Teksti Milja Rämö

Pyörästä putosivat ketjut. Apu löytyi pian.

Lähdin pyöräilemään koululta läheiseen kylään. Matkaa oli muutama kilometri. Koulumme sijaitsii kukkulalla, joten alkuun pyöräily kukkulaa alas oli todella helppoa ja mukavaa. Koulun porttien jälkeen matka alkoikin käydä vaikeammaksi, sillä pyörän ketjut menivät rikki.

Ketjujen mentyä rikki päädyin taluttamaan pyörääni. Kuljin maantietä pitkin ja ohitin pieniä intialaisia kyliä. Vastaani käveli ehkä noin 10-vuotias tyttö. Hän pysähtyi ja alkoi tutkia pyörääni. Lopulta tyttö sai laitettua ketjut paikalleen ja minä jatkoin iloisena pyörämatkaani.

En ole tavannut eläessäni näin avuliaita ihmisiä. Intiassa ihmiset tuntuvat välittävän. Hädässä on aina joku, joka auttaa. Olen joutunut niin usein epätietoiseen hämmennyksen tilaan Intiasssa ja aina on ollut joku, joka on auttanut.

Kerran eksyimme maaseudulla monsuunin aikaan ja päädyimme juomaan teetä erään perheen taloon. Poliisilaitoksella vieraillessani eräs mies kertoi minkälaista kaavaketta minun pitäisi pyytää. Usein ihmiset tulevat ja kysyvät miten voivat auttaa.

Toki olisi kenties naivia sanoa, että kaikki avuliaisuus syntyisi pelkästä hyvästä tahdosta. Usein auttajat haluavat vastapalvelukseksi jotakin: rahaa tai palveluksia. Vaaleana tyttönä sitä erottuu hyvin joukosta, ja ihmiset tulevat välillä liiankin usein tarjoamaan palveluitaan.

Tuli apu sitten rahan toivossa tai pelkästä hyvästä tahdosta, ovat ihmiset paljon avuliaampia täällä kuin esimerkiksi Suomessa. Kuinka usein menemme omatoimisesti kysymään, tarvitseeko hukasssa olevan näköinen turisti apua? Huomaammeko edes kiireissämme, että joku voisi tarvata apuamme? Täällä ihmiset välittävät.

Toki Suomessakin ihmiset välittävät. Pohdin kuitenkin, rajoittuuko se suomalainen välittäminen omiin ystäviin ja lähimmäisiin.