Teksti Hannele Huhtala

Sopisiko kouluihin sadonkorjuupäivä myös keväälle?

Tunnustan, olen hurahtanut. Vaikka superfoodia ja lähiruokaa alkaa tulla jo korvista, laitan minäkin lusikkani lähiruokasoppaan. Nimittäin villivihreäsoppaan.

Joka syksy ilmoitetaan, että metsiin jää keräämättä marjoja ja sieniä lähes 90 prosenttia, vaikka kansainvälisesti poikkeuksellisilla jokamiehenoikeuksilla jokainen suomalainen niitä saisi poimia. Tilaisuuteen ovatkin tarttuneet marjoja poimivat firmat, joiden ulkomaalaisista poimijoista on kirjoitettu myös Voimassa. Maataloustuottajien ja metsänomistajien liitto MTK ehdottikin toukokuussa jokamiehenoikeuksien rajoittamista siten, etteivät firmat pääsisi metsien herkkuihin enää käsiksi.

Kun kevättä viettää maalla, huomaa, ettei ainoa metsiin jäävä herkku ole marjat. Kevät nostaa maukkaat nokkoset, maitohorsmat ja muut villivihreät pihaan, metsän ja peltojen laitamille. Miksei niiden keräämisestä ole syntynyt kansanliikettä? Nokkonen on huikean hyvää ja sitä voi käyttää yhtä monipuolisesti kuin pinaattia. Maitohorsman tuoreet versot ovat parsan kaltainen herkku. Vihersalaatti saa makua voikukasta, poimulehdestä, vuohenputken nuorista lehdistä ja maahumalasta. Mihin tarvitaan rucolaa tai muita salaatteja, joita väliin kuljetetaan Suomeen toiselta puolen Eurooppaa? Vaikka rooibostee onkin hyvää, miten olisi vadelmanlehti- tai koivunlehtitee vaihteeksi?

Oppaana minulla on ollut Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja (Readme.fi 2010), jossa keittiömestari Tallberg kertoo keränneensä ja myyneensä villiyrttejä suomalaisiiin Michelin-ravintoloihin ja muihin korkeatasoisiin ravintoloihin. Kyse ei ole vain meikäläisten itupiipertäjien höröilystä, vaan gourmettason elämyksestä! Kun kävelee tai pyöräilee metsänreunaan ja poimii lounassalaatin aineet sieltä, hiilidioksidipäästöt ovat nolla!

Tallberg neuvoo esimerkiksi, miten jättipalsamilla voi herkutella. Kasvi on nopeasti leviävä vieraslaji, jonka käyttö ravinnoksi on oikein suositeltavaa. Vielä toukokuussa ympäri pihaa näkyy vain jättibalsamin sirkkalehtipareja, joista ei ole appeeksi. Mutta kasvakoon vielä hetken ennen kuin päätyy pöytään. Varret ovat parhaimmillaan ennen kukintaa, jolloin kasvin kohtuuton leviäminenkin rajoittuu, mitä enemmän sitä syödään.

Nyt on juuri oikea aika rientää pihalle (nokkosia varten kannattaa varautua hanskoin ja saksin). Ehdottoman tärkeää on kasvin varma tunnistus. Mutta ketkäpä paremmin peruskasvit tuntisivat kuin peruskoululaiset biologian tunneilta? Kouluruokaan saataisiin mahtavaa paikallista väriä kun toukokuussa saataisiin muutamana päivänä nokkoskeittoa tai -lettuja tai lisukesalaatti oppilaiden keräämistä villivihreistä. Vaaditaan opetusohjelmaan viikottaisen kasvisruokapäivän lisäksi edes yksi villikasvispäivä!

Villivihanneksiin liittyy myös metsässä kävelyn ilo ja kasvien ravitsevuus. Esimerkiksi Sinikka Piipon Luonnonyrtit-kirjassa (WSOY 2005) kerrotaan kunkin kasvin ravintosisältö, villivihreät pursuavat flavonoideja ja vitamiineja. Netistä ja kirjastosta löytyy oppaita niille, joilla biologian tunneista on jo kulunut aikaa.