Teksti Taru Torikka

Valmiiksi revityt vaatteet ovat jo passé, mutta tuunaaminen ei lopu ikinä.

Muodin harrastajat ovat kuulemma jo niiin kyllästyneitä kaikkeen revittyyn, rikottuun, purettuun. Revitty teepaita ja klooratut farkut ovat jotain tosi noloa. Ketjukaupoista keväämmällä haalitut valmiiksi rikotut rievut roudataan vaivihkaa kirpputorille, ja tilalle hankitaan ”ajattomia perusvaatteita”, samoista polyesterin nimeen vannovista puodeista.

Näin käy joka kerta, kun tuunaaminen ja kustomointi ovat hetken kuumin juttu. Julistin keväällä täälläkin, että valmiiksi tuunattujen vaatteiden ostaminen on sulaa hulluutta (ellei niiden tekijä ole nerokas, jolloin vaatteista tuleekin oikeita klassikoita heti). En myöskään ymmärrä villitystä ostaa uusi paita tai farkut vain purettaviksi. Minulle kustomoinnin ja uudelleenpukemisen idea on muuten käyttämättä jäävän vaatteen iän pidentäminen. Tehdään tylsästä, mutta sinänsä siedettävästä perusrievusta niin hauska tai näyttävä, ettei sitä malta jättää kaappiin lojumaan. Samalla tulee tehneeksi jotain ainutkertaista, oli se sitten hienoa tai hölmöä.

Tällä kertaa uudelleen käsittelyyni päätyi pitokoin runtelema, vähän liian leveä, mutta ihanan ohutta ja pehmoista luomupuuvillaa oleva t-paita. Leikkasin toisen hihan – jossa oli jo valmiiksi reikä – puolittain auki, mielessäni Ann Demeulemeesterin paitaluomus. Avasin paidan helmakäännettä, jotta se on helppo solmia toiselta sivulta.

Inkkarihenkisen nahkahapsukorun tein ylijäämäsiimasta ja nahkatakin vetoketjuja koristaneista turhakkeista. Siimakaulakoruissa on oleellista, että niskassa on pehmoinen, leveähkö palkki! Ellei ehdoin tahdoin halua kuristua tai fritsuttaa kaulaansa… Myönnän olevani lapsellisen innoissani opittuani katsomaan ylijäämämateriaaleja sillä silmällä ja alettuani tehdä niille jotain. Samaa iloa toivon teillekin!