Teksti Hanna Kuusela

Mitä luin tänään: Lapualaisooppera

Viime viikonloppuna sain kuulla olevani sekä pohjalainen nainen että fasisti. On selvästi aika kirjoittaa Lapualaisoopperasta.

Luin näytelmän pitkän tauon jälkeen nyt, kun ensi kevään eduskuntavaaleista odotetaan maahanmuuttovaaleja; kun populismi etenee Euroopassa; kun sanat kansallisvaltio ja fasismi vaihtavat usein keskusteluissa paikkaansa; kun vihapuhe leviää; kun romaneja kyyditetään Romaniaan ja kun Suomella on pohjalainen pääministeri.

Kertooko Arvo Salon myyttisiin mittoihin kasvanut näytelmä paitsi Lapuan liikkeestä myös meidän ajastamme?

Kuulenko Jussi Pajusen puhuvan: ”Tulis talvi ja tappas ne kerjäläiset, sosialistit ja kommunistit”?

Sanooko Jussi Halla-Aho: ”Tässä maassa ei ole oikeutta elää muulla kuin valkoisella miehellä”?

Entä tietääkö Timo Soini, ettei ”se enää ole yksin Suomi jossa kuunnellaan mitä Lapua ja Kosola sanoo. Ruotsissa on jo sama asia. Selvää onkin, että Lapuan liikettä joutuu ennen pitkään kuuntelemaan ja tottelemaan koko pohjoinen Eurooppa”?

Sanovatko anonyymit nettikirjoittelijat ja tappouhkauksien lähettelijät: ”Me teemme aina niin kuin tahdomme / tuo vahva tahto ohjaa askeleemme. / Kun väkivaltaa tahdomme, niin teemme / ja aina teemme juuri niin kuin tahdomme”?

Taitavat he sanoa. Heissä kaikissa näyttää asuvan pieni lapualainen. Mutta silti jokin erottaa lapualaisen fasismin siitä, mitä nykyään niin helposti halutaan kutsua fasismiksi Suomessa. Tämä pieni suuri ero liittyy demokratiaan. Arvo Salo kirjoittaa näytelmänsä esipuheessa, että ”Lapuan liike ei ollut olennaisesti kommunisminvastainen, vaan yleensä demokratianvastainen”.

Demokratianvastaisuutta ei ainakaan vielä suomalaisista rasistisista lausunnoista pahemmin löydy. Päinvastoin, populistit ja rasistit vaativat usein enemmän ja suorempaa demokratiaa. Demokratian halveksunta sen sijaan tuntuu olevan syvintä siellä, mistä perussuomalaisten kannatus saa käyttövoimansa: suurten puolueiden teknokraattisissa unelmissa.

Nämä teknokraatit syöttävät meille selvityksiä ja asiantuntijalausuntoja. He kirjoittavat brändiraportteja, ja toteavat Linnan juhlissa, että seuraavan hallituksen tulisi ottaa niistä opiksi. He eivät halua paljastaa, millaista hallituspohjaa he tavoittelevat vaalien jälkeen, koska ei kansan kuulu sitä tietää. Sen sijaan he palkkaavat amerikkalaisen konsulttiyhtiön kirjoittamaan seuraavaa hallitusohjelmaa. He laittavat ajatushautomot sanomaan, millainen Suomen pitäisi olla. He ovat sitä mieltä, että leikkauksia on ensi vaalikaudella tulossa, istuipa hallituksessa kuka tahansa.

He sanovat samaa kuin Lapualaisoopperan lapualainen Hurja Hilja. Tulevaisuuden ”politiikan on oltava toisenlaista kuin on ollut se politiikka jota tähän asti on nähty. Se ei saa olla puoluepolitiikkaa eikä joka suunnalle kumartelevaa nöyristelevää parlamentarismia”. He sanovat minua fasistiksi, kun sanon demokratian kuitenkin kaikesta huolimatta toimivan vielä paremmin Suomessa kuin EU:ssa tai globaalisti. He haluaisivat supistaa presidentin valtaoikeuksia ja sanovat kuin näytelmän Vihtori Kosola: ”Me presidentin karkotamme harhat, hän suosii kansanvaltaa kansan harmiksi.”

He ajattelevat kuin lapualaiset: ”Me teemme mitä tahdomme.”

Lapualaisoopperan Lapuan liike ei ole kuva vain aikamme populisteista ja rasisteista. Yhtä paljon se kuvaa teknokraatteja ja älykköjä, jotka eivät kammoa mitään yhtä paljon kuin kansaa ja kansallista demokratiaa.

Heitä vastaan tarvitaan Lapualaisoopperan loppulaulua, jossa dialektiikan kauneimpien sääntöjen mukaisesti punapaidat ja mustapaidat löytävät toisensa ja kääntävät pohjalaisen asenteen uuteen suuntaan. Minä voin olla jälleen itsenäisyyspäiväviikolla ylpeä pohjalaisista juuristani, kun pohjalaiset ja kommunistit laulavat yhdessä: ”Me emme enää tee, me emme saata / me emme tahdo tehdä vastoin tahtoamme.”

Ja näin he jatkavat Wikileaks-vainon tiivistyessä ja poliitikkojen tuomitessa tietovuodot: ”Saa käskyt tulla, pakko olla päällä / saa tulla sanaa taivutusta vetoomusta / ja määräystä uhkausta rangaistusta / niin vastaus on valmiina jo täällä: se heikoin kaikista on joka tottelee.”