YleinenKirjoittanut Sonja Hyppänen

Vapauttakaa kapteenimme!

Lukuaika: 2 minuuttia

Vapauttakaa kapteenimme!

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Sonja Hyppänen

Hainsuojelija Paul Watson on pidätetty Saksassa.

Melbournen syksy on hiipinyt luoksemme huomaamatta. Kuulas syyspäivä on vaihtunut nopeasti pimenevään iltaan. Eteläisen jäämeren tuulet riipivät pimeässä lehtiä puista, ja laiva keinuu lempeästi kiinnitysköysissään. Sisällä Steve Irwinin messissä on lämmintä, varsinkin jos päällä on kaksi pitkähihaista.

Torkun pienen elokuvateatterimme sohvalla. Laajakuvatelevisiossa pyörii Die Hard 4, jonka kiinnostavuudesta kertoo paljon se, että puolet katsojista tuijottaa intensiivisesti läppäreitään. Räiskimisen läpäisee epäuskoinen toteamus vierestäni: “Paul on otettu kiinni Saksassa kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella.” On sunnuntai 13. toukokuuta.

mainos

Sea Shepherdin perustajaa ja Steve Irwinin kapteeni Paul Watsonia syytetään merenkäyntirikkomuksesta vuodelta 2002. Yhdistyksen laiva Farley Mowat oli silloin Costa Rican hallituksen pyynnöstä partioimassa Kookossaarilla ja estämässä näin haiden laitonta kalastusta haineväkeittoa varten.

Matkalla saarille Farley Mowat miehistöineen kohtasi Guatemalan vesillä costaricalaisen kalastusaluksen Varadero I:n, joka sattuikin olemaan laittomissa hainpyyntihommissa. Watsonin väitetään törmänneen tahallaan Varaderoon ja yrittäneen upottaa alus ja tappaa sen miehistö.

Laivan kyydissä oli tapahtuma-aikaan dokumentaristi Rod Steward, jonka kuvaama materiaali julkaistiin vuonna 2007 Sharkwater-elokuvana. Siinä näkyy myös kohtaaminen Varadero I:n kanssa.

Costa Rican maine haiden keskuudessa on huono, vaikka hain tappaminen evien vuoksi on kiellettyä sen vesillä. Maan halki kulkee myös muissa maissa laittomasti pyydettyjen haiden eviä. Costa Rican hallitus on vahvistanut, että se vaatii Paul Watsonin luovuttamista oikeudenkäyntiä varten. Oppositiopolitikko Claudio Monge Pereira arvostelee merten suojelusta palkitun hallituksen päätöstä ristiriitaiseksi ja vaatii kapteeni Watsonin vapauttamista.

On hämmentävää, että pidätysmääräys toteutettiin juuri nyt ja juuri Saksassa, kymmenen vuoden jälkeen. Paul ei ole Interpolin punaisella listalla, vaikka Japanin valaanpyyntilaivasto hänet sinne haluisikin. Liike on puhtaasti poliittinen. Mertensuojelujärjestöä vastaan hyökkäävät par’aikaa oikeusteitse myös maltalainen Fish & Fish sekä Japanin valaanpyyntilaivaston takana lymyävä Institute for Cetacean Research.

Yhteistä kaikille näille tahoille on valtava rahanmenetys Sea Shepherdin toimien vuoksi. Paketti kuivattua hainevää voi maksaa noin 300 euroa ja pitkäsiimoilla on helppo kiskoa merestä kymmeniä miljoonia haita vuodessa. Fish & Fish menetti noin miljoonan, kun Steve Irwinin miehistö vapautti satoja uhanalaisia sinievätonnikaloja sen verkosta Välimerellä vuonna 2010. Japanin valaanpyytilaivasto käytti talousahdingossaan noin 27 miljoonaa lahjoituksina saadusta katastrofiavustaan valaanpyynnin tukemiseen.

Paul Watsonia odottaa huonolla tuurilla 15 vuotta costaricalaisessa vankilassa. Nyt perjantaina selvinnee, pitääkö Saksa Paulia vangittuna maksimissaan 90 päivää, kunnes Costa Rica saa raavittua syyttensä kokoon.

Todelliset rikolliset eivät kuitenkaan ole niitä, jotka suojelevat villielämää ihmisen julmuudelta ja ahneudelta. Todelliset rikolliset tyhjentävät maailmamme meriä tälläkin hetkellä.