Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Timo Harjuniemi
Lyhytkin kävely Prenzlauer Bergissä on johdantokurssi gentrifikaation dynamiikkaan.
”Stop Gentrification.” Asuttamamme kerrostalon ulkoseinään sinisellä spraymaalilla kirjoitettu poliittinen viesti ”Pysäyttäkää keskiluokkaistuminen” kirpaisee aina pikkuisen. Vaikka kaksihenkisen taloutemme tulot ovatkin likimain surkuhupaisat (Berliinissä, toisin kuin useimmissa muissa länsieurooppalaispääkaupungeissa, on ainakin toistaiseksi köyhälläkin varaa elää), lienen keskiluokkaisine makutottumuksine melko arkkityyppinen Berliiniin tulija – viriilin ja liberaalin hengen luokseen vetämä yhteiskuntatieteiden opiskelija, jollaisia Neuköllnin muodikkaan Weserstrassen eriskummallisten anniskeluravintoloiden terassit ovat täynnä.
Berliinissä gentrifikaation poliittisuus lyö kasvoille; kyse ei ole habituksellisista seikoista, kaljakuppiloiden korvautumisesta sushisyöttölöillä tai viestintätoimistoilla, vaan elämisen edellytyksistä, latteasta arjesta.
Berliinin muurin kaaduttua moni itäberliiniläinen kiiruhti länteen. Muuttoaalto jätti taakseen Prenzlauer Bergin ja Friedrichshainin kaltaisia kaupunginosia, joissa oli tilaa talonvaltaajille, taiteilijoille ja muille vähävaraisille.
Lyhytkin kävely esimerkiksi Prenzlauer Bergin kaupunginosassa on johdantokurssi gentrifikaation dynamiikkaan. Rähjäisistä kerrostaloista on renoveerattu pirtsakoin värein maalattuja loft-kämppiä, ja paksuvointiset, usein vauraasta Etelä-Saksasta muuttaneet keskiluokan edustajat ovat korvanneet köyhemmän asujaimiston. Hulppeat remontit ovat nostaneet asuntojen vuokria, eikä Berliinin kaupungin vähittäinen siirtyminen markkinavetoiseen asuntotuotantoon ole ainakaan auttanut pienituloisia vuokralaisia, joiden on muutettava perifeerisempiin lähiöihin hintojen noustessa.
Näin ollen se sosiaalinen mikstuura, joka kerrytti itäisen Berliinin kulttuurista pääomaa ja seksikkyyttä, on näivettymässä.
Tätä nykyä Länsi-Berliinin kaupunginosat ovatkin – historiallisesti paradoksaalista kyllä – niitä paikkoja, joihin tullaan sosiaalisen diversiteetin ja erilaisuuden eksotiikan perässä. Meidän kaupunginosassamme, vielä joitain vuosia sitten epämääräisenä ja jopa vaarallisena pidetyssä Neuköllnissä sosiaalinen aines on moninaista: on kiskan edessä halpaoluesta päihtyvää juoppoa, isorillistä hipsteriaatin edustajaa, on vesipiipuistaan karamellisia tuoksuja päästäviä maahanmuuttajamiesporukoita.
Berliiniläiset ymmärtävät elämisen edellytysten kallistumisen poliittisen luonteen ja haluavat tehdä asioille jotain. Vuokrien kohoaminen on syyskuussa järjestettävien osavaltiovaalien kärkiteemoja, ja asumiskustannusten suitsemista vaativia mielenosoituksia on noin kuukausittain. Osa anti-gentrifikaatioaktivisteista on puolestaan ottanut taktiikakseen tehdä Berliinistä entistä epämiellyttävämmän mahdollisten tulijoiden ja sijoittajien silmissä. Ökyautot ovat roihunneet Berliinin yössä tasaisesti jo vuosien ajan – ainakin osittain gentrifikaation vastaisen kamppailun nimissä.
Täytyy toivoa, että kamppailu tuottaa tulosta. Että maailman kenties hienoimmassa kaupungissa olisi vastakin tilaa kaikenlaisille asukkaille.
