Teksti Tuomas Rantanen

Helsingin kannattaisi sijoittaa itse johtamansa taidemuseon & uuden tanssitalon yhdistävään näyttävään kulttuurihankkeeseen.

Olen Helsingin kaupunginvaltuutettuna seurannut hiukset pystyssä Guggenheim-hankkeen etenemistä. Lähtökohtaisesti ajatus kulttuuriin satsaamisesta tuntuu hyvältä, mutta tässä hankkeessa on kulttuurin nimissä puhuttu enimmäkseen kulttuurin ohi. Päälle lyövä painotus elinkeinoelämän ja matkailutulojen vahvistamisesta ei sinänsä ole sopimaton, mutta silloin kannattavuuslaskelmien pitäisi olla kaupallisin kriteerein uskottavia. Näin ei kuitenkaan ole.

Guggenheim-säätiöltä tilattu selvitys näyttää juuri siltä mitä se on. Siitä paistaa koko matkalta läpi, että kansainvälinen taidesäätiö ymmärtää oman taloudellisen etunsa paremmin kuin Helsinki omansa. Selvitys onkin myyjän omassa asiassaan toimittama myyntikatalooki. Helsingin virkamiesjohto näyttää kuitenkin selailevan sitä kuin puolueetonta tutkimusta.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Selvityksen mukaan kaikki kustannukset ja taloudelliset riskit jäävät Helsingin kaupungille. Samalla Guggenheim-säätiö on turvannut nollariskillä kiinteän tuoton toiminnasta riippumatta siitä, tuottaako hanke arvioituun tulokseen nähden voittoa vai tappiota. Säätiö on mukana tilaamassa käyttöönsä sopivaa rakennusta, jonka 140 miljoonan kustannuksista vastaa yksin Helsinki. Säätiö myös päättää suurimmasta osasta tänne kiertävistä näyttelyistä ja valvoo täällä tehtäviä. Kaiken lisäksi sopimus lupaa säätiölle – joka ei sijoita hankkeeseen senttiäkään – miljoonien korvauksen, jos Helsinki vetäytyy hankkeesta aiesopimuksen hyväksymisen jälkeen.

Hankkeen uskottavuutta ei lisää se, että päätöksenteon kannalta kestämättömän kiireellinen aikataulu on sorvattu nimenomaan Helsingin oman johdon taholla. Ei voi välttyä ajatukselta, että kiireen takana on pyrkimys saada asia päätökseen ennen kuin kaupungin edellisen vuoden tilinpäätös ja sen pohjalta tehtävät tulevaisuuden talousennusteet valmistuvat ja poliitikot ryhtyvät niiden pohjalta valmistelemaan lautakuntien raamibudjetteja. Onhan nyt vaalivuosi.

Kiireellisen aikataulun vuoksi Helsingin taidemuseosta Helsingin kaupunginmuseolle ilmeisesti siirtyväksi suunniteltujen toimintojen – muun muassa kokoelman ylläpito ja kartuttaminen, galleria-toiminnan pyörittäminen ja julkisten taideteosten toteutus – kohtalosta ei ole kuultu yhtään virallista lausuntoa tai laskelmaa. Guggenheim-selvityksistä ei myöskään ehditä pyytää lausuntoja ulkopuolisilta asiantuntijoilta eikä yleiselle keskustelullekaan jää kunnolla aikaa.

Hämmennystä on aiheuttanut myös hankkeen veturina patsastelevan kaupungin taidemuseon johtajan eli Janne Gallen-Kallela-Sirénin outo toiminta asian tiimoilta. Hän näyttää monin kohdin kadottaneen roolinsa kaupungin virkavastuulla toimivana riippumattomana virkamiehenä. Hankkeesta innostunut puuhamies ei näytä ymmärtävän, että vaikka kuinka kokisi Guggenheim-hankkeen sinänsä Helsinkiä hyödyttäväksi, nimenomaan sopimuksesta neuvoteltaessa yksityisen säätiön ja kaupungin edut ovat myös jännitteisiä.

