Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Miksi aktivisti seisoo kadulla ja jakaa lentolehtisiä?
Minua vaivaa – tai ehkä vaiva on liian kova sana – se, että ihmisten on niin vaikea ymmärtää aktivismia. Esimerkiksi sitä, että jotkut osallistuvat demoihin, oli aihe sitten eläinoikeudet tai luonnonsuojelu tai kapitalismi tai vaikka mikä; tai sitä, että jotkut järjestävät ilmaiskirpputoreja, jakavat lenttareita, kokoavat kuvamateriaalia turkistarhoilta (kuten Norjassa tehtiin) tai levittävät veganismitietoa infopöydissä. Että ihmiset tekevät jotain, mistä itselle ei ole suoraa hyötyä. Jos olet aktivisti, olet varmaan omituinen tai vähintään liian nuori…
On teoria, että aktivistit eivät toimi auttaakseen eläimiä tai ihmisiä, vaan sittenkin itseään: että toiminta tuottaa heille paremman olon ja omatunnon. Olkoon ilmiön nimi vaikka patologinen empatia: niin outoa kuin se onkin, aktivistit eivät voi mitään halulleen auttaa ja muuttaa maailmaa, se kun täyttää tyhjyyden sairaassa hengessä. Tai sitten aktivisteista tuntuu, että he ovat eettisempiä ihmisiä, parempia kuin toiset. Ja mitä sitten, jos teoria olisi oikeakin. Eihän se haittaa ketään, jos aktivisti saa terapiaa itselleen ja välillä hyödyttää muitakin.
Eilen yksi vanhoista ystävistäni sanoi, ettei voi ottaa niskalleen muiden ihmisten syntejä. Puhuttiin eläinrääkkääjistä. Rakas ystävä, kyse ei ole lainkaan toisista ihmisistä, asia ei ole niin mutkikas: kysymys on vain eläimistä, jotka tarvitsevat apua.
Omassa talossani ja sen pihalla asuu tilapäisesti melkein kaksikymmentä kissaa – ei siksi, että erityisesti pitäisin tästä tilanteesta, tai tahtoisin täyttää jotain sisäistä tyhjyyttä, tai tuntea parempaa oloa. Puhutaan vain siitä selkeästä tosiasiasta, että niillä kissoilla (tai koirilla, hevosilla, välillä ihmisilläkin) ei ole omaa kotia, mutta minulla nyt sattumalta on. Ja jos menen demoon, en tee sitä saadakseni ylpeänä seistä keskellä kaupunkia ja vahvistaa ajatusta siitä, että olen todella outo tyyppi, vaan siksi, että jossain on ongelma, josta pitää tiedottaa.
Loputon analysointi aktivistien motiiveista ei johda mihinkään. Tärkeintä on, että jokin asia on väärin ja aktivistilla on mahdollisuus puuttua konkreettiseen ongelmaan konkreettisella tavalla juuri nyt ja juuri näin.
Se sama ystävä puhui eilen siitäkin, että hän on ylpeä voidessaan nyt keski-ikäisenä luopua sellaisista töistä, joista ei pidä, kun taloudellinen tilanne sen sallii. Because I can… Sama vastaus pätee minusta aktivismiinkin. Mennään demoihin, koska voimme.
