Teksti Kristiina Koivunen

Milloin itsenäisyyden ehdot täyttyvät?

Kurdistanin pääkaupungissa Hêwlerissa liehuu Kurdistanin lippu. Kuvat: Kristiina Koivunen.

Juhlittaessa Suomen itsenäisyyttä on sopiva aika pohtia Kurdistanin itsenäisyyttä. Etelä-Kurdistan on jo saanut autonomian (itse asiassa Pohjois-Irakissa sijaitsevan Kurdistanin autonomisen alueen itsehallinto on lähellä itsenäisyyttä – muualta Irakista tulevat henkilöt joutuvat esimerkiksi hakemaan oleskeluluvan Kurdistanin viranomaisilta, mikäli he ovat alueella yli kymmenen vuorokautta). Irakin perustuslain mukaan maa on federaatio. Länsi-Kurdistan, eli Kurdistanin syyrialainen osa, julisti viime kesällä autonomian, ja myös Turkin kurdit ovat antaneet vastaavan julistuksen. Myös Iranin kurdit keskustelevat itsehallinnosta.

Onko Kurdistanissa tulevaisuudessa neljä osavaltiota? Ei liittovaltioiden tavanomaisen mallin mukaan, eli että olisi Kurdistanin liittovaltio, vaan Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian liittovaltioissa olisi kurdilainen osavaltio. Jos ette pysyneet ihan mukana, niin se ei ole ihme – kurdikysymys on monimutkainen…

Kurdistanin autonomisella alueella itsenäisyysinnostus on valtava. Kurdistanin presidentti Masoud Barzanikin liittyi itsenäisyyden kannattajien joukkoon keväällä 2012, kun välit Irakin pääministeri Nouri al-Malikiin kiristyivät. Puheet kovenivat, ja Barzani uhkaili al-Malikia Kurdistanin itsenäisyysjulistuksella.

Silloin Irakin parlamentissa olevat kurdikansanedustajat (ja monet muut) älähtivät: itsenäisyysjulistuksella ei uhkailla poliittisissa riidoissa, vaan se annetaan maa ollessa valmis itsenäistymiseen.

Siihen Etelä-Kurdistan ei ole valmis ainakaan taloudellisesta näkökulmasta arvioituna: siellä ei ole tuotantoa, vaan maa on riippuvainen naapurimaista. Jos ne päättäisivät laittaa rajat kiinni, kurdit näkisivät nälkää. Kurdistanin autonomisella alueella ei ole myöskään valtiollisia instituutioita, vaan kaikki toiminta on hajautettu paikallistasolle.

Toistaiseksi kurdit joutuvat siis tyytymään itsenäisyydestä haaveiluun ja lippunsa ihailuun. Etelä-Kurdistanissa lippu onkin todella suosittu.

Urheiluhalli Khanaqeenissa, joka sijaitsee niin sanotuilla kiistanalaisilla alueilla, eli on Irakin hallituksen eikä Kurdistanin aluehallituksen alaisuudessa.

Syyt ongelmiin ovat monimutkaiset, niistä kertominen ei tarkoita kurdien kritisoimista. Kurdien kansallistunne ei ole ollut sillä tasolla, mikä on edellytyksenä yhteistoimintaan kansallisvaltion perustamiseksi. Nythän tilanne näyttää muuttuvan nopeasti. Ottomaanivaltiossa oli kuusitoista autonomista kurdiemiraattia, mutta niiden hallintojärjestelmät tuhottiin vuodesta 1839 lähtien Tanzimat-ohjelmassa, joka tarkoitti ottomaanivaltion hallinnon keskittämistä. Kurdistanin jako Lausannen rauhansopimuksessa vuonna 1923 sekä Irakin ja Syyrian valtioiden perustaminen viimeisteli tuhot.

Ottomaanien aikana kurdit olivat esikansallisella (proto national) tasolla, niin ottomaanivaltiossa kuin Itä-Kurdistanissa (eli Kurdistanin iranilaisessa osassa). Heidän kansallisidentiteettinsä oli kehittymässä viime vuosisadan alussa, kun ottomaanien alaisuuteen kuulunut Kurdistan jaettiin Turkin, Irakin ja Syyrian kesken, ja näiden valtioiden sortotoimet pysäyttivät vuosikymmeniksi tämän kehityksen.

Tätä aihetta käsittelee ensi vuonna ilmestyvä kirjani The history of genocides in North and South Kurdistan. Kerron aiheesta myös täällä Fifin blogissani.

Fifi jää pian joulutauolle, joten toivotan lukijoille hyvää (Suomen) itsenäisyyspäivää, rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta (niin Suomessa kuin Kurdistanissa)!