Teksti Katja Lappalainen

Lucha Social -viikko muistutti espanjalaisia realiteeteista.

Nuori mies huutaa megafoniin; ”Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi!” ja nainen kaatuu kuin kuolleena maahan pystyttäen ristin päälleen. Mies jatkaa: ”Joka viides sekunti kuolee ihminen maailmassa nälkään”.

Pieni poika kaatuu maahan ja nostaa ristin ylleen. ”Jatkuvasti kuolee ihmisiä vapaan markkinatalouden vuoksi”. Tulee hiljainen hetki ja voit lähes kuulla paikalleen jähmettyneiden ihmisten ajatukset. Meidän vuoksemmeko? Esitys on rajussa kontrastissa ympäristönsä kanssa. Kävelykadun kaupat ovat kulisseja kuolemannäytökselle.

Kadulla kulkijat pysähtyvät katsomaan. Joku jakaa heille Lucha Social -pamfletin. Tämän viikon tarkoitus on herättää Cadizissa huomiota sosiaalisiin epäkohtiin. Rikkaissa maissa on nyt taloudellinen kriisi, mutta köyhissä valtioissa tämä on arkipäivää – vain paljon raaemmalla tavalla. Meillä näkyy kaupan sektorin heikkous, mutta meille esti ei kantaudu nykyajan orjien todellisuus, jolla ylläpidetään halpaa elintasoa ja jatkuvasti nousevaa kulutusta.

Se, kenen selästä pröystäilevä kulutus revitään, ei yleensä tule näkyvillemme. Cadizilaisten sanoma on selkeä. Heidän mielestään länsimaat ansaitsevat kriisinsä.

Espanja juhlii nyt perustuslakiaan. Maan johdon kuuluttaessa vapautta ovat Cadizin asukkaat vallanneet kadut julistaakseen sen, mitä talousvalta yrittää peitellä. Kriisi, joka ravistelee Espanjaa, johtuu jatkuvasta riistosta ja siitä etteivät sen aiheuttajat – pankkiirit, poliitikot ja kiinteistökeinottelijat – kykene korjaamaan virheitään. He eivät enää kykene puhaltamaan uudestaan kuplaa jonka he ovat ahneuksissaan luoneet.

Syyttömät saavat maksaa työttömyytenä, vähenevänä vapautena ja kiristyvinä työehtoina – kunhan riistoon perustuva järjestelmä pysyy yllä, julistavat työttömyyteen ja jatkuviin säästöihin väsyneet espanjalaiset.

Performanssia vetää Cadizin ainoassa vallatussa talossa asuva Emilio. Hän on elänyt Nicaraguassa, yhdessä läntisen pallonpuoliskon köyhimmistä valtioista, joten hän tuntee sen mitä megafoniin kaiuttaa.

Pidättelen itkua ottaessani valokuvia. Performanssiin kuuluva epätoivoinen huuto tulee niin syvältä sydämestä. Näytös toistetaan useassa risteyksessä ja se hiljentää katsojansa.

”Sosiaalisen taiston” viikko on täynnä tempauksia, puhetilaisuuksia, esityksiä ja mediatilaisuuksia. Cadizin ihmisoikeusaktiivit näyttävät mihin he pystyvät. Minä teen osuuteni kuvaamalla – pidätän hengitystäni ja puikkelehdin ”ruumiiden” keskellä. Risti on symboli, joka julistaa ylösnousemuksen sijaan näillä kaduilla sitä kuolemaa, joka on hintana häikäilemättömästä voitontavoittelusta,

Niin kuin Emilio kirjoitti sosiaalikeskuksen seinälle: Otro mundo es possible – lucha y organize! Toisenlainen maailma on mahdollinen – taistele ja organisoi. Tätä samaa sanomaa julistetaan täällä viikon verran kaduilla: ”Tiedosta kulutuksesi seuraukset ja toimi oikeudenmukaisemman maailman puolesta!”