Teksti Mika Rönkkö

Agribisnes tunkeutuu huimaa vauhtia Amazoniaan.

Greenpeacen lippulaiva Arctic Sunrise ankkuroi viikko sitten Santarémin kaupungin satamaan, jossa on vuodesta 2003 toiminut monikansallisen Gargill-yhtiön soijanvientiterminaali.

Santarém on Brasilian Amazonian väkirikkaimman osavaltion Parán toiseksi suurin kaupunki Amazon- ja Tapajos-jokien risteyksessä. Viiden Suomen kokoinen Pará on sademetsän etulinjaa, jossa käydään kamppailua Amazonian tulevaisuudesta.

Kamppailun rintalinjat ovat harvinaisen selvät: toisaalla sademetsän kansanliikkeet, pienviljelijät, ympäristöjärjestöt ja Brasilian monitasoiset ympäristövirastot haluavat suojella mahdollisimman pitkälle jäljellä olevat sademetsät; toisaalla hakkuufirmat, karjankasvattajat, vientikasvien suurviljelijät, agribisnekseen nojaavaa kehitysmalliin nojaavat poliitikot ja kehitysministeriöt haluvat Amazonian luonnovarat taloudelliseen käyttöön, mahdollisimman nopeasti.

Kiista Amazoniasta peilaa sekä paikallistason väkivaltaista konfliktia että kamppailua Brasilian kehitysmallista ja yhteiskuntapolitiikasta. Valtaviin tuhansien hehtaarien tiloihin perustava vientisoijaviljely on tämän kiistan keskiössä.

Amazonialla olet joko suurmaanomistajien puolella tai heitä vastaan, aina viimeiseen hengenvetoon asti. Siitä ovat murheellisena todisteena ne vajaa 1000 sademetsäsukkaiden yhdistysten, kuminkerääjien liiton, maatyöläisten ay-liiton tai maattomien liikkeen johtajaa ja aktiivia, jotka on murhattu viimeisen 30 vuoden aikana pelkästään Parán osavaltiossa.

Amazonian sademetsästä on tuhottu Brasiliassa jo noin viidesosa, vuosittain noin 20 000 neliökilometriä. Vuosittaiset luvut vaihtelevat sen mukaan miten suuret hakkuualueet otetaan huomioon. Vuosituho on silti pysynyt viime vuodet suurinpiirtein samana laajamittaisista suojelutoimenpiteistä ja huomattavista poliittisista muutoksista huolimatta.

Tosin Brasilian avaruusviraston INPE:n tarkentuneet sateliittimittaustekniikat antavat olettaa, että sademetsätuho oli vieläkin pahempi vuonna 2008. INPE:n mittausten mukaan elokuun 2007 – heinäkuun 2008 välisenä aikana sademetsää tuhottiin joko kokonaan (12 000 km2) tai osittain (25 000) yhteensä 37 000 neliökilometriä, joka olisi kaikkien aikojen tilastoennätys. Syynä on INPEn mukaan pihvilihan ja soijan maailmanmarkkinahintojen nousu.

Sademetsien hakkuiden pääsyylliset ovat perinteisesti olleet sahateollisuuden hakkuut ja pihvikarjankasvatus. Ensin laittomasti toimivat hakkuufirmat ovat sahanneet sademetsistä arvokkaimmat puulajit, jonka jälkeen metsät on parturoitu pihvikarjan alati laajanevien laitumien alta, sademetsälaitumet kun ehtyvät nopeasti.

Viime ajat metsiä on hakattu yhä enemmän soijaplantaaseiksi, mutta pihvinauta lienee edelleen Amazonian pahin vihollinen. Imazon-järjestön tuore raportti osoittaa, että jopa 40 prosenttia Brasilian pihvikarjasta laiduntaa Amazonialla: 80 miljoonaa nautaa.

Syrjäseutujen laajamittaisten metsätuhojen taustalla on maakeinottelua ja valtion tai perinteisten asukkaiden maiden valtauksia. Amazonian metsissä asuu yhä 200 000 – 300 000 alkuperäiskansojen intiaania sekä pari miljoonaa jokivarsiasukasta, jotka ovat muuttaneet sademetsien reunoille ja syvälle jokivarsiin viimeisen parin vuosisadan aikana.

