Suomessa reaalitulot junnaavat, tuottavuus ei ole kasvanut sitten nollarin ja työttömyys huitelee EU:n huippulukemissa. Päälle painaa myös globaali monikriisi: toisiaan monin tavoin vahvistavat ilmastokriisi ja lajikato, sodan uhka, etenkin nuoria riivaava mielenterveyskriisi sekä muun muassa tekoälyn kehityksestä ja väestön vanhenemisesta syntyvät moninaiset yhteiskunnan muutoksen paineet. 

Mutta ei hätää, kriisien keskellä on toivoa! 

Maassamme on runsaasti alihyödynnettyä resurssia, jota Orpon hallitus on vieläpä tuottanut runsain mitoin lisää, nimittäin työttömiä. 

Sen lisäksi maassamme on runsaasti alityöllistettyjä eli heitä, jotka olisivat valmiita tekemään enemmän töitä, jos joku maksaisi heille siitä.  

Työttömiä ei siis tarvita lisää. Työpaikkoja tarvitaan. 

Jotta työttömien määrän ja työpaikkojen määrän välinen kuilu alkaisi pienentyä, pitää katsoa työnteon ehtoja ja olosuhteita realistisesti. 

Ajatus siitä, että ihminen on joko kokopäivätöissä – eli hyödyllinen eli kunnollinen ihminen – tai työtön eli paheksuttava pummi, jonka elämää pitää kurjistaa, kunnes tämä lakkaa loisimasta, on moraalista fiktiota, jolla pidetään keski- ja pienituloiset toistensa kimpussa. Todellisuudessa prekaarit työmarkkinat eli pätkä-, silppu- ja osa-aikatyöt, erilaisten palkkioiden, palkkojen ja tukien yhdisteleminen ovat jo pitkään olleet olemassa. 

Kun työelämän realiteetit otetaan politiikassa rakentavalla tavalla huomioon, kurjuus kääntyy kukoistukseksi – kuten huippupalkkainen filosofi voisi asian ilmaista. 

Mitä sitten pitäisi tehdä?

1. Lopetetaan työhakemusroskapostin tuotantovelvoite 

Työttömiä vaaditaan tuottamaan tietty määrä työhakemuksia – työttömällä neljä kuukaudessa, osa-aikatöissä olevalla yksi kolmessa kuukaudessa – vastineena lain takaamasta perusturvastaan. Kun työttömien määrä on lisääntynyt, myös työhakemusten tuotanto on lisääntynyt. 

Velvollisuushakemukset ovat tuoneet rekrytoijille niin paljon turhaa työtä, ettei monia työpaikkoja enää aseteta avoimeen hakuun, vaan niihin etsitään tekijä omien verkostojen kautta. Tämä vaikeuttaa työttömien työllistymistä entisestään, kun yhteyksiä työpaikoille on eniten niillä, jotka ovat jo valmiiksi töissä. 

Jos luovumme tästä velvoitteesta, rekrytoijat saavat turhien hakemusten pinon sijaan aitoa markkinatilannetta vastaavan määrän motivoituneiden hakemuksia. Tämä helpottaisi huomattavasti sopivien työntekijöiden löytymistä.

Jos hakemuksia ei sitten tulekaan tai halukkaita tai sopivia ei muuten löydy, täytyy selvittää, mistä kiikastaa: Onko vika osaajien vähyydessä, työn tekemisen tavoissa vai työstä maksetussa korvauksessa? Mitä pitäisi muuttaa, jotta työ olisi kannattavaa myös tekijälleen? 

Viimeistään silloin, kun ammattilaisia pakenee sankoin joukoin alalta, pitäisi havahtua tutkimaan ja muuttamaan toimintatapoja eikä yrittää löytää uutta ongelmallisiin oloihin sopeutuvaa työvoimaa. 

2. Kannustetaan opiskeluun ja alan vaihtamiseen

Maailma muuttuu, työelämä muuttuu ja ihmiset muuttuvat. Mitä paremmin ihmisten on mahdollista päivittää osaamistaan tai kouluttautua kokonaan uuteen ammattiin, sitä paremmin pystymme vastaamaan toimintaympäristömme muuttumiseen ja hyötymään siitä. 

Palautetaan siis aikuiskoulutustuki, tai jos siihen ei kertakaikkiaan ole juuri nyt varaa, mahdollistetaan edes opiskelu työttömyysturvalla yhä useammalle ja kannustetaan ihmisiä opiskelemaan. Aikuinen alanvaihtaja tietää mitä haluaa ja mihin pystyy, ja käsitys työelämästäkin voi olla realistisempi kuin nuorempana. Tai jos omalta alalta ei juuri nyt löydy töitä, mahdollisuus päivittää osaamistaan on tärkeää.

