Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Peristerakis
Fifin Kreikan-kirjeenvaihtaja aloittaa työnsä barrikadeiksi sytytettyjen roskisten Ateenassa.
”Minua lähinnä hävettää”, vastaa ystäväni, kun kysyn mitä mieltä hän on eilisen (26.9.) yleislakon yhteydessä olleesta mielenosoituksesta. ”Se oli ennemminkin parlamenttitalon aukion ympäriajo. Surkein näkemäni ohimarssi, en edes kutsuisi sitä mielenosoitukseksi. Ja tiedäthän – yleislakon järjestäminen ei ole mikään pikkujuttu.”
80 000 ihmistä oli kaduilla. Lehdet kirjoittivat suurimmasta mielenosoituksesta vuoteen. Se on räikeä vale. Porukkaa oli tietty virallisia arvioita enemmän, mutta helmikuun 12. Ateenan kadut täytti vähintään viisinkertainen ihmismassa. Joidenkin arvioiden mukaan helmikuun protestissa oli jopa 800 000 osallistujaa. Silloin ilmassa oli palavien pankkien katkua ja käsin kosketeltavaa vihaa. Sadattuhannet kreikkalaiset osoittivat liekkien, lasinsirpaleiden ja kyynelkaasun keskellä raivoavan vastalauseensa Troikan sanelemaa säästöpolitiikkaa kohtaan. Pahoin pelkään, että viimeistä kertaa.
”Jos mielenosoituksilla voitaisiin muuttaa jotain niin hommassa olisi jotain järkeä. Mutta sitä on tässä kokeiltu jo vuosikausia eikä se vaikuta mihinkään. Jopa vanhoillisimmat ammattiliitot alkavat hiljalleen tajuamaan tämän”, ystäväni kuittaa pessimistisesti.
Poliisin kanssa tapahtui toki nytkin yhteenottoja, jotka kansainvälinen media osasi uutisoida. Neljätuhatta poliisia piiritti Syntagman aukiolla muutamaa sataa mellakoijaa, joilla oli kiire heittää polttopullonsa poliisin jalkoihin ennen massiivisia pidätyksiä. Noin 140 ihmistä otettiin kiinni. Tuhannen euron uutiskuva ei tapansa mukaan tavoittanut oleellista.
Mellakoinnin sijaan hälyttävää oli se, että tuhannet ”tavalliset” ihmiset, jotka helmikuussa vielä osallistuivat kapinointiin, kävelivät nyt pää painuksissa kotiin. Hallituksen lukkoon lyömät 11,5 miljardin leikkaukset otettiin masentuneina ja vähin äänin vastaan. Vaikka barrikadeiksi sytytetyt roskikset savusivat vielä myöhään illalla, Ateenan kadut olivat autiot ja hiljaiset.
”On suuri riski, että voimattomuutta kokevat kreikkalaiset jäävät odottamaan pelastajaa”, ystäväni toteaa ja jatkaa: ”pelkään, että he ovat valmiita tarttumaan mihin hyvänsä kouraan välittämättä siitä kuka ’auttavan’ käden ojentaa. Äärioikeistolla ja uusnatseilla on tässä pelottavat mahdollisuudet. Ainakin kannatus on nousussa, vaikka heillä ei ole tarjota vallitsevan sorron tilalle muuta kuin toisenlaista sortoa.”
Illan uutislähetys leikkaa Ateenan polttopulloista Madridiin, jossa poliisit hakkaavat maassa istuvia opiskelijoita. Sieltä kuva loikkaa Syyrian Damaskoksen raunioihin, luotisateeseen ja maassa olevaan verilätäkköön, jonka ylitse pyyhältää raivohulluja sotilaita täynnä oleva miehistökuljetusvaunu. Pohdin, ollaanko tähän menossa joku päivä myös Kreikassa.
”Noilla on vielä jotain toivoa”, ystäväni heittää törkeän sarkastisen kommentin. ”Heidän vapaustaisteluaan sentään tukevat Eurooppa ja USA”. Ymmärrän hänen mauttomuuden takana olevan ajatuksen. Vapaa demokraattinen Syyria on voitto kapitalismille ja globaaleille markkinoille. Kreikassa tilanne on päin vastoin. ”Meidän vapautta vastustaa koko läntinen valta – EU, IMF, Maailmanpankki ja muut!” ystäväni huudahtaa. ”Meillä ei ole mitään mahdollisuutta vastustaa riistoa ja kurjuutta ellei kapitalismia vastaan käydä myös muualla maailmassa. Kaikkien näiden lainojen sijaan olisi paljon innostavampaa saada tietää, että jossain muuallakin – jopa rikkaassa pohjolassa – tajuttaisiin alkaa kapinoida käsistä karannutta taloudellista järjestelmää ja sitä kannattavaa eliittiä vastaan.”
Barrikadeiksi sytytetyt roskikset paloivat Ateenan kaduilla myöhään iltaan.
