Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Oona Juutinen
…eli kuinka rasistisesta puolueesta tuli politiikan epätodennäköinen valopilkku.
Politiikka, ja puoluepolitiikka etenkin, on yleensä varsin masentavaa seurattavaa. Mutta toisinaan masennuksen keskelle ilmestyy valopilkku. Kuulostaisiko täysin hullulta, jos sanoisin tuon valopilkun olevan Geert Wildersin sekopääsakki PVV, Vapauden puolue? Ehkä, mutta niin se vain on.
Olen kirjoittanut PVV:stä ja sen johtajasta (ja virallisesti ainoasta jäsenestä) Geert Wildersistä aiemminkin. Näin kertakaikkisen tyhmän porukan edesottamuksia seuratessa ei voi kuin viihtyä, eivätkä kolumnin- ja puheenaiheet lopu kesken. Ja viime viikot ovatkin olleet yhtä typeryyden tykitystä, skandaalia skandaalin perään.
PVV on kasvanut räjähdysmäisesti, ja viime vaalien jälkeen puolue sai parlamentin alahuoneeseen 24 paikkaa aiemman yhdeksän sijaan. Koska kysyntää riitti, hankki pieni puolue tarjontaa ilmeisen kiireessä: vaaleihin asetettiin ehdokkaita, joiden taustoja ei tarkastettu kunnolla jos lainkaan. Ja nyt sitten niitetään sitä mitä hosuen kylvettiin. Taustoissa meinaan löytyy: sakkoja, oikeudenkäyntejä, pahoinpitelyjä… You name it, PVV has it.
Kura alkoi lentää pari viikkoa sitten lehdistön saatua selville James Sharpen, yhden puolueen uusista kansanedustajista, omistaneen Unkarissa nettideittifirman. Firma kaatui kun se määrättiin maksamaan maan maksimisakko, 256 000 euroa, asiakkaiden harhaanjohtamisesta. Saitilta nimittäin läheteltiin asiakkaille tekstiviestejä kuvitteellisilta naisilta. Samaan syssyyn kävi myös ilmi, että 80-luvulla kilpaurheillut Sharpe tuomittiin aikoinaan kuuden kuukauden kilpailukieltoon. Tämän lyötyä toista urheilijaa juoksupiikkareilla. Päähän. Auts.
Sharpe erosi tehtävistään, ja oli tuskin piikkaroinut paikalta kun toinen puolueen uusista kansanedustajista, Eric Lucassen, joutui lehdistön tulilinjalle. Entiset naapurit paljastivat Lucassenin terrorisoineen heitä vuosikausia tavalla jota poliisitkin joutuivat selvittelemään, ja mies oli tuomittu sakkoihin häirinnästä ja uhkailusta pariinkin otteeseen – muun muassa tämän kustua naapureiden postilaatikkoon. Erityisen osuvaa tästä kaikesta tekee se, että Lucassen oli puolueensa puhemies naapurustoasioissa. Arvatkaa onko enää.
Eikä puolueen muillakaan kansanedustajilla ole varsinaisesti puhtaita jauhoja pussissaan: Richard de Mos kertoi sekä CV:ssään että useissa haastatteluissa olleensa rehtori eräässä Haagin huonomaineisessa naapurustossa, vaikka oli todellisuudessa oli ihan tavallinen peruskoulun opettaja. Puolustuksenaan de Mos sanoi olleensa ”liian naiivi ja ylpeä saavutuksistaan”. Dion Graus puolestaan yritti ilmeisesti muutama vuosi sitten tukehduttaa viimeisillään raskaana olevan vaimonsa sen jälkeen kun oli ensin pahoinpidellyt tämän. Syytteet hylättiin todisteiden puutteessa. Muutama kuukausi sitten Marcial Hernandez headbuttasi toista miestä baaritappelun yhteydessä ja joutui yöksi putkaan. Ja Hero Brinkman on tuttu alkoholiongelmastaan sekä tappelustaan baarimikon kanssa. Porukka on kuin tynnyrillinen apinoita: pirun aggressiivista, mutta hupaisaa seurata vähän kauempaa.
Ulkomaalaisvastaisuudestaan tunnettu puolue on useaan otteeseen puhunut siitä kuinka erityisesti turkkilais- ja marokkolaistaustaiset nuoret miehet usein rikkovat lakia, ja kuinka nämä pitäisi lähettää uudelleenkoulutusleireille tai peräti karkottaa. Tästä innostuneena HP/De Tijd -niminen lehti teki muutamia tilastolaskelmia. Laskelmista kävi ilmi, että ongelmakaupunkina pidetyssä Goudassa näillä paljon mollatuilla marokkolaisnuorilla 13.8 prosenttilla on taustallaan rikoksia ja rötöksiä. PVV-kansanedustajilla sama luku on 20 prosenttia.