Osaaminen on luonnonvara, jota voi uudistaa koulutuksella muutaman vuoden aikana ja samalla vahvistaa maan taloutta. Kun työllisyystilanne on huono, työttömät menevät opiskelemaan, mikä itsessään piristää taloutta lisäämällä koulutuksen ja siihen liittyvien oheispalveluiden kuten lounasravintoloiden kysyntää. Samalla kun he vahvistavat omaa osaamistaan, he tuottavat tietoa ja parhaimmillaan tuotteistettavia ja skaalattavia käytännön ratkaisuja nykyisiin ja tuleviin ongelmiin. 

Miksi tämä olisi utopiaa eikä normaalia tietointensiivisen palvelutalouden talouspolitiikkaa? 

3. Kannustetaan silppu- ja osa-aikatyöhön, palautetaan työttömyysturvan suojaosa

Silpputyö on satunnaista keikkatyötä siellä ja täällä usein alan yleistä palkkausta pienemmällä korvauksella. Se on tekijälleen tehtyihin työtunteihin ja saatuun korvaukseen nähden usein raskasta ja kallista. Keikkojen metsästys on palkatonta työaikaa ja työvälineitä, jotka tekijä usein itse omistaa, voi olla pienillä tuloilla kallista ylläpitää. Silti se on usein työttömyyttä parempi vaihtoehto sekä tekijälle sekä yhteiskunnalle. 

Silpputyötä ovat myös erilaiset kulttuurialalla yleiset projektityöt sekä monet lyhytaikaiset kausittaiset työt kuten joulusesonkien aikainen myyntityö. Keikkatyöt ylläpitävät ja kasvattavat tekijänsä ammattitaitoa ja tasaavat kausittaista työvoiman tarvetta. Lisäksi ne vahvistavat yleistä taloutta ja toimeliaisuutta sekä ehkäisevät syrjäytymistä. 

Juuri siksi niihin kannattaa panostaa. Palautetaan työttömyysturvan suojaosa vähintään koronavuosien tasolle 300 euroon ja kannustetaan hankkimaan lisätuloja. 

Ymmärrettävästi tämä voi sattua monen pitkiä päiviä pienellä palkalla puurtavan moraaliin:  Onko se nyt reilua, jos toiset saavat saman määrän rahaa käteen työttömyysturvasta ja tekemällä jotain pikku hommia siellä täällä, minkä edestä itse raataa viikosta toiseen jaksamisensa rajoilla? 

Eihän se reilua olekaan. Uupumuksen ja siitä johtuvien kulujen ehkäisemiseksi sekä erilaisten elämäntilanteiden ja rajoitteiden huomioimiseksi työtaakkoja olisi hyvä pystyä jakamaan. Tarvittaessa pitäisi voida siirtyä osa-aikatyöhön, joko yhteiskunnan tukien avulla tai ilman. 

Myös erilaisiin vuorotteluvapaisiin kannattaisi kannustaa: Jokaisen, joka työttömistä lukiessaan päkisee vihaisena, että on se niin sietämätöntä, että joku vaan makaa sohvalla kun itse täytyy raataa, pitäisi päästä sinne sohvalle vaikka vuodeksi tai pariksi lepäämään uupumusketutustaan pois ja saamaan uutta virtaa elämäänsä. Kun työvoimasta ei ole pulaa, vaan työpaikoista, samalla joku työtön pääsisi työn tuomiin etuihin kiinni hänen tilalleen.

4. Poistetaan toimeentulotuen köyhyysloukku

Monilla, varsinkin pitkäaikaistyöttömillä on elämässään monenlaisia ongelmia, jotka vaikeuttavat arkea ja työllistymistä. Jos risteävät ongelmat eivät sovi mihinkään muuhun taloudelliseen tukeen oikeuttavaan lokeroon, toimeentulotuen köyhyysloukkua pelkäävä vajaatyökykyinen voi valehdella hakevansa kokopäivätöitä, vaikka oikeasti vain yrittää selvitä arjestaan. Samalla oleellista apua voi jäädä saamatta tai edes hakematta.  

Toimeentulotuki on viimesijainen tuki. Sen ehdot estävät köyhyydestä nousemisen millään muulla tavalla kuin riittävän hyvin palkatun työn saamisella. Monien erilaisista rajoitteista kärsivien työttömien kohdalla se ei ole realistinen tavoite. Ihmiset köyhyysloukkuun lukitsemalla menetetään arjesta selviämiseen voimavaroja ja ongelmanratkaisutaitoa, joka voisi hyödyttää laajemmin koko yhteiskuntaa. 

Varma, ennustettava ja riittävän helposti haettava taloudellinen tuki myös silloin, kun paska osuu tuulettimeen monelta suunnalta tai on pudonnut liian syvään kuoppaan, olisi tehokasta ja laaja-alaisesti hyödyllistä yhteiskunnalle. Köyhyydestä nousemisen pieni pala kerrallaan mahdollistava sosiaaliturva myös vähentäisi stressistä johtuvia, ympärillä oleviin ihmisiinkin heijastuvia ongelmia ja palauttaisi rahaa tehokkaasti kiertoon. 

5. Kannustetaan yrittäjyyteen, työosuuskuntiin ja vahvistamaan ammattiliittoja

Suomi lähtee nousuun vain, jos suhdanteen kääntymisen odottelun sijaan alamme luoda vaurautta itse. Työpaikkojen saamisen ja löytämisen sijaan meidän pitäisi keskittyä niiden luomiseen. Ja kriisien keskellä kun ollaan, taloudellisen toiminnankin pitäisi ohjata maailmaa vakaampaan, turvallisempaan ja kestävästi vauraampaan tilaan. 

Jokainen kriisi on paitsi mahdollisuus, lopulta myös pakko muuttaa asioita ja keksiä uusia tapoja toimia. Vaurautta syntyy siitä, että näitä ratkaisuja osataan kehittää, testata, myydä ja skaalata.

Toisaalta meillä jo on paljon asioita, joiden leviäminen parantaisi ihmisten elämänlaatua. Ne pitäisi vain hoksata ja osata myydä laajempaan käyttöön. Kulttuurialalla sisua ja huumoria on viime vuosina myyty maailmalle eri tavoin paketoituna – voisiko näistä menestystarinoista ottaa mallia? Entä jos monista ongelmista kärsivä hoiva-ala innovoitaisiin ensin toimivaksi kotimaassa ja sitten kansainväliseksi vientituotteeksi niin kuin suomalainen koulu huippuvuosinaan?

Tuotteen ohella yrittäjyys vaatii alkupääomaa, myyntiosaamista ja -asennetta sekä varsinkin alussa tunteja laskematonta palkatonta työntekoa. Viime vuosien talouskurimuksessa ennätyksellisen moni on jo kokenut konkurssin ja menettänyt toimeentulon ohella ehkä myös omaisuutensa. Kynnys uudelleen yrittäjäksi ryhtymiseen voi olla korkea, vaikka osaamista olisikin. 

Työosuuskunta on yrittäjyyttä kevyempi itsenäisen työnteon muoto. Se yhdistää vapauden ja vakauden mahdollistamalla työllistymisen työntekijänä ja siten nykyjärjestelmässä yrittäjyyttä paremman sosiaaliturvan. Tätä toimintamuotoa kannattaa vaalia ja laajentaa. 

Kestävää kasvu vaatii myös hyvinvoivia työntekijöitä ja reiluja työehtoja. Siksi myös ammattiyhdistystoiminta pitää päivittää nykyaikaan. Itsensätyöllistäjien kollektiivista neuvotteluoikeutta, jonka myötä heillekin voidaan keskitetysti neuvotella työehdot ja palkkiot, ajetaan EU:ssa. Suomessa muutosta on edistänyt esimerikiksi media-alan Journalistiliitto. Halpatyömarkkinoiden ehkäisyn luulisi olevan kaikkien ammattiliittojen kiinnostuksen kohteena. Muutos vaatii tässäkin tekijänsä.

Suuret muutokset alkavat pienestä

Monien tässä esitettyjen yhteiskunnallisten muutosten esteenä on syvään juurtuneita poliittisia kiistoja – muutenhan hyvät toimintatavat olisi jo otettu käyttöön. Monikriisistä selviytyminen vaatii kuitenkin katsomista poliittisten heimojen ja viholliskuvien tuolle puolen. 

Työttömät eivät ole laiskoja, tyhmiä tai yhteiskunnan loisia, vaan ihmisiä, joilla on monenlaisia taustoja, taitoja ja elämäntilanteita. On valtion, kansalaisten ja yritysten etu ottaa tämä moninaisuus huomioon ja muokata työmarkkinoita toimivimmaksi.