Teksti Kristiina Koivunen

Irakiin verrattuna Intia on tosi kehittynyt maa.

Kun matkustin Intiaan ensimmäisen kerran noin kolmekymmentä vuotta sitten, ensimmäinen näky lentokentältä ulos astuessani olivat palmuissa istuvat apinat. Nyt Delhin lentokenttä oli kuin minkä tahansa maailman metropolin lentokenttä. Lentoaseman myymälöiden hinnatkin ovat eurooppalaisella tasolla.

Yleinen mielikuva Intiasta on tämä:

Intiasta uutisia lähettävät toimittajat ja kuvaajat näyttävät suosivan erityisesti kahta paikkaa kuvien ottamisessa: rautatieasemia ja basaareja ruuhka-aikana. Syntyy mielikuva maasta, jossa miljardi ihmistä tungeksii toistensa vieressä.

Kolmessakymmenessä vuodessa Intia on muuttunut. Delhin keskusta on moderni suurkaupunki, josta oli häädetty pois polkupyöräriksat ja ikivanhat Tata-taksit.

Kaupungissa on myös kierrätysroskiksia, jotka ovat Irakissa täysin tuntematon asia.

Kaksi viikkoa kävelin ja kiertelin Delhissä ja Jaipurissa ja ihmettelin tätä kaikkea. Köyhässä Intiassa kunnioitetaan luontoa ja huolehditaan ympäristöstä, öljyn vaurastuttamassa Irakin Kurdistanissa ollaan siitä täysin välinpitämättömiä. Siksi se uhkaa muuttua autiomaaksi.

Tungosta, kuumuutta ja likaa toki löytyy edelleen Delhistä. Tämä kuva on tiibetiläisten pakolaisten asuttamasta Majnu Ka Tillasta, ja vastaa sitä yleistä stereotypiaa, joka lännessä on Intiasta:

Mutta katsokaa näitä kuvia Jaipurin rautatieasemalta. Missä ruuhka?

Olen juuri tullut Tukholmaan, ja yritän toipua neljän ja puolen tunnin aikaerosta ja tottua pohjoismaalaiseen kylmyyteen. Samalla pohdin Kurdistanin ympäristön tilaa ja ympäristöasenteita, jotka ovat lyhyesti sanottuna järkyttävät.

Kahden viikon matka ympäristöä ja luontoa kunnioittavaan Intiaan antoi paljon ajatuksia. Palaan asiaan kahden viikon kuluttua (tai myöhemmin, mikäli Lähi-idän ja Kurdistanin mielenosoituksista on tärkeää kommentoitavaa. Nyt en osaa sanoa niistä mitään, koska en ole seurannut tilannetta).