Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Teemu Muhonen
Keskustelu Kevan toimitusjohtajan asunto- ja autojärjestelyistä on melko yhdentekevää.
Kirjoitin tuoreeseen Voimaan laajan artikkelin Kuntien eläkelaitoksesta Kevasta. Juttu sisältää muun muassa lauseen “ei ole syytä epäillä, että Kevan johto yrittäisi millään tavoin ryöstää kuntia.”
Samalle viikonlopulle Voiman ilmestymisen kanssa ajoittuivat Helsingin Sanomien lukuisat uutiset Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen työsuhdeasunnon verotuksesta ja työsuhdeauton hankintaprosessista. Ailus on maksanut hulppeasta työsuhdeasunnostaan yhteensä 8000 euroa liiän vähän veroja. Lisäksi epäillään, että hänen työsuhde-mersunsa on hankittu ilman lain vaatimaa kilpailutusta.
Uutiset saivat analyysini Kevan johdon vilpittömyydestä kuulostamaan melko typerältä. Suoraan sanottuna en kuitenkaan ole kiinnostunut siitä, jättikö toimitusjohtaja Ailus verot maksamatta tahallaan vai vahingossa, tai onko hänen työsuhdeautonsa hinta vähennetty – kuten Keva sanoo – hänen omasta palkastaan. Suurin syy välinpitämättömyyteni on se, että kyseiset asiat ovat melko triviaaleja.
On sanomattakin selvää, että verojen maksamatta jättäminen ja lain kiertäminen ovat tuomittavia asioita, ja on hyvä, että ne tulevat esiin. Kuntatalouteen tai tavallisten ihmisten elämään niillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta. Uutiset antavat toki aihetta moraaliseen närkästykseen: “Siellä se kusettaja ajelee meidän eläkerahoilla ostetulla mersulla!” -tyyppiset kommentit täyttivät Hesarin kommenttipalstat.
Närkästystä seuraa todennäköisesti se, että ylimielinen isokenkäinen saa isoa kenkää takamukseensa ja kansan verenhimo tyydyttyy. Kevan edellinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen joutui eroamaan vuonna 2009, koska Kevan epäiltiin sekaantuneen Nova Groupin ja Keskustan vaalirahakohuun. Mikä muuttui?
Tilalle tuli Ailus, ja sama meno jatkuu. Kevan hallitus kokoontuu tämän viikon perjantaina ylimääräiseen kokoukseen, jonka agendalla voi hyvinkin olla Ailuksen erorahan suuruus.
Sama yhdentekevä erosykli jatkuu luultavasti niin kauan kuin me keskitymme epäolennaisuuksiin. Johtajien moraalisen löyhyyden paljastuminen on hyvä alku, mutta sitä pitäisi seurata huomattavasti laajempi keskustelu koko järjestelmästä. Moraalisen närkästyksen ja verenhimon alle hukkuu helposti se, mistä koko asiassa oikeastaan on edes kyse.
***
Kevan tapauksessa olennaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat: kuka toimitusjohtajan valitsee, ja mikä hänen roolinsa laitoksessa ja koko kuntakentässä on?
Virallisesti toimitusjohtajan valitsee Kevan ylintä valtaa käyttävä 30-henkinen valtuuskunta, joka koostuu lähinnä kunnallispoliitikoista. Sama porukka päättää kunnallisen eläkemaksun tasosta, jolla on suuri vaikutus kaikkien kuntalaisten elämään. Voiman artikkelista käy ilmi, ettei valtuuskuntalaisilla ole hajua edes siitä, mitä he ovat itse päättäneet. Valtuuskunta on kumileimasin, jolla ei ole ollut osaa tai arpaa mihinkään, ei myöskään toimitusjohtajan valintaan.