Tämän kaiken seurauksena Helsingin päättäjien keskuudessa kasvaa epäily Helsingille koko ajan epäedullisemmaksi paljastuvaa Guggenheim-sopimusta kohtaan.

Silti liikkeellä on yhä myös aitoa halua nostaa Helsingin profiilia isolla satsauksella taiteeseen ja arkkitehtuurin. Ajatus kansainvälistä huomiota hakevasta sisällöllisesti arvokkaasta kulttuurihankkeesta onkin hyvä ja kannatettava eikä siitä kannata luopua.

Ehdotan siksi vakavissani, että Helsinki korjaisi kurssiaan ja muotoilisi hankkeen uudestaan omasta näkökulmastaan. Tämä vaatisi ensiksi sen, että selvityksen käsittelyä siirretään ainakin kahdella kuukaudella ja kaupunginhallitus pyytää normaalissa järjestyksessä lausunnot kaikilta asiaan liittyviltä lautakunnilta, johtokunnilta ja sopiviksi katsomiltaan asiantuntijoilta. Niiden pohjalta voitaisiin päivittää, mitä hankkeesta lopulta jää toteuttamiskelpoiseksi.

Omana luonnostelunani esitän, että Guggenheim-hankkeen sijaan kaupunki voisikin järjestää arkkitehtikilpailun uudesta Helsingin taidemuseosta, johon yhdistettäisi pitkään vireillä ollut hanke uudesta tanssitalosta. Tämä helsinkiläisten omaa kulttuuri-identiteettiä korostava yhdistelmäprojekti voitaisi nimetä vaikka Helsingin geopoliittista asemaa – ja vähän sataman liiketoimintaakin – mainostavalla tavalla Helsinki Art Portiksi. Tyylillisesti se voisi tietenkin olla vähintään yhtä vau kuin ajateltu Guggenheim.

Kustannuksia tietenkin syntyisi tässäkin mallissa, mutta nyt saataisiin yhden kiertonäyttelyille varatun taidehallin sijaan aito kokoelmapohjainen museo ja kansainvälisesti merkittävä tanssin esitysympäristö. Näiden toimintojen kytkemisessä toisiinsa olisi myös jotain erityisen uniikkia.

Taidemuseon ja tanssitalon yhdistäminen vahvistaisi myös entisestään kuva- ja tanssitaiteen tekijöiden verkostoitumista – myös kansainvälisellä tasolla. Tähän kokonaisuuteen voitaisi rakentaa myös merkittävä ulkomaisten taiteilijoiden residenssiohjelma, joka toisi tänne teosten ohella myös taiteilijoita työskentelemään.

Todellinen taiteen verkostoituminen on ehdottomasti myös taiteen tekijöiden eikä vain mesenaattien kohtaamista. Parasta tällaisessa konseptissa olisi, että nyt suurempi osa sijoituksesta maksettaisi täällä tehtävälle taiteelliselle työlle.

Tietenkin rahaa voisi haluttaessa sijoittaa myös yksittäisiin muualta tuotaviin näyttelyihin. Guggenheim-sopimus ei toisi tänne ilmaisia näyttelyitä, vaan selvityksen mukaan niistä maksettaisi lisenssimaksujen ohella myös käypä korvaus. Yksittäisistä näyttelyistä voidaan tehdä erillisiä sopimuksia myös Guggenheim-säätiön ja muiden suurien toimijoiden kanssa. Näin päätökset siitä, mitä haluamme helsinkiläisille ja tänne tuleville vieraille esittää, ilmentäisivät omaa kulttuurista näkökulmaamme. Voisimme näyttää sitä, mikä juuri nyt täällä Euroopan aktiivisessa periferiassa on tähdellistä ja tärkeää.

Ei voi liioitella sitä, että tällaisella itse johdetulla hankkeella saavutettu kansainvälinen huomio olisi huomiota nimenomaan Helsingille itselleen eikä ennestään tunnetulle kansainväliselle taidebrändille. Guggenheim on laatubrändi, mutta on ehdottomasti Helsinki-brändin kannalta uskottavampaa, että Helsinki seisoo omilla jaloillaan eikä toisten.

• 18.1.2012
• Kirjoittanut Tuomas Rantanen