HenkilökohtaistaKirjoittanut Derya Tekin

Vapauttakaa Joel!

Lukuaika: 2 minuuttia

Vapauttakaa Joel!

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Derya Tekin

Pitääkö antifasistin aina kuolla?

Kesän mielenosoituksien jälkeen Turkissa menehtyi kahdeksan nuorukaista. Yksi heistä oli 19-vuotias Ali Ismail Korkmaz. Ali Ismail oli osallistunut rauhanomaisiin mielenosoituksiin Eskisehir-kaupungissa ja paluumatkalla hänet oli hakattu sairaalakuntoon. Väkivallan tekijöinä olivat poliisit ja heidän kanssaan fasistiset siviilit. He odottivat ihmisiä pienen kadun varrella ja hyökkäsivät mielenosoituksen jälkeen ohimenevien ihmisten kimppuun. Muut uhrit selvisivät hengissä, paitsi Ali Ismail. Kameratallennusten mukaan kukaan uhreista ei pystynyt edes puolustamaan itseään.

Mitä olisi käynyt Ali Ismailille, jos hänellä olisi ollut mahdollisuus itsepuolustukseen? Puolustanut itseään tai ei, Ali Ismail olisi joka tapauksessa pidätetty ja passitettu vankilaan, jos hän olisi selvinnyt hengissä. Nimittäin jos olet antifasisti Turkissa ja lisäksi vielä vastustat hallitusta, sinun on joko kuoltava tai kuulut telkien taakse.

mainos

Tilanne ei näköjään ole hirveästi erilainen modernin Euroopan Pohjoismaisessa demokratiassakaan. Antifasistin on kuoltava tai ainakin haavoittuva. Jos hän ei tähän suostu niin telkien taakse vaan. Ruotsalaisen antifasistin Joelin äskettäin saama tuomio on väitteeni lähtökohta. Joel tuomittiin tapon yrityksestä ja mellakoinnista 6,5 vuodeksi vankeuteen Tukholman Kärrtropissa järjestetyn mielenosoituksen tapahtumista.

Viime joulukuussa Kärrtropissa järjestettiin antirasistinen mielenosoitus. Noin 30 uusnatsia hyökkäsivät rauhanomaiseen mielenosoitukseen kepeillä, lasipulloilla ja puukoilla aseistettuina. Moni hyökänneistä natseista oli aikaisemmin tuomittuja samankaltaisen väkivallan ja jopa tapon seurauksena. Tapahtumahetkenä paikalla oli vain muutama poliisi, jotka eivät pystyneet suojelemaan mielenosoittajia. Siispä kuolonuhreista on vältytty ainoastaan sen takia, että uhrit puolustivat itseään ja ajoivat uusnatsit poiskin.

En tiedä, mitä antifasisteilta odotetaan. Olisiko heidän pitänyt ottaa iskut vastaan ja viedä uhrit sairaalaan tai ehkä jopa ruumishuoneelle? Odotuksista huolimatta he päättivät puolustautua. On sanomattakin selvää, että jos joutuu aseellisen hyökkäyksen uhriksi, on mahdotonta puolustautua paljain käsin. Toki Hollywoodin jännityselokuvissa löytyy übersankareita, jotka voittavat vastustajansa yhdellä nyrkillä.

Joel siis ei suostunutkaan kuolla ja oikeasti sai tuomion itsepuolustuksesta. Ja itse hyökkääjät, jotka harkitsivat, suunnittelivat ja toteuttivat aseistettuina väkivallan pääsivät paljon lievemmillä tuomioilla. Ainoastaan yksi natsi sai kahdeksan kuukauden vankilatuomion.

PS. Tästä voi lukea Joelin kirjeen oikeuden päätöksen päivänä.