HenkilökohtaistaKirjoittanut Antti Rautiainen

Greenpeacen aktivistien kohtalosta päättää Putin

Lukuaika: 3 minuuttia

Greenpeacen aktivistien kohtalosta päättää Putin

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Antti Rautiainen

Kamppailu aktivistien vapauden puolesta on vasta alkamassa.

Kaikki viime viikon torstaina jäämerellä kiinniotetut Greenpeacen aktivistit on nyt määrätty kahden kuukauden tutkintovankeuteen. Vangitsemismääräyksen voi kyseenalaistaa vetoomustuomioistuimessa, mutta tästä eteenpäin kaikki riippuu presidentti Putinista. Tämän osoitti viimeistään Aleksei Navalnyin vapauttaminen heinäkuussa, tämä laskettiin vapaalle jalalle suorastaan laittomasti koska Putin oli näin päättänyt. Tämän mittakaavan poliittisissa oikeustapauksissa presidentti tekee kaikki lopulliset päätökset Venäjällä.

Putin tekee valinnan armon ja rangaistuksen välillä. En osaa ennustaa kumpaan hän päätyy. Armon puolelle vaakaa kallistaa tarve kohentaa Venäjän imagoa länsimaissa, rankaisemiseen taas kannustaa kolmekin eri syytä.

mainos

Ensinäkin, Venäjän esivalta pitää Greenpeacea vihamielisenä ulkopuolisena tahona, joka toimii Venäjän valtion intressejä vastaan. Venäjän kehitysstrategia perustuu omien ja omittujen luonnonvarojen aggressiiviseen hyödyntämiseen, ja Greenpeace käy suoraan tätä strategiaa vastaan. Voi olla, että aktivisteille halutaan antaa sellainen opetus, ettei kukaan enää puutu edes symbolisesti Arktiksen luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Toiseksi, Putin haluaa kovasti esittää, että toimeenpanovalta ja tuomiovalta ovat Venäjällä erillisiä. Tämän vuoksi tuomiovallan on seurattava ennakkotapauksia, ja jo viime vuosikymmenen puolivälissä päädyttiin linjaukseen, jonka mukaan kansalaistottelemattomuudesta tuomitaan rikoslain mukaan. Tämä koettiin tarpeelliseksi virkakoneiston taistellessa Kansallisbolshevistista puoluetta vastaan. Puolueen jäsenille annettiin jopa viiden vuoden tuomioita väkivallattomasta kansalaistottelemattomuudesta. Nyt maksamme hintaa siitä, että emme puuttuneet näihin linjauksiin jo silloin, vaikka tämä höyrähtänyt lahko ei koskaan vaikuttanut sympaattiselta.

Merirosvouksen rangaistusasteikko Venäjän rikoslaissa on 5–10 vuotta, raskauttavien asianhaarojen kanssa maksimirangaistus nousee 15 vuoteen. Lain kirjaimen mukaisen rikoksen tunnusmerkistö kuitenkin edellyttää väkivallan käyttöä ja aluksen valtaamisen aietta, eikä näistä kumpikaan täyty. Siksi itse veikkaan, että lopulta kaikki kolmekymmentä saavat syytteen “huliganismista”.

Selitin tämän erikoisen neuvostoajoilta periytyneen pykälän historiaa vuosi sitten Pussy Riotin tuomion yhteydessä. Tämän rikoslain pykälän 213 nojalla tuomittiin myös kansallisbolshevikkeja, ja sen rangaistusasteikko on sakosta viiteen vuoteen vankeutta, raskauttavien asianhaarojen kanssa maksimi on 7 vuotta.

Pykälä 213 kuitenkin edellyttää joko aseiden käyttöä tai sitä, että rikoksen motiivi on “poliittista, aatteellista, rodullista, kansallista tai uskonnollista vihaa tai vihaa jotain sosiaalista ryhmää kohtaan”. Nyt Venäjän syyttäjänviranomaisten tulee todistaa Greenpeacen aktivistien “aatteellinen viharikos”, muuten heidät voidaan tuomita vain järjestyslain määrittelemästä huliganismista, josta maksimituomio on 15 päivää vankeutta. Tämä “vihamotiivi” kyllä löytyy, jos Putin niin haluaa. Merirosvoustuomiokaan ei ole pois laskettu, mutta koska Putin kerkesi jo kommentoimaan, ettei tapahtunut mitään merirosvousta ole, se on mielestäni erittäin epätodennäköinen.

Kolmas Putinia ankaruuteen kannustava tekijä on kotimainen mielipide. Ainakin puolet äänestäjäkunnasta on vastaanottavainen ajatukselle Venäjästä erilaisten vihollisten ja salaliittojen uhrina. Ympäristöliike on saavuttanut Venäjällä merkittäviä voittoja, mutta kaikki nämä ovat paikallisia ja niihin liittyy merkittävä “Not in my backyard” -tekijä. Kansallisen mittakaavan politiikassa ympäristöliike on täysi heittopussi, ja esimerkiksi ilmastoskeptismi on yleistä.

Myös liberaali oppositio voi olla vihamielinen ympäristöliikettä kohtaan, esimerkiksi Novaja Gazetan kolumnisti Julia Latynina kutsui toissa lauantaina Greenpeacea “ympäristönsuojelijoiden Al-Qaidaksi” radio-ohjelmassaan Eho Moskvy-radioasemalla. Greenpeace on myös Venäjän ylivoimaisesti tunnetuin ympäristöjärjestö, mikä tekee siitä mieluisan symbolisen kohteen vallanpitäjille. Siitä huolimatta, että Venäjällä se on jo kauan toiminut kieli keskellä suuta ja välttänyt kannanottoja kaikista vaarallisimpiin aiheisiin, kuten ydinvoimaa. Rankaisutoimet Greenpeacen Venäjän toimistoa vastaan ovat nyt todennäköisesti vain ajan kysymys.

On huolestuttavaa, että Venäjän valtamedia on aloittanut voimakkaan propagandahyökkäyksen Greenpeacea vastaan, esimerkiksi Kremliä tukeva NTV-televisiokanava ehti jo tehdä “dokumentin”, joka “paljasti” Greenpeacen “peitellyt motiivit”. Tämä viittaisi siihen, että Greenpeacen aktivistit voivat päästä Pussy Riotin ja toukokuun 6. päivän vankien jatkoksi listalle “Venäjää uhkaavista vihollisista”. Ainakin äänestäjäkuntaa pehmitetään jo tällaista käännettä varten.

Peli ei kuitenkaan ole läheskään menetetty, ja kamppailu aktivistien vapauden puolesta on vasta alkamassa. Nyt kaikille pitää saada mahdollisimman hyvät asianajajat, sillä Venäjällä on myös huonoja sellaisia.

Jo yli puoli miljoonaa ihmistä on vedonnut aktivistien puolesta. Greenpeace on listannut muita tapoja auttaa täällä. On erityisen tärkeää pakottaa länsimaiden valtiokoneistot ajamaan vangittujen kansalaistensa intressejä, koska pelkkä kansalaismielipide ei välttämättä Putinia hetkauta.

Käynnissä on myös keskustelu siitä, mitkä päämäärät ovat kaikkien riskien arvoisia. Venäjällä kansalaistottelemattomuus voi tarkoittaa vankilaa, mikä ei kuitenkaan tarkoita etteikö se voisi olla sen arvoista.

“En aio paeta tutkinnan aikana, koska olen rehellinen ihminen ja seison tekojeni takana”, Sini Saarela sanoi vangitsemisoikeudenkäynnissään. Uskon, että hän on lähtenyt matkaan tiedostaen mahdolliset riskit ja kunnioitan hänen päätöstään.

Muiden kannattaisi kuitenkin miettiä sitä, onko avoin toiminta aina ja kaikkialla kaikkien mahdollisten riskien arvoista, ja voiko avoimen toiminnan esittäminen ainoana hyväksyttävänä vaihtoehtona johtaa siihen, että sen aiheuttamien seuraamusten takia kaikki toiminta vallanpitäjiä vastaan käy mahdottomaksi.