Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Oona Juutinen
Lopunajan lauseet: Parable of the Sower.
Harvoin tulee vastaan niin hyvää kirjaa, että viimeisen sivun luettuaan on välittömästi vedettävä kengät jalkaan ja juostava kirjakauppaan jatko-osan perässä. Scifilegenda Octavia E. Butlerin Parable of The Sower on kuitenkin juuri tällainen teos.
Vuoden 2025 Yhdysvalloissa 15-vuotias Lauren Olamina perheineen elää aidatussa yhteisössä. Aidan toisella puolella asiat ovat huonosti: ihmiset ovat köyhiä ja kodittomia, juomavesi kallista, työtä on vähän ja siitäkin suurin osa lähentelee orjuutta. Poliisin tai palokunnan soittaminen maksaa enemmän kuin monilla on varaa, eikä kukaan tiedä, tulisivatko he kuitenkaan – ja jos tulevat, auttavatko vai vievätkö sen vähän, mitä on jäljellä. Ilmastonmuutos ja talouskriisi ovat lähteneet lapasesta ja yhteiskunta on vajonnut kohti kaaosta hitaasti mutta vääjäämättä.
Sellaisessa maailmassa aita ei turvaa loputtomasti. Kun yhteisöön hyökätään ja kaikki entinen palaa maan tasalle, joutuu Olamina pakenemaan ja selviytymään yhtenä osattomista, aidan toisella puolella. Siellä ruokaa on paras varastaa, jos sitä tahtoo, ja kengät saadakseen ne pitää viedä kuolleelta jalasta. Olamina aloittaa matkan kohti pohjoista, toivonaan löytää mahdollisuuksia niistä lähes paljaaksi pyyhityssä maassa. Samalla vähäeleinen dystopia nyrjähtää epätoivoiseksi vaellukseksi, jossa on maailmanlopun tuntua. Butlerin teksti on raadollista mutta samalla kaunista ja tuntuvaa. Epätoivon ja selviytymisvimman melkein maistaa tekstistä.
Aivan erityisesti Parable of the Sowerissa ilahduttavat feministinä tunnetun Butlerin vahvat ja todentuntuiset naishahmot sekä henkilöhahmojen etnisten taustojen kirjo. Vetävän tarinan ohessa romaani käsitteleekin muun muassa rasismin ja seksismin kaltaisia teemoja. Myös uskonnolla on kirjassa suuri rooli, sillä Olamina ei tahdo ainoastaan selviytyä vaan myös rakentaa uutta. Uudelleenrakennukseen hän tahtoo käyttää Earthseediä, itse kehittämäänsä uskontoa tai uskonnollista elämänfilosofiaa, jonka mukaan suurin voima maailmassa on muutos. Teologis-filosofisia pohdintoja vierastavien lukijoiden ei kuitenkaan kannata tästä säikähtää: hetkittäisestä irrallisuudestaan huolimatta teema ei häiritse edes vannoutuneen ateistin lukukokemusta vaan luo oman lisäkerroksensa monitasoiseen romaaniin.
Kaiken kaikkiaan Butlerin tulevaisuusvisio on todella hyytävä. Erityisesti kirjassa karmii se, että räjähtävän ja ihmiset tieltään pyyhkivän katastrofin sijaan kyseessä on todentuntuinen kuva hiljalleen alamäkeen luisuneesta maasta, jonka liikettä ei enää voi pysäyttää. Hienovarainen dystopia tuntuu mahdolliselta, jopa todennäköiseltä, jos emme pidä varaamme ja nykymeininki jatkuu. Ajatus kouraisee sydämestä ja saa miettimään kirjaa vielä pitkään sen kansien sulkemisen jälkeen.
Mitä te siis vielä siellä istutte? Kirjakauppaan tai kirjastoon kuin olisi jo! Ja pieni vinkki matkaan: kannattaa hankkia myös se jatko-osa samalla reissulla.
Octavia E. Butler: Parable of the Sower. Four Walls Eight Windows 1993. 299 s.
