Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Hanna Nikkanen
Suomi kiirehtii jälleen käännyttämään perheen ennen oikeuskäsittelyä.
Huomisaamuna kello 8.20 lento AY741 lähtee Helsinki-Vantaalta kohti Varsovaa. Pelkään, että mukana on muuan Suleimanovin perhe, joka elää käsittämättömän pitkää painajaista.
***
Petimat Suleimanov on perheenäiti, joka häilyy kahden todellisuuden välillä. Hänen psyykensä ei kestänyt Tšetšenian toista sotaa, joka pakotti perheen piileskelemään, pakenemaan ja välillä erkaantumaan toisistaan. Hauras Petimat onnistui kuitenkin pitämään itsensä kasassa, kunnes sai katraansa turvaan pommeilta. Puolalaisessa vastaanottokeskuksessa sodan kauhut saivat Petimatin kiinni ja hän vajosi katatoniseen tilaan.
”Petimatin kohtaukset ovat aivan hirveän pelottavia,” yhteinen ystävämme kertoi minulle viime kuussa. ”Todella, todella pelottavia”, hän toisteli. En ole itse nähnyt, miltä näyttää, kun Petimat katoaa päässään mylläävään painajaiseen, mutta en unohda ystävämme kasvoista paistanutta järkytystä.
Puola ei ollutkaan perheelle turvallinen. Bialystokin kaupunki kuhisee uusnatseja, jotka vainoavat vastaanottokeskuksen asukkaita. Perhe pakeni keskuksesta vuokra-asuntoon. Vaino seurasi sinnekin: syyskuussa polttopulloisku tuhosi perheen vanhan auton, tšetšeeniystävien koteihin hyökättiin ja poliisi tuntui olevan natsien puolella. Väkivalta sai Petimatin mielen järkkymään yhä pahemmin. Suleimanovit pakkasivat jälleen laukkunsa ja tulivat Suomeen.
Turva-paikkaa ei annettu. Annettiin käännytysmääräys. (Suomella on oikeus – vaan ei velvollisuutta – halutessaan kieltäytyä turvapaikkahakemuksen käsittelystä, kun hakijat ovat saapuneet tänne toisen EU-maan kautta.)
Sillä aikaa Petimat oli kuitenkin päässyt monen mutkan kautta psykiatrin hoitoon. Lääkärinlausunnon mukaan hän tarvitsee jatkohoitoa Suomessa. Helsingin hallinto-oikeuden onkin määrä pian pohtia, miten lääkärin vetoomukseen reagoidaan.
Poliisi on kuitenkin ollut asiassa ripeämpi. Suleimanovit käännytetään ennen kuin oikeusjärjestelmä on ehtinyt käsitellä heidän tapaustaan. Lääkärin vetoomuksella ei ole arvoa, koska poliisi on päättänyt hankkiutua perheestä eroon ennen kuin lausuntoon ehdittäisiin reagoida.
(Lue Suleimanovien tarina Oksana Tšelyševan huhtikuisesta jutusta Seinällä luki ”Kuolema tšetšeeneille”.)
***
Vain kuukausi sitten kirjoitin samanlaisesta tilanteesta. Gambialainen Jawara oli määrätty käännytettäväksi Suomesta kotimaahansa. Tapaus synnytti protesteja – homoja uhkaa Gambiassa vankila, ja Jawara oli jo jäänyt kiinni homosuhteesta – ja hallinto-oikeutta pyydettiin punnitsemaan tilannetta uudelleen.
Poliisi oli nopeampi kuin oikeus. Jawara yritettiin käännyttää ennen kuin hänen tapaustaan ehdittäisiin käsitellä oikeudessa.
Käännytys tyssäsi lopulta Jawaran omaan vastarintaan. Hänet palautettiin lentokentältä Pasilan poliisiputkaan, ja vuorokauden kuluessa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin että hallinto-oikeus ehtivät tarttua asianajajan tekemään valitukseen. Käännytyspäätös peruttiin ja Jawaran turvapaikkahakemus otettiin uudelleen käsittelyyn.
Ulkomaalaispoliisi suuttui ihan julkisestikin asian saamasta käänteestä. Uuden Suomen jutussa komisario Juha Holopainen myöntää, että häntä sapettaa käännytyksen viivästyminen. Suomalainen poliisi siinä julkisesti harmittelee sitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä jouduttiin noudattamaan.
(Lue Jawaran tarina Meeri Koutaniemen huhtikuisesta jutusta Pako homomiehen helvetistä sekä Hanna Nikkasen käännytysyritystä koskeva kommentti Poistakaa tuo mies matkustamosta.)
***
”Helpompaa olisi, että meidät palautettaisiin suoraan Tšetšeniaan”, Petimatin aviomies Ruslan sanoi huhtikuussa Oksana Tšelyševalle. ”Siellä emme sentään joudu kärsimään pitkään, vaan katoamme vain.”
Petimat oli vain 18-vuotias mennessään naimisiin. Kuukautta myöhemmin alkoi Tšetšenian ensimmäinen sota. Siitä seuranneita kauhuja Petimat ei ole ansainnut – ei kukaan ansaitsisi sellaista vihaa, hätää ja väkivaltaa, jotka ovat seuranneet Petimatia, Ruslania ja heidän lapsiaan jo kuusitoista vuotta.
Rauhaa Petimat ansaitsisi, rauhaa ja huolenpitoa. Luottamusta siihen, että pommit ja polttopullot ovat jääneet taakse. Että lapsia ei vedetä enää mukaan yhteenkään vihan kierteeseen.
Tai jos Suomemme ei muuta Petimatille lupaa, niin eikö edes pari päivää lisäaikaa? Sen verran aikaa, että hallinto-oikeuden tuomari ehtii lukea psykiatrin vetoomuksen: älkää palauttako tätä perhettä painajaiseen.