Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Perttu Hillman
Välistävedon kiinnijäämisriski Kiinassa: kolme prosenttia.
Kun Kiinan nokkamies Deng Xiaoping lähetti kesäkuussa 1989 joukkonsa murskaamaan korruptiota vastustavien opiskelijoiden mielenosoituksen Tiananmenin aukiolla 1989 oli viesti selvä. Virkakoneiston häikäilemätön korruptio jyräsi vaatimukset poliittisista uudistuksista ja rehellisemmästä hallinnosta.
Seuraaja Jiang Zemin pysyi nuotissa ja tähdensi toistuvasti puolueen asettavan vakauden kaiken edelle – korruptio on ok, niin kauan kuin valta pysyy yksiselitteisesti puolueen käsissä.
Läpeensä korruptoitunut hallinto on valtava riesa nykyisille vallanpitäjille. Kiinan avatessa markkinoitaan 80-luvulla viralliset arkistot osoittavat, että erilaisissa oikeuistuimissa oli käsiteltävänä yli 200 000 korruptiorikkomusta. 90-luvulla tapausten määrä kasvoi tuplasti. Hallituksen toimet saivat ainakin julkisesti käsiteltyjen rikkomusten määrän 2000-luvulla hienoiseen laskuun.
Kiinan 7. kansankongressi (1988-1992) raportoi, että sen istuntokaudella sai tuomion korruptiosta 95 818 virkamiestä. Kymmenennen kansankongressin (2003-2008) asiakirjoissa määrä on reilusti kaksinkertaistunut (209 487). Ministeritason väärinkäytökset olivat moninkertaistuneet. Panokset myös kovenivat: yli miljoonan yuanin (n. 100 000 ) kusetuksia oli 10. kongressin raporteissa 35 255 tapausta, kun edellinen kongressi raportoi vain 81 tapausta.
Puoluekoneiston jyrkkä hierarkia ja kiinalaisten elastinen moraali tekevät virka-aseman väärikäytön helpoksi. Vaikeuksiin joutumisen riski on olematon, kunhan ei pompi koneistossa ylempien varpaille. Välistäveto ja kaverin huiputtaminen on muutenkin osa normaalia elämänmenoa. Syytteeseen tai edes tutkintaan ei virkailijaa saa asettaa ilman ylemmän puoluetahon suostumusta. Joten fyrkka kulkee saumattomasti.
Carnegie Endowment -instituutin tutkija Pei Minxin arvioi kiinnijäämisriskin olevan noin kolme prosenttia.
Transparency International Index -sijoitus on pudonnut vuodesta 1998 (52.) 20 pykälää (72. vuonna 2008). Maailmanpankin World Governance Indicator (WGI) osoittaa, että Kiinan kyky hallita kasvavaa ongelmaa on myös jatkuvasti heikentynyt
Pei Minxin mukaan korruptio edustaa jopa kolmea prosenttia (n. 61 miljardia euroa) Kiinan bruttokansantuotteesta. Epäsuoria kustannuksia on vaikea arvioida, mutta kaikkiaan kyseessä voi olla jopa 15 prosentin osuus kansantuotteesta.
Arkistojen mukaan 80-luvun alusta lukien Kiinasta on paennut ulkomaille 400 viranhaltijaa noin 40 miljardia euroa pykälässä.
Järjestelmää mädättää jatkuvasti myös virkojen myyminen ja ostaminen, joka on edelleen yleinen käytäntö hallituksen ajoittaisista ryhtikampanjoista huolimatta.
Kiinassa on 46 miljoonaa julkisen hallinnon edustajaa. Siis yksi virkamies jokaista 26:tta kansalaista kohti. Kansalaisten luottamus hallintoon on olematonta, suurin osa elää agraariköyhyydessä maaseudun aluediktaattorien armoilla ja jokainen tietää, että saadakseen asioitaan byrokratiassa eteenpäin on voitava maksaa virkailijoille rahaa. Kukin saa asiansa hoidettua varallisuutensa mahdollistamalla tavalla.
Korruptio lisää varallisuuseroja ja kasvattaa uhkaa yhteiskuntarauhan järkkymisestä. Pei Minxin toteaa, että ”korruptio ei vielä ole syössyt Kiinan taloutta raiteiltaan, mutta sen jyrkästi kasvavat kustannukset uhkaavat karata hallituksen käsistä. Se vaikuttaa väistämättä talouskasvuun.”
Päätän vakinaisen kirjeenvaihdon nyt ainakin toistaiseksi tähän.
Enkä sammuttele valoja niin kauan kuin Kiinan kaltaisten ”kehitysmaiden” ei tarvitse sitoutua minkäänlaiseen ympäristövastuuseen.
(Lähde: Graft: Death by thousand cuts, toim. Ching Cheong, Straits Times, Hongkong)
