Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Jukka Vuorio
Kirjoittaja haluaa isona olla Jari Sarasvuo.
Tällä viikolla Jari Sarasvuo saarnasi Kallion kirkossa. Kansa ja media haltioituivat, vihaajat vihasivat niin kuin aina ja kaiken yllä tyynenä loisti itse Jari Sarasvuo. Me muut, me harvat jotka emme haltioituneet, vihanneet tai tyynenä loistaneet, me yritämme yhä ymmärtää ajatuksiamme ja tunteitamme, että mitä mieltä me oikein olemme Jari Sarasvuosta ylipäätään. Siksi minä olen miettinyt tällä viikolla Jari Sarasvuota tosi paljon. Ja kuten aina kun mietin jotain henkilöä, minä peilaan häntä itseeni.
Jari Sarasvuo on yhtä aikaa rehvakas ja itseironinen. Hänen eräs keskeinen ajatuksensa on huomiotalous. Huomiota ja taloutta. Niitä hän osaa hoitaa osakseen, ja tilauksesta epäilemättä muillekin. Oma keskeinen ajatukseni on paljon melua tyhjästä, mikä käytännössä on sama ajatus kuin Jari Sarasvuolla.
Minä olen toimittaja. Jari Sarasvuokin on taustaltaan toimittaja. Joskus häntä sanotaan tv-juontajaksi tai selfhelp-guruksi tai oikeastaan vaikka miksi, mutta ytimeltään hän on yhä toimittaja. Hyvä toimittaja.
Kerran törmäsin vanhaan Suomen Kuvalehteen. Tosi vanhaan. Ehkä kaksikymmentä vuotta vanhaan Suomen Kuvalehteen. Siihen ei ollut haastateltu Jari Sarasvuota, mutta Jari Sarasvuo oli kirjoittanut siihen elävän, kiihkeän reportaasin. En muista siitä kovin paljon muuta kuin että se oli elävä ja kiihkeä. Jos oikein pinnistän, niin Jari Sarasvuo taisi seikkailla siinä reportaasissa Itä-Helsingin yössä. Ehkä Kontulassa. Tai ainakin Helsingin yössä.
Minäkin tykkään tehdä ja kirjoittaa kiihkeitä ja eläviä reportaaseja. Ja seikkailla yössä. Kontulan, tai ainakin Helsingin yössä. Jari Sarasvuo tykkää puhua suurille yleisöille, ja minäkin tykkään, vaikka ei minua koskaan olekaan sentään ollut täyttä kirkkosalia kuuntelemassa. Tykkään myös kuunnella kun Jari Sarasvuo puhuu. Ja luulen, että Jari Sarasvuokin tykkää kuunnella, kun Jari Sarasvuo puhuu.
Kun minä olin vielä teini, Jari Sarasvuolla oli jo telkkarissa oma keskusteluohjelma, Hyvät, pahat ja rumat, ja siinä keskusteluohjelmassa oli hyvä ja kova meininki. Siellä tehtiin kaikkea mitä Suomen telkkarissa, varsinkaan valtakunnanverkossa, ei ollut ennen tehty. Sarasvuo sekakäytti alkoholia ja pillereitä suorassa lähetyksessä, teki rohkeita revolverihaastatteluita julkkiksista ja otti nyrkkeilymatsin Simo Rantalaisen kanssa.
Alle vuosi suositusta tv-ohjelmasta lähtemisen jälkeen ilmestyi Jari Sarasvuon ensimmäinen kirja, Sisäinen sankari. En ole vielä lukenut sitä, mutta kyllä minä sen vielä tänä vuonna luen. Ehkä minä lähetän Jari Sarasvuolle oman lätkäkirjani, ja sitten hän lukee minun kirjani. Hän lukee minun kirjani ja minä luen hänen kirjansa.
Ehkä hän alkaa seurata minua Twitterissä ja minä alan seurata Jari Sarasvuota. Kaikki on mahdollista. Minä tiedän sen ja jos joku todellakin tietää sen, niin Jari Sarasvuo.
Jari Sarasvuolla on kuulemma edelleenkin televisiossa oma keskusteluohjelma, mutta en minä sitä ole nähnyt. Minulla ei ole televisiota. Sen ohjelman nimi on Sarasvuo. Se on hyvä nimi. Se kertoo kaiken oleellisen. Että Jari Sarasvuo on telkkarissa ja puhuu. Joku vieras tai vieraitakin hänellä käy, mutta ihan pohjimmiltaan vieraiden rooli on antaa kaikupohja Jari Sarasvuon ajatuksille. Minä toivoisin, että sen ohjelman nimi olisi Jari Sarasvuo. Se olisi vielä parempi nimi. Jos minulla joskus on ohjelma, niin teen kaikkeni, että sen nimi olisi Jukka Vuorio.
Jari Sarasvuolla on paljon rahaa. Hän on varmaan halunnut sitä tosi paljon. Ei hänellä muuten sitä olisi niin paljon. Ihmisen täytyy haluta jotain asiaa tosi paljon saadakseen sen. Tai no ei nyt vaikka karkkipussia tarvitse haluta kovin paljon sen saadakseen, mutta sitäkin sentään vähän. Minulla ei juurikaan ole rahaa, eikä sen puoleen kyllä karkkipussejakaan, mutta olen silti aika onnellinen.
Sanotaan, että raha ei tee onnelliseksi. No, ei se kyllä onnettomaksikaan tee. Jos saisin nyt puhtaana käteen viisituhatta euroa, olisin vähän onnellisempi. Mutta noin pääpiirteissään, ihminen tekee itsensä joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Sitä voi huijata itsensä ajattelemaan, että jos minulla olisi paljon rahaa, sitten minä olisin onnellinen. Tai sitten kun minä laihdun kaksikymmentä kiloa, tai sitten kun minä sitä tai tätä. Sitten kun. Mutta Jari Sarasvuo ei elä sitten kun -tulevaisuudessa, vaan tässä ja nyt.
En tiedä miksi monet tuntuvat pitävän Jari Sarasvuota suomalaiselle yhteiskunnalle enemmän uhkana kuin mahdollisuutena. Lueskelin tuossa hänestä tehtyä haastattelua yhdeksän vuotta vanhasta Imagesta. Silloin kaikki oli vielä suomalaisessa työelämässä ja yhteiskunnassa hyvin, ainakin jos tilannetta verrataan tämän hetken tilanteeseen.
Siinä haastattelussa Jari Sarasvuo puhui todella hyvältä kuulostavia asioita. Niin kuin vaikka että työnantajan pitää luoda työntekijöille turvaa, rauhaa, iloa ja toivoa, eikä pelkoa ja pakotteita. Minusta tätä yhdeksän vuotta ajatusta tulisi kuunnella nyt enemmän kuin koskaan. Ei muuten nimittäin ole tehokas työntekijä sellainen, joka pelkää ja murehtii.
Minusta Jari Sarasvuo on kaiken kaikkiaan tosi mahtava ja hieno asia. Jari Sarasvuo ja Cheek, mahtavia kummatkin. Ja Vesa Keskinen, hän se vasta hieno ja mahtava asia onkin. Maailma tarvitsee heitä kaikkia, ainakin minun maailmani. Heidän ansiostaan minä todella uskon, että kaikki on mahdollista.