Esityksen toimitusjohtajan nimityksestä tekee Kevan hallitus, mutta todellisuudessa asiasta päättää keskustapuolue, jolle toimitusjohtajan paikka on jyvitetty. Sekä edellinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen että Merja Ailus ovat keskustalaisia kunta-alan jyriä. Kauppinen on muun muassa Kuhmon, Kivitaipaleen ja Savijärven entinen kunnanjohtaja. Oikeustieteen kandidaatti Ailus on puolestaan STTK:laisen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja, eli entinen ay-johtaja.
Sen enempää Kauppisella kuin Ailuksellakaan ei ole riittävää asiantuntemusta päättää siitä, miten 37 miljardin rahastoa hoidetaan. Siinä missä yksityisten työeläkeyhtiöiden johtajat, kuten Varman uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Risto Murto tai Ilmarisen talous- ja eläkepoliittinen johtaja Jaakko Kiander, ovat talouden asiantuntijoita ja aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita, Merja Ailus ei ole juurikaan näkemyksiään Suomen taloustilanteesta esittänyt.
Kevan toimitusjohtaja ei tee suuria eläkelaitoksen toimintaan liittyviä päätöksiä. Hyvä esimerkki tästä on vuoden 2008 finanssikriisi, jonka aikana kunnat toivoivat saavansa Kevan sijoitusrahastosta rahaa lainaksi. Silloinen toimitusjohtaja Kauppinen sanoi, että hänen mielestään Kevalla on velvollisuus takaisinlainata kunnille noin 5 prosenttia sijoitusomaisuudestaan. Niin ei koskaan tapahtunut.
Tänä vuonna Kevan sijoitusjohtaja Ari Huotari sanoi, ettei Kevan suurella sijoitusvarallisuudella kannata lähteä takaisinlainauksen kaltaiseen “askarteluun, joka on kuin housuihin pissaamista pakkasella”. Huotari oli sijoitusjohtaja jo vuonna 2008, ja todennäköisesti Kauppisen ajatus takaisinlainauksesta ei miellyttänyt häntä silloinkaan. Sen takia sitä ei myöskään toteutettu.
Sijoitusjohtaja Huotari ja muut Kevan pitkäaikaiset johtajat ovat niitä, jotka todella tekevät päätökset. He edustavat eläkealaa, kun taas toimitusjohtaja edustaa kuntasektoria. Hän on keskustan vaatima linkki kuntaväen ja eläkeväen välillä.
Ailuksen työsuhdeasunnon verotusta tärkeämpi kysymys on se, miksi ihmeessä Kevalla pitää olla 260 000 euroa vuodessa maksava keskustalaismannekiini. Toimitusjohtajalle maksetaan muun muassa siitä, että hän pitää Kevasta yllä puhtoista julkisuuskuvaa. Kun Kauppisen ja Ailuksen edesottamuksia katsoo, on todettava, että rahat olisi voitu laittaa parempaankin käyttöön.
***
Yleisellä mielipiteellä on suuri valta. On hyvin mahdollista, että julkinen paine pakottaa Merja Ailuksen eroamaan. Hyvin mahdollista on myös se, että hänen tilalleen nouseva uusi keulakuva eroaa seuraavan viiden vuoden sisällä jonkin hämärän sotkun seurauksena. Tätä rumbaa kestää niin kauan kuin media ja sitä seuraavat ihmiset ovat kiinnostuneita vain yksittäisten ihmisten virheistä eivätkä koko järjestelmän ongelmista.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että suomalaisten luottamus eläkejohtajiin on hataralla pohjalla. Julkisessa keskustelussa heidän kähmintänsä tuomitaan, ja yleinen reaktio on vaatia epärehellisen isokenkäisen eroa. Siihen keskustelu myös liian usein päättyy. Jos luottamusta eläkepomoihin ei kerran ole, seuraavaksi pitäisi osata vastata kiperään kysymykseen: jos me emme halua tätä, niin mitä me haluamme? On aivan varmaa, että vain ukkeleita vaihtamalla asiat eivät parane.
Joten hyvä lukija, jos haluat muutosta, älä herjaa Merjaa. Herjaa järjestelmää.