Teksti Veli Itäläinen

Onko fasistitaiteilija vaaraton?

Kirjoitin helmikuussa Venäjän kansallisbolshevistisesta puolueesta NBP:stä. Samasta aiheesta kirjoitti myös Jukka Vuorio, joka ei varmasti ole ainoa länsimaalainen haastattelija, jonka mielestä NBP ei ole joukko pelottavia fasisteja vaan lähempänä harmitonta ”taideprojektia”.

Nykyäänhän NBP on vuoden 2004 ohjelmansa mukaan liberaali liike, joka ajaa lähinnä ihmisoikeuksia. Tämä on melko huvittavaa, kun ottaa huomioon sen, että puolueen vuoden 1994 ohjelma alkoi julistuksella siitä, miten ”kansallisbolshevismin olemus on pyhä viha inhimillisyyden vastaisen kolminaisuuden systeemiä, eli liberalismia, demokratiaa ja kapitalismia vastaan”.

Puolueen sivustolla kaksi ohjelmaa on esillä rinnakkain sulassa sovussa. Toinen ajaa imperiumin luontia ”Vladivostokista Gibraltarille” ja toinen vaatii ”vapaan kansalaisyhteiskunnan kehittymistä”. Ilmeisesti sekä vanha että uusi ohjelma ovat edelleen voimassa.

Kuten venäläiset tietävät, suomalaisilla on vähän hitaat hoksottimet. Suomessa NBP alkaakin olla muotia vasta nyt kun puolue on jo heikentymässä – NBP:n aktivistit pääsivät esimerkiksi Heidi Hautalan ”Venäjä-teesien” kanteen. Puolueen hämmentävää lippua ei siinä tosin laitettu heilumaan koko leveydessään. Hautalan kirja oli kyllä asiatietojen puolesta hyvä – löysin vain pari pikkuvirhettä.

Johtopäätökset ja ehdotukset sen sijaan olivat päin helvettiä – luuleeko eurofederalisti Hautala tosissaan, että ottaen huomioon EU:n ja Suomen kaksoistandardit toisaalta Abhasian ja Etelä-Ossetian ja toisaalta Kosovon suhteen, kukaan Venäjällä voisi enää ottaa unionia tai edes Suomea vakavissaan puolueettomana demokratian esitaistelijana? Myös Ahtisaaren Nobel-palkinto antoi täysin yksiselitteistä viestiä itäänpäin. Lopulta Hautalan ajama EU ihmisoikeuksien ja demokratian imperiumina on vain nössöversio bushilaisesta demokratian vientiprojektista.

Venäjää johtava KGB:n ja Gazpromin klikki pitää ilman muuta tuhota, mutta kaikki länsimaiden tekopyhien parlamenttien ja hallitusten tuki vain heikentäisi Venäjän opposition uskottavuutta kotimaassaan.

Mutta miksi NBP on sitten taantumassa?

Totalitaarisen lahkon vahvuus on aina sitä sokeasti tottelevat jäsenet, mutta jos ihmisresursseja uhrataan liian antaumuksellisesti, ne eivät välttämättä lähde uusiutumaan. Melko pienestä koostaan huolimatta NBP onkin noussut merkittävään asemaan Toinen Venäjä -koalitiossa siksi, että läpikorruptoituneiden liberaalien nuorisojärjestöjen edustajat eivät edes lähde mielenosoituksiin ilman rahallista korvausta, puhumattakaan tappelemisesta OMON-mellakkapoliisien kanssa. Se kun voi viedä vankilaan.

Jos siis Boris Nemtsov tai Garri Kasparov haluavat kaduille säpinää, sitä voi heille järjestää vain NBP.

NBP:n taktiikka onkin varmasti oikea sikäli, että väestön valtaenemmistön ollessa täysin apaattinen on aktiivisen vähemmistön välttämättä toimittava entistä radikaalimmin. Puolueen päätös uhrata jäseniään on kuitenkin ollut ilmeisen lyhytnäköinen.

Venäjän poliisin toiminta on usein melko sattumanvaraista, mutta Moskovan poliisille on muotoutunut melko ennustettavat periaatteet sen suhteen, mitkä rikokset rangaistaan järjestysrikkomuksina (”administrativka”), mikä tarkoittaa käytännössä yhtä iltaa poliisiasemalla ja sakkoa jota kukaan ei jaksa periä, ja mitkä rikokset taas merkitsevät rikosseuraamuksia (jotka ovat Venäjällä usein ankaria).

Esimerkiksi valtion virastoon kahliutuminen on ainakin viime aikoihin asti ollut aina ”administrativka”. Sisään tunkeutuminen, erityisesti jos siitä seuraa edes pieniä materiaalisia vaurioita, on jotain vakavampaa.

NBP lähti ylittämään tätä rajaa tieten tahtoen. Ensimmäistä kertaa heitä joutui kerralla joukoittain vankilaan elokuussa 2004 toteutetun terveysministeriön valtauksen jälkeen, jolla protestoitiin ilmaisten sosiaalietuuksien poistamista. Aktio ja sitä seuranneet viiden vuoden vankeustuomiot olivat tarkkaa laskelmointia, ja samalla linjalla jatkettiin – kaiken kaikkiaan NBP:llä on ollut yhteensä jo 149 poliittista vankia tai ulkomaille paennutta, ja neljä jäsentä on kuollut epämääräisissä olosuhteissa. Tämä on aika paljon puolueelle, joka ei Moskovan vappumarssille saa mobilisoitua sataa henkeä enempää.

Tiesikö esimerkiksi 15-vuotias Ivan Petrov, joka osallistui Venäjän presidentin hallintorakennuksen symboliseen valtaukseen joulukuussa 2004 mihin oli menossa? Kahdeksan aktion osanottajaa sai vankeustuomioita kahdesta vuodesta kolmeen ja puoleen vuoteen (ei kuitenkaan Petrov).

Minäkin tosin tein 15-vuotiaana kaikenlaista, eikä minua kenenkään pitänyt käskeä. Mutta vaikka puolueen jäsenet tekisivät aina kaiken vapaaehtoisesti ja tietoisesti, kertoo tämä mielestäni paljon siitä minkä arvoisia he ovat yksilöinä puolueen johdolle – lopulta symbolisella rakennuksen valtauksella pääsee kuitenkin vain puoleksi minuutiksi television uutislähetykseen.

Tietenkään mikään ei oikeuta Venäjän vallanpitäjien NBP:n nujertamiseen käyttämiä metodeja. Tämän tarinan oikeat pahikset ovat Venäjän turvallisuusviranomaiset, erityisesti UBOP (Järjestäytyneen rikollisuuden vastainen hallinto), joka vuodenvaihteessa ainakin Moskovassa muutettiin TsPE:ksi (Ekstremismin vastatoiminnan keskukseksi); imago-uudistuksen tarkoituksena oli ilmeisesti tähdentää, ettei järjestäytynyt rikollisuus Venäjällä sentään tarkoita mitään mafiaa, vaan nuoria poliittisia aktivisteja. UBOP:in käyttäminen NBP:n jäsenien kuoliaaksi pieksemiseen on lähinnä hyttysen tappamista norsun avulla tallomalla.

Nazbol mainostaa seinässä: ”nazbol.ru KANSA – TAISTELU – VOITTO puh. 5859032”

Kun NBP näyttää ulkopuolisista harmittomalta taideprojektilta eikä niinkään fasismilta, kyseessä on arvostelukyvyn heikkeneminen. Se on arvatenkin osin seurausta kampanjoista holokaustin muistamiseksi – ihmiset unohtavat, ettei totalitarismilla ole aina välttämättä mitään tekemistä antisemitismin kanssa.

Esimerkiksi Mussolinin maailmankuvassa antisemitismi ei ollut mitenkään keskeisellä sijalla. NBP:n vanhan puolueohjelman sanoin ”se joka vuodatti ja on valmis vuodattamaan omaa ja vierasta verta Venäjän nimissä ja vain Venäjän puolesta, eikä voi kuvitella itselleen mitään muuta isänmaata, on venäläinen”. Tässä ei selvästikään ole kysymys mistään rotuteorioista, mutta NBP:n nimessä ”kansallisuus” kirjoitetaan todellakin isolla. Ja imagonmuokkauksesta huolimatta puolueen alueosastojen johtajilla on edelleen herkkä nimi ”gauleiter”.

Yleisesti oletetaan, että taiteilijat ovat hieman ekstravagantteja. Heille annetaan enemmän anteeksi. Mutta onko fasisti kuitenkin aina täysin vaaraton, jos hän sattuu olemaan taiteilija?