graffiteista naisten päähuivien riistämiseen ja sanallisiin hyökkäyksiin. Sunnuntai-iltana pohjoisenglantilaisen Grimsbyn moskeijaan tehtiin polttopulloisku.
Paikallinen kansanedustaja paheksui Guardianin artikkelissa sitä, että ”tämänkaltaiset iskut pelaavat terroristien pussiin”, sen sijaan että olisi suoraan tuominnut väkivallan paikallista uskonryhmää kohtaan. Juuri tällainen puhe kuitenkin pelaa sellaisten fasistien kuin EDL:n pussiin. Se vetää suoran yhtäläisyysmerkin muslimin ja terroristin välille sen sijaan, että myöntäisi terrorismilla ja ulkopolitiikalla olevan jonkinlainen yhteys.