Intiaanit ja intiaaneihin sekoittuneet jokivarsiasukkaat eivät ole luopuneet asuttamistaan metsistään vapaaehtoisesti, vaan laittomien hakkajien ja uusia maita hamuavien suurtilallisten on pitänyt häätää metsien asukkaat, usein väkivaltaisesti.

Amazonian syrjäisillä reuna-alueilla on vallinnut aina viime vuosiin asti vahvimman laki. Suurmaanomistajien pistoleirot ovat pitäneet yllä maaseudun terroria kun viranomaiset eivät ole pystyneet tai halunneet valvoa syrjäseutuja.

Brasilian työväenpuolueen PT:n valtaannousu on merkinnyt suurta muutosta Amazonialla. Työväenpuolueen koalitiot ovat voittaneet paikallisvaaleja myös Parán osavaltiossa ja Santarémissä. Uusien vallanpitäjien myötä laittomia hakkuita ja maakeinottelua on saatu vähitellen kuriin, ja maaseudun terrorista ja rankaisemattomuuden kulttuurista ollaan pääsemässä eroon. Palkkamurhaajia ja jopa murhien tilanneita suurtilallisia on saatu tuomiolle: pari viikkoa sitten pidätettiin nunna Dorothyn salamurhan viisi vuotta sitten tilannut suurtilallinen. Suuri osa Amazoniasta on myös rajattu erilaisiksi suojelualueiksi viimeisen 15 vuoden aikana.

Silti valtavat alueet sademetsää on vielä suojelematta eikä vuosittainen tuho ole merkittävästi vähentynyt. Liittovaltion oikeusasiamiehen Felicio Ponteksen mukaan syynä on ensinnäkin viranomaisten vähäiset resurssit ja toiseksi korruptio. Brasilian oikeusasiamieslaitoksen mukaan laillisen kuuden miljoonan vuosittaisen puukuution lisäksi Parássa hakataan joka vuosi toinen mokoma laittomasti.

Mutta ennenkaikkea syynä on Amazonialla vallitseva kehitysmalli, joka perustuu laajamittaisiin metsien hakkuisiin ja suurtilojen julkisiin tukiaisiin, joilla viime aikoina on rohkaistu erityisesti soijanviljelyä, arvioi Pontes.

Santarémin maatyöläisten liiton mukaan vientisoijanviljely on nykyään Amazonian sademetsän ja sen perinteisten asukkaiden pahin uhka. Greenpeace puolestaan pelkää, että yli 1 000 kilometriä Amazonin suulta sijaitsevan Santarémin soijanvientisatama kautta agribisnes on leviämässä keskelle Amazoniaa.

Santarémin kautta viedään pääosin Amazonian eteläisimmässä osavaltiossa Mato Grossossa viljeltyä soijaa, joka rahdataan proomuilla Tapajos-jokea pitkin Santarémin terminaaliin ja siitä edelleen rahtilaivoilla Euroopan ja Aasian markkinoille. Mato Grosson sademetsät on parturoitu viimeisen 10 vuoden soijabuumin aikana. Osavaltion kuvernöörin Maggin väitetään olevan maailman suurin soijanviljelijä satojen tuhansien hehtaarien soijaplantaaseillaan.

Soijanviljely ja vientisatama tuo epäilemättä Santarémin alueelle merkittäviä investointeja ja jauhaa omistajille suuria voittoja. Maatyöläisten liiton mukaan soijabuumin tuoma vauraus jakautuu kuitenkin hyvin epätasaisesti: Amazonian ulkopuolelta tulleet harvat plantaasiviljelijät ja monikansalliset suuryhtiöt käärivät sekä valtaosan valtion tukiaisista että vientisoijan tuomat dollarit.

Pitkälle koneellistettu soijanviljely ja sen rahtaus työllistää suhteellisen vähän väkeä samaan aikaan kun laajenevat soijaplantaasit valtaavat pienviljelijöiden maita ja metsiä. Kaiken lisäksi soijaplantaaseilla runsaskätisesti käytetyt torjunta-aineet kulkeutuvat pienviljelijöiden elinpiirin ja myrkyttävät viljelmät ja ihmiset. Maaseudun koluttamille asukkaille tulevaisuus kaupunkien kurjissa lähiöissä ei ole valoisa.

Greenpeacellä ja sademetsien kansanliikkeillä on vastassaan liike-elämän ja paikallispoliitikkojen äänekäs rintama. Santarémin soijasataman liepeillä ei viime viikolla kannattanut kuljeskella yksinään Greenpecen t-paidassa ja lippalakissa, jos ei välttämättä halunnut kahnauksia soijanviljelijöiden kanssa.

Kun Greenpeacen laiva viimeksi kävi Santarémissä vuonna 2006, syntyi käsirysyjä ja Arctic Sunrisen miehistö pidätettiin. Kaupunki oli täynnä ”Heittäkää Greenpeace ulos, palauttakaa Amazonia brasilialaisille” -kylttejä. Gargill ja soijanviljelijät ovat onnistuneet lietsomaan alueen poliitikot ja paikallismedian luonnonsuojelualueiden vastaiseen nationalistiseen kampanjaan.

Paikalliset liikemiehet ovat harmissaan, kun eivät pääse osille luonnonsuojelualueiksi rajattujen metsien tuottoisasta kaupasta. Amazonian reuna-alueille on viimeisen vuosikymmenen aikana rajattu lähes 10 miljoonaa hehtaaria yhteisöllisiä suojelualueita, joissa metsien laajemmat kaupalliset hakkuut on kielletty ja luonnonvarojen käyttö asukasyhdistysten valvonnassa. Yhteisölliset suojelualueet takaavat perinteisten asukkaiden oikeuden maihinsa ja sallivat sademetsien luonnonvarojen kestävän käytön ja pienviljelyn.

Amazonian syrjäseutuja pitkään hallinneiden eliittien näkökulmasta yhteisölliset suojelualueet ovat kirous ja ulkovaltojen masinoima kaappaus, joka henkilöityy luonnonsuojelujärjestöihin, erityisesti Greenpeaceen.

Myös sademetsäasukkaiden kansaliikkeet kommentoivat varsin happamasti Greenpeacen toimintatapoja. Greenpeacen laivojen on tapana saapua konfliktialueille näyttävästi mediahumun saattelemana. Kun julkisuuden pöly laskeutuu ja Arctic Sunrise jatkaa matkaansa kohti jäisempiä auringonlaskuja, jäävät sademetsien kansaliikkeiden edustajat yksinään joenrannalle taistelemaan suurmaanomistajia ja näiden kontrolloimia poliittikkoja ja paikallismedioita vastaan.

Vaikka Greenpeacen öykkäröintiä vierastetaan, se ja muut kansainväliset ympäristöjärjestöt ovat Amazonian sademetsien asukkaiden liikkeille elintärkeitä kumppaneita, sanoo intiaanien ja jokivarsiasukkaiden yhteistyöjärjestön Allianca de povos da florestan kv-sihteeri Juan Carlos Carraco Rueda. Kokemus on osoittaunut, ettei Amazoniaa saada suojeltua ilman kansainvälistä painostusta ja tukitoimia.

Joulukuun 22. päivänä 20 vuotta sitten syrjäisen Acren osavaltion maatyöläisten liikkeen johtajasta ja kuminkerääjien liiton perustajasta Chico Mendezistä tuli ensimmäinen ekomarttyyri, joka kärsi hengellään kansainvälisen metelin nostattamisesta. Sittemmin Chico Mendesin innoittamana Amazonian kansanliikkeet ovat saavuttaneet merkittäviä poliittisia voittoja ja valtavat alueet uhattuja sademetsiä on onnistuttu suojelmaan.

Kansanliikkeet ovat osaltaan olleet nostamassa valtaan työväenpuolueen PT:n johtajan Lulan hallituskoalition liittovaltion tasolla sekä monia osavaltioiden ja kaupukien PT-hallituksia Amazonialla.

Nyt kamppailu Amazoniasta onkin siirtynyt työväenpuolueen koalition sisälle, jossa käydään kovaa kädenvääntöä suojeluorientoituneen kestävän sademetsätalouden kannattajien ja agribusineksestä ponnistavaan vientimalliin uskovien välillä.

