Teksti Katja Lappalainen

Matkalaiset kohtaavat onnellisia lehmiä.

Matkaajan tie vie Varsovaan melkein väkisin.

Puola on valtavan suuri maa. Niin maa-alaltaan kuin väestömäärältään. Tämä on ainoa reitti idän kautta liftatessa Keski-Eurooppaan. Meidän päämäärämme on Tsekki ja mahdollisesti Kreikka, mutta taitamme matkaa mahdollisuuksien ja tilaisuuksien mukaan. Puolassa on kokemamme mukaan ollut helppo liftata, vaikkakaan rekat eivät voi ottaa kuin yhden matkustajan ja täällä määrää todella valvotaan.

En ole aikaisemmin ylittänyt minkään maan rajaa kävellen. Kulkiessamme Liettuan ja Puolan rajan yli jäivät taaksemme autioituneet raja-rakennukset. Tuntuu hienolta maiden välinen rajattomuus – meiltä kysyttiin vain Keron rotua eikä paperin paperia. Olemme ylittäneet kolmen maan rajat näyttämättä kertaakaan passia.

Kerolla on oma espanjalainen passi, jossa sukupuolen kohdalla lukee macho. Se onkin osoittautunut turhankin hyväksi vahdiksi, mutta on onneksi matkalla muuten ihmisten seurassa hyvinkin rauhallinen. Se on tottunut vaihtuviin ympäristöihin ja matkaamiseen. Kero on liftannut omistajansa kanssa jo kerran läpi Euroopan.

Poikkesimme matkallamme Varsovaan pieneen kaupunkiin nimeltä Suwalki, jossa paikallislehden toimittaja pysäytti meidät kadulla ja halusi tehdä Kerosta artikkelin. Sanojensa mukaan hän ei ole koskaan nähnyt niin hienoa koiraa. Luulen että Keron selkärepulla ja siinä olevalla vaaleanpunaisella robotilla oli myös vaikutuksensa artikkeliaiheen valintaan. Toimittaja on myös itse aikoinaan liftannut ja hän oli hyvin kiinnostunut matkastamme.

Sattuman kautta pääsimme paikalliseen toimitukseen sekä kunniavieraina grafiikkanäyttelyyn. Kero ei ole koskaan ennen ollut taidenäyttelyssä. Toimittajan mielestä oli edes tyhmää kysyä, saako Kero tulla sisälle näyttelyyn. Totta kai se sai tulla!

Paikallinen kulttuurikeskus vaikutti mielekkäältä ympäristöltä toimia. Avoin paikka, jossa oli paljon toimintaa. Paikallislehti Tygadnik Suwatskin toimittaja Agnesiejika Szysiko ehdotti keskustelun jälkeen muutamia paikkoja, joissa haluisimme mahdollisesti vierailla ja päädyimme bussilla illaksi ekologiselle juustotilalle Puolan maaseudulle. Juuri tällaista olen Suomestakin joskus etsinyt. Pientä monipuolista maatilaa, jossa saa työtä vastaan ruokaa ja yöpaikan.

Eläimillä on täällä valtavan hyvät oltavat. Kanat kirmaavat vapaana pihalla ja vuohet laiduntavat vaihtuvissa paikoissa. Harmillista ettei tällainen maatilan pito ole enää oikein mahdollista Suomessa – rationalisoidut valtaisat eläintehtaat sen sijaan ovat suosiossa.

Elämänkulku täällä on suuresta työmäärästä huolimatta rauhaisaa. Lapsia on yhdeksän, eläimiä paljon ja paikan isäntä on yhteisöllisyyden filosofi, jolla on monenmoista mielenkiintoista puhuttavaa liittyen ihmistieteisiin. Puolassa tällainen kokeellisuus liittyen yhteisöihin ja ekologiseen farmin pitämiseen ei ole yleistä, ellei sillä ole jotain tekemistä uskonnon kanssa.

Olemme saaneet tässä samalla kuulla paljon paikallisesta koulujärjestelmästä, viljelijöistä ja kulttuurista ylipäänsä. Arvokasta tietoa, jota ei saa elämättä paikallisten seurassa heidän arkeaan. Viiden päivän matkan jälkeen olemme montaa kokemusta rikkaampia – olemme keränneet kiviä Puolan pelloilta ja hakanneet halkoja. Syöneet toinen toistaan parempia juustoja ja nukkuneet varsin miellyttävässä ympäristössä. Edellisen yön kaupungissa taivasalla nukutun kylmän yön jälkeen tämä tuntuu taivaalliselta. Lämmin vesi ja ruoka tuntuvat luksukselta.

Tämä tila kaipaa työntekijöitä, joten jos haluat nauttia hyvin kauniista ympäristöstä ja mielenkiintoisen perheen seurasta, ota yhteyttä tilan verkkosivun kautta.

Jo lyhyen ajan sisällä olemme kokeneet paljon – matkan jäljiltä olen väsynyt mutta hyvin onnellinen. Olemme löytäneet sattuman kautta kaiken sen mitä olemme halunneetkin. Mielenkiintoisia yhteisöjä, jotka perustuvat ruohonjuuritason yhteistoimintaa, joka ei perustu rahalliseen voitontavoitteluun vaan sosiaaliseen pääomaan. Olemme olleet joka paikkaan sydämellisesti tervetulleita.

Olemme tutustuneet paljon ihmisiin ja käyneet kiinnostavia keskusteluja. Korkealta rekassa olen saanut ihastella Itä-Euroopan maisemia. Olemme tutustuneet hienolaatuisen juuston valmistukseen ja ekologisen tilan perustamiseen. Tallinnan Volk-squatissa näimme todellista DIY-osaamista aurinkopaneelien, moottoroitujen sänköpyörien ja akku- sekä vesijärjestelmien muodossa. Hienoa tietotaitoa ja yhteistoimintaa, näistä lisää myohemmin.

Vaellus jatkukoon!