HenkilökohtaistaKirjoittanut pertti laesmaa

Kesä tulee, ihanaa!

Lukuaika: 2 minuuttia

Kesä tulee, ihanaa!

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Pertti Laesmaa

Räntäseula seudun päällä, saappaan alla lotinaa, lantajuova järven jäällä.

Oho, tulipas komea ja laadukas avaus plokiin! Tasavallan presidentti Urho Kekkonen luki tuon Lauri Viidan Betonimyllärin runon kerran uudenvuoden puheensa päätteeksi ja nyt meitsi aloittaa sillä.

Katri Helenan Puhelin langat laulaa liittyy minulla kesään. Kävin kesäkuun 2. päivänä kuuntelemassa Sanna Majuria Sture Jazz Barissa. Sanna esitti Katri Helenaa siinä kaupunginteatterin näytelmässä.

Nyt Sannalla oli tukenaan Lasse Hirven trio. Tämä oli Sannan ensimmäinen jazzkonsertti ja kaiken lisäksi ensimmäinen konsertti kapakassa.

Siis toi Sannahan on ihan mahdottoman hyvä! Kun näyttelijät laulavat, he tietävät aina, mistä laulavat eivätkä vain lallattele sanoja peräkkäin.

Magdan kanssa todettiin Sannasta Petri Pettersonin mainion kesälaulun hengessä, että taitaa olla pieniin päin.

Parasta antia illassa oli setti, jossa oli vain Hirven jazziksi sovittamia Katri Helenan lauluja. Ne pitäisi kyllä saada levylle.

Tiistaina treffattiin Hennan kanssa Hagiksen torilla. Olin käynyt parturissa ja luopunut Beethoven-lookistani. Samoin olin kaivanut vanhat kesäkledjut naftaliinista esille.

Hennalla on aivan ihana vauva, Annabella! Tietysti Hennakin on ihana, mutta sen tiesin jo entuudestaan.

Tsittailtiin gimmojen kanssa aurinkoisessa torikahvilassa. Ensimmäistä kertaa tuntui: Hei, tää on kesä!

Seuraavana päivänä menin Juttikseen: Tuomo J. Autio & Zekosto (Tuomo J. Autio (gtr/voc), Manuel Dunkel (ts), Harri Taittonen (org) ja André Sumelius (dr).

Varjele mikä meno ja meininki! Kyllähän sen arvaa, kun tuollaiset kaverit ovat asialla.

Taaskin oli historian lehtien havinaa ilmassa. Kuulin, että tämä oli heidän toinen konserttinsa ja ensimmäinen tällä kokoonpanolla.

Tauolla André sanoi: ”Saattaa olla, että me muutetaan landelle.” ”Ei saatana! Mihkä korpeen?” ”Mahdollisesti Kulosaareen.”

Torstaina menin Kokoon. Riitta Paakki trio vahvistettuna Manuel Dunkelilla.

Päätin ottaa kupin kyytiin. Aluksi mesosin, että jo nyt on kumma, kun Tullamore on edelleen ainoa viskivaihtoehto. Sitten suu meni suikeammaksi. Pankkikorttini ei palannut – ei sitten millään.

Pöydässä sanoin Hanalle: ”Nyt voisit maksaa sen April Jazzin velan, ettei minun tarvitse jäädä tänne yöksi tiskaamaan.” ”Hoituu!”

Tauolla piipulta palatessani koitin vielä korttiani. Ja pelasi taas!

Illan ohjelmassa oli pelkästään Riitan sävellyksiä. Varsin nastoja! Mutta niinhän se on kuten Riittakin Hesarissa sanoi: tärkeää on, että jazzia soitetaan korkeatasoisesti ja hyvällä ammattitaidolla.

mainos

Tältä porukalta se käy.

Lauantaina menin Stureen kuuntelemaan Claes Anderssonin trioa. Varma ja vakuuttava tuote aina.

Yleisöstä luvattiin Reiska Laineelle olut joka rumpusoolosta. ”Balladi! Ei tässä ole rumpusooloa…”

Trio on soittanut sen verran kauan yhdessä, että he osaavat lukea toistensa ajatukset vaikka unessa ja lopusta alkuun.

”Otettaisko seuraavaksi….?” Clasu sanoi Pentti Mutikaiselle. ”En kuule mitä puhut. Aloita, niin tullaan mukaan.”

Välillä Clasun täytyi kaivaa muistilappu esiin ja katsoa siitä. ”Kolme litraa maitoa.”

Mistyn alkaessa Magda rupesi elämään ja lauloi puoliääneen. ”Mene vetämään. Clasu katsoi sinua ja nyökkäsi kohti mikrofonia”, sanoin. ”Eeen minä…” Varjele, kuin teinityttö!

Vieressäni istuva lady osoitti farkkujeni risaa polvea ja sanoi:” Eikös tuo ole vähän liian nuorekas tyyli sinulle?” Kerroin, että tapasin tiistaina henkilön, jota en ollut nähnyt aikoihin. Otin dongarit käyttöön ihan jo tunnistettavuuden vuoksi.

Ulkona mies tuli käsi ojossa ”Kiitos! Soitat hyvin bassoa!” ”Minä? Se on Mutikainen!” ”Teissä on vähän samaa olemusta…”

Nyt pidän snadisti kesistä. Heinäkuuksi menen taas kesäduuniin Jazz-Espalle. Asia sovittiin jo Annikan kanssa. Keskuskauppakamarin prenikkaa pukkaa kohta…

Omistettu Reijolle.