Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumneja kirjoittaa Voiman toimitus.
Tuomiopäivä koitti eilen: Suomen talous sakkaa niin, että komissio passittaa entisen Euroopan unionin mallioppilaan julkisen talouden ”tarkkailuluokalle”.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ovat yksissä tuumin pelotelleet kanssapäättäjiään, mediaa ja kansalaisia tällä toimenpiteellä. Ratkaisuksi on kautta linjan tarjottu leikkauspolitiikkaa: muun muassa toissa keväänä Orpo petasi lisäleikkauksia uhkaamalla unionin alijäämämenettelyyn joutumisella.
”Se tarkoittaisi, että joku muu sanelee meille, mitä on tehtävä. Tälle tarkkailuluokalle me emme halua”, pääministeri lausui eduskunnan täysistunnossa helmikuussa 2024.
Talousahdinkoa syventänyt leikkauspolitiikka on osaltaan ollut johdattamassa Suomea tarkkailuluokalle.
Nyt Orpolla onkin toinen ääni kellossa. Pääministeri lausui päätöksen jälkeen tuoreeltaan Maikkarille, että ”alijäämämenettelyyn joutumisella ei ole dramaattisia vaikutuksia Suomelle”. Hän toki myönsi, että ”on tietenkin harmittavaista”, ettei velkaa ole saatu käännettyä laskuun.
Kumiseva kirkonkello on vaihtunut tiukuun.
Orpon yritykset valaa uskoa parempaan eivät ole myöskään tarttuneet. Lomautusten, potkujen ja kasvavan työttömyyden maassa ei luulisi olevan vaikea ymmärtää syitä kansalaisten taloudelliseen varovaisuuteen. Hallitus onkin onnistunut lähinnä syventämään Suomen elinkeinoelämän ja kansalaisten ahdinkoa, todennäköisesti vuosikausiksi eteenpäin.
Komission päätös on yksi todiste lisää hallituksen epäonnistumisesta. On myös varmaa, että hallitus tulee käyttämään alijäämämenettelyä perusteena purkaa hyvinvointivaltiota entisestään.
Menettelyllä on seurauksensa, ja se voi kaventaa Suomen finanssipolitiikan liikkumavaraa. Kukaan ei kuitenkaan tule sanelemaan suomalaisille yksityiskohtaisesti, miten meidän pitää talouttamme hoitaa. Alijäämämenettelyssä EU tarjoaa ohjausta ja tukea talousvaikeuksissa kamppailevalle jäsenmaalle – hieman kuin koulukuraattorilla kävisi.
Samassa tilanteessa on yksi jos toinenkin EU-maa, eikä kerta ole Suomellekaan ensimmäinen.
Menettelyyn joutuminen on silti merkki todellisesta, vakavasta ongelmasta. Kun valittu myötäsyklinen leikkauspolitiikka ei ole toiminut, hallituksen olisi syytä alkaa tarkastella vaihtoehtoja. Unionin otteet voivat koventua, jos tilanne ei parane.
Leikkauspolitiikalla on taloudellisten vaikutusten ohella syviä inhimillisiä seurauksia, eikä taloutta pitäisikään tarkastella sosiaalisesta hyvinvoinnista erillisenä. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ydin rakoilee Suomessa, kun eriarvoistuminen jatkaa kasvuaan.
Brysselissä kannetaan kyllä huolta myös tästä, ja siksi Suomi joutuu kahdeksan muun EU-maan kanssa komission arvioitavaksi sosiaalisen eriarvoisuuden kasvusta. Pääsyy on työttömyyden kiihtyvässä pahenemisessa ja pitkäaikaistyöttömyydessä.
”Tarkkailuluokka” on nokkela poliittinen käsite, sillä harvaa asiaa kuuliaiset suomalaiset pelkäävät enemmän kuin joutumista vastuuttomien hulttioiden listalle. Ei siis ole sattumaa, että vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson muotoili tiedotteessaan Suomen joutuneen ”sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle”.
Toivottavasti komissio voi tarjota Suomelle tukea ja ohjausta tässäkin kohtaa.
