Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
”En osallistu tapahtumaan X, koska mukana on henkilö Y, jonka toiminta on moraalitonta.” Tilaisuuksien ja tapahtuminen boikotointi on yleistynyt tapana toteuttaa omia arvojaan. Samalla se osoittaa muillekin, missä hyväksytyn rajojen pitäisi kulkea.
Arjessa väistämään ohjaavat usein moraalin suuria linjoja henkilökohtaisemmat asiat. Esimerkiksi juhlista jäädään pois, koska sinne osallistuu ihminen, jonka kommentteja maailmasta, elämänvalinnoista tai muista ihmisistä ei haluta kohdata, varsinkaan jos ylimielinen hämmästely, besserwisseröinti tai muu paheksunta koskevat juuri omaan elämään liittyviä ehkä kipeitäkin asioita.
Pois jäämiseen on aina oikeus, omia rajojaan saa ja pitää kunnioittaa. Jos väistämishaluista ilmoittaa etukäteen, voi olla, että tilaisuuden järjestäjä jättää ei-toivotun henkilön kutsumatta.
Usein näin ei kuitenkaan käy. Silloin tilannetta voi pohtia paitsi tunteella, myös taktisesti.
Jos tilaisuuksista jää pois omaan moraaliin ja rajoihin vedoten, niin ne, joilla on erilainen moraali ja erilaiset rajat, saavat enemmän tilaa. Siksi omasta tilasta julkisessa elämässä tai pienyhteisössä kannattaa pitää kiinni.
Onneksi turvallista tilaa voi, ja ikävä kyllä valitettavan usein pitää, luoda itse.
Tilanteissa, joissa ei ole kyse suoran väkivallan uhasta, tilan turvallisuus syntyy omassa mielessä. Se kasvaa siitä, että tuntee omat reaktionsa ja tarpeensa, ja osaa vastata niihin omalla toiminnallaan.
Turvallisuuden kokemusta vahvistavat myös hyväksyvät ja arvostavat ihmiset ympärillä. Kun oma yhteisö tai lähipiiri tukee, ulkopuolisten ilkeily, paheksunta ja henkilökohtaisuuksia koskeva poliittinen vääntö eivät tunnu niin ahdistavilta.
Turvattomuuden kokemus perustuu usein vähemmistöasemaan. Se voi liittyä ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin, valintoihin tai maailmankuvaan. Johonkin niin syvästi henkilökohtaiseen, ettei sitä voi erottaa omasta itsestä, jolloin kritiikki sitä kohtaan tuntuu hyökkäykseltä koko olemassaoloa kohtaan. Olemme kuitenkin enemmän kuin jokin ominaisuutemme, valintamme tai maailmankuvamme. Kovakaan kritiikki ei vie meiltä kokonaista, kompleksista, elävää ja hengittävää itseämme.
Usein ahdistus on heijastumaa rakenteellisesta vallasta, jonka kohteeksi me tai kaltaisemme olemme joutuneet. Turvallinen mielentila syntyy siitä, että ymmärrämme, milloin, millaista ja mihin perustuvaa valtaa meitä kritisoivilla ihmisillä on. Onko meihin negatiivisesti suhtautuvilla juuri nyt todellista valtaa ylitsemme? Usein sitä on vähemmän kuin menneisiin tai muiden kokemuksiin nojaava stressijärjestelmämme meille viestittää.
Turvallisempaa tilaa luodaan myös yhdessä. Voimme pyytää etukäteen tiettyjä henkilöitä puuttumaan ei-toivottuun käytökseen ja puolustaa itse toisia, kun näemme esimerkiksi haukkumista tai muuta vallankäyttöä. Yhä useammissa tapahtumissa onkin määrätyt henkilöt, joille häiritsevästä käytöksestä kannustetaan kertomaan. Jälkikäteen puuttuminen ei poista tapahtunutta, mutta tuen saamisesta voi jäädä rohkaiseva mielikuva, ”en jäänytkään yksin”.
Omassa arjessaan turvallisempaa tilaa voi luoda myös kulkemalla anteeksi- ja arvostustapyytämättömästi omaa polkuaan. Näyttää, että näin elän ja toimin, tämä on minulle tärkeää, totta ja oikein – ja jos et pidä siitä, se ei ole minun ongelmani (vaikka oikeasti vähän olisikin). Tämä rohkaisee muitakin, kaltaisiamme ja erilaisia, tulemaan näkyviksi itselleen ja muille ja ottamaan tilaa tarpeilleen.