Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Occupy yrittää todistaa City of Londonin osallisuutta kansanmurhaan.
Neljä viikkoa sitten kirjoitin Occupy Londonin hävinneen oikeudessa City of London Corporationia vastaan. Kuten oikeusprosessit yleensä, tämäkään ei kuitenkaan tullut päätökseen yhdellä tuomarin päätöksellä, vaan viime viikot on käsitelty valituksia. Valitusoikeuden piti olla lähinnä kosmeettinen ja häätöön valmistautuminen leirissä oli jo täydessä käynnissä, kun oikeus viime maanantaina päättikin Occupyn todistusaineiston olevan kuulemisen arvoista. Juttu jatkuu siis keskiviikkona.
Oikeudessa Occupyta edustaa Tammy Samede -niminen nainen sekä neljä asianosaista, jotka ovat halunneet tuoda juttuun omat todisteensa. Kaikki yrittävät tavalla tai toisella perustella, että telttojen aiheuttama haitta on pieni verrattuna City of Londonin rikoksiin ja telttaleiri on tarpeellinen protestoimisen muoto, sillä kertaluontoiset mielenosoitukset harvoin vaikuttavat mihinkään.
Yksi asianosaisista, Daniel Ashman, syyttää Cityä osallisuudesta kansanmurhaan ja ympäristön tuhoamiseen. Ystäväni Steve avustaa Danielia, joten olen seurannut tapausta ja yllättynyt sen kiehtovuudesta: alkuun pidin melko naiivina ajatusta lähteä prosessiin selvittääkseen oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuutta. Itselleni ei tullut suurena yllätyksenä, kun tuomarit alun perin toimivat lähinnä finanssikaupunginosan kumileimasimena Occupyta vastaan ja määräsivät, että telttaleirin saa häätää.
Tammikuisen tuomion perusteissa todettiin muun muassa, että monet Occupyn pointeista ovat poliittisia ja siksi tuomarin toimialan ulkopuolella. Yksi Danielin ja Steven motiiveista on kuitenkin osoittaa, että oikeusjärjestelmä on väistämättä poliittinen instituutio. On lukuisia ennakkotapauksia, joissa tuomiota on lieventänyt se, että lakia on rikottu tarkoituksena estää vakavampia rikoksia – esimerkiksi Itä-Timoriin tai Israeliin lähetettävien asekuljetusten sabotointi. Juuri tähän lakia luovasti mutta sen tuntien tulkitsevat miehet yrittävät vedota ja osoittaa, että Cityä hallitsevat eliitit hyötyvät rahallisesti toiminnasta, joka edesauttaa luonnon ja ihmisten tuhoamista. Esiin he ovat kaivaneet esimerkkejä kuten kaupankäynti Sudanin hallituksen kanssa sekä alkuperäiskansojen asuinalueilla toimivat kaivosyhtiöt, aseteollisuudesta puhumattakaan.
Tuntuu toki utopistiselta, että Daniel ja Steve tai kukaan muukaan Occupyn puolustaja onnistuisi pyörtämään jo kerran annetun tuomion. Mutta jo se, että tuomarit antavat aikaansa todistusaineiston kuulemiselle finanssikeskusta vastaan, on yllättävä askel eteenpäin. Britannian oikeusjärjestelmä perustuu pitkälti ennakkotapauksille, mikä lisää tapauksen painoarvoa. Onnistuessaan se käytännössä laillistaisi telttamielenosoitukset.
