Teksti Hannele Huhtala

Miksi perusopetukseen täytyy kuulua myös uskontoa?

”Kyllähän sitä voi kyseenalaistaa kaikkea, että miksi koulussa opetetaan sitä tai tätä. Miksi koulussa opetetaan seksuaalikasvatusta?” Piispainkokouksen teologinen sihteeri Jyri Komulainen vastaa, kun kysyn, miksi kouluissa pitää ylipäätään opettaa uskontoja.

Olemme sisäasiainministeriön yhteydessä toimiva Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNOn järjestämässä lounastapaamisessa, jonka otsikko on ”Onko Koraanien polttaminen mahdollista myös Suomessa?” Tapahtumassa Komulainen, Suomen islamilaisen neuvoston Abdi-Hakim Yasin ja ETNOn asiantuntijat esittelevät erilaisia näkökulmia Suomeen, jossa pitää voida keskustella maahanmuutosta ja uskonnoista ilman perussuomalaiseksi ajatteluksi leimautunutta muukalaisvihaa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Suomalainen toimittajakunta saa Komulaisen alustuksessa pyyhkeitä: liian maallistuneina me toimittajat emme ymmärrä uskontojen päälle, sotkemme uskonnon kulttuuriset ja poliittiset merkitykset.

Ei ole mitenkään uutta syyttää toimittajia väärien mielipiteiden levittämisestä, sitä mieltähän ovat niin monikulttuurista puolustavat kuin vastustavatkin tahot riippuen tietysti aina mediasta, jota luetaan. Esimerkiksi Voimaa on useasti moitittu kritiikittömästä suhtautumisesta islaminuskoisia kohtaan. Toisissa lehdissä pääsee sitten ääneen kritiikittömästi rasismiin suhtautuvat tahot.

Jyri Komulaisen mielestä uskonto elää uutta nousua. Hän sanoo luterilaisen kirkon keskeisten oppien olevan ihmisarvo ja vieraanvaraisuus, ja niihin pohjautuen monikulttuurinen sisaruksellinen elo on mahdollista monikulttuurisessa Suomessa. Tämä onnistuu siitä huolimatta, että lähes kaikilla uskontokunnilla on missio levittää juuri omaa uskontoaan oikeana.

Suhtautuminen uskontoon on varmasti murroksessa, vaikka suomalaisista 77,3 prosenttia yhä kuuluukin evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan varapuheenjohtaja-koulutusjohtaja Atanas Aleksovski kertoo, että hänen tyttärensä koulussa Tampereella 70 ekaluokkalaisesta 50:lle oli valittu elämänkatsomustieto uskonnon opetuksen sijaan.

Keskustelussa nousee esiin myös eri uskontotaustaisten ongelma: esimerkiksi islaminuskon opettajia ei ole koulutettu tarpeeksi, joten oman uskonnonopetuksen takaaminen kouluissa ei välttämättä toteudu. Eräs toimittaja kysyy, pitäisikö islaminuskoisille järjestää laajoilta kunta-alueilta keskitetysti omaa uskonnonopetusta ja muodostaa siten luokkia, joita yhdistäisi uskonnollinen tausta. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan pääsihteeri Peter Kariuki huomauttaa, että tällä perusteella oltaisiin tekemässä varsin eriytyneitä luokkia ja lisäämässä segregaatiota kulttuurien kohtaaamisen sijaan.

Mutta miksi uskonnonopetus kuuluu peruskoulun opetusohjelmaan juuri siinä mielessä, että sitä ei voi ”vääräuskoiselle” antaa? Miksei elämänkatsomustieto voisi olla se kaikille sopiva muoto opettaa erilaisista uskoista, hyvästä ja pahasta, oikein tekemisestä ja toivosta?

Jyri Komulaisen mukaan uskontoja ei pitäisi erottaa peruskoulun opetuksesta. Hän jopa pitää uskonnonopetuksen yhtä viikkotuntia liian vähäisenä määränä ja haluaisi lisätä sen ainakin kahteen. Kaiken kaikkiaan hän haluaa lisätä uskontojen välistä dialogia ja haluaisi Suvivirren laulamisen lisäksi kouluihin myös ramadanin vieton.

Mutta elämänkatsomustieto ei kelpaa uskonnonopetuksen vaihtoehdoksi Komulaisen mukaan, sillä se on ”lähtökohdiltaan uskonnottomille, joita kristityt ja muslimit eivät ole”. Mietin, että kyse on kuitenkin lapsista, joille uskonnon määrää vanhemmat. Tietynlainen uskonnottomuus ennen täysi-ikäisyyttä voisi maallistuneessa, seksuaalikasvatusta arvostavassa Suomessa olla ihan hyvä pohja kouluopetukselle.

• 18.4.2012
• Kirjoittanut Hannele Huhtala