Vientisektorisiipi hallitsee selvästi Brasilian avainministeriöitä ja rahahanoja valtiovarainministeriöstä maatalousministeriöön. Ympäristöhallinnon ja maareformiministeriön tavoitteet jäävät helposti vientisektorin jyräämäksi, vaikka juuri oikeudenmukaisempi ja kestävämpi maaseutukehitys ja maareformi on ollut yksi PT:n ideologisista ydinteemoista.

Ideologia ja käytäntö eivät ole aina kohdanneet ja monet ovat syvästi pettyneitä tapaan, jolla PT on solahtanut Brasilian korruptoituneeseen hallintokulttuuriin. Parán luonnonsuojelijoiden mukaan viime vuosina valtaan nousseet osavaltion ja Santarémin työväenpuolueen hallinnot ovat siirtyneet selkeästi suurmaanomistajien puolelle kalastellakseen ääniä seuraavissa vaaleissa.

Alueen liittovaltion ympäristöviraston Ibaman johtaja Daniel Cuenca pakotettiin eroamaan joulun alla, omien sanojen mukaan osavaltion ja kaupungin edustajien vaatimuksesta, ja hakkuuyrittäjien ja soijanviljelijöiden painostuksesta. Ibaman Santarémin alueviraston pitäisi valvoa kolmen Suomen kokoista aluetta, jossa on käynnissä merkittävien metsäalueiden suojelukiistoja ja suurviljelmien ennenäkemätön laajeneminen sademetsäalueelle. Silti paikallisen Ibaman resursseja on päätetty vähentää dramaattisesti ja toimintoja siirretään muualle.

Ibasen erotettu johtaja oli aikeissa pysäyttää Santarémin soijavientisataman toiminnan, koska lain vaatimat ympäristöselvitykset ovat tekemättä. Myös oikeusasiamies Felicio Pontesin mukaan Gargillin soijanvientiterminaali toimii laittomasti ja oikeusasiamiesvirasto uhkaa yhtiötä syytteillä.

Vaikka paikallinen jokipoliisi yritti viime viikon sinnikkäistä viivytellä Greenpeacen Arctic Sunrisen ankkuroitumista Gargillin terminaalin viereen Santaremissä, laivalla onnistuttiin perjantaina julkistamaan yhteisöpohjainen kartoitus merkittävimmistä muutoksista, jotka ovat tapahtuneet ympäröivällä maaseudulla sen jälkeen kun Gargillin soijasataman rakentaminen aloitettiin vuosituhannen alussa.

Paikallisten maatyöläisten liittojen ja Saude e Alegria -järjestön kartoituksen mukaan neljösosa tutkitusta kylistä on uhassa hävitä soijaplantaasien laajentumisen vuoksi: kaksi kylää on jo pelkkä muisto ja asukkaat muuttaneet kaupunkiin. Soijapelloiksi oli hakattu laittomasti 55 metsäaluetta ja 29 jokea oli pilaantunut soijaviljelmiltä valuneista kasvimyrkyistä. Viljelymaan hinta on noussut alueella yli kymmenkertaiseksi.

Katolisen maakomission Isä Gilberton mukaan ”Gargillin satama on ekologinen ja sosiaalinen katastrofi, joka on pysäytettävä”. Soijanvientisatama luo arvostelijoiden mukaan niin paljon kysyntää, että soijaviljelmät välttämättä laajentuvat Santarémin alueella, keskelle Amazonian sademetsää.

Näyttääkin siltä, että tarvitaan jälleen kansainvälistä painostusta, jotta Amazonian paikallishallitukset pitäytyvät suojeluvelvoitteissaan ja kestävän kehityksen lupauksissaan eivätkä käänny kokonaan sademetsien hakkuiden ja suurviljelijöiden puolelle. Ympäristöjärjestöjen mukaan Brasiliasta tuotu soija (pihvilihasta puhumattakaan) pitäisi laittaa kansainväliseen boikottiin, kunnes on käytössä toimiva sertifiointijärjestelmä, joka takaa, ettei soijaa tule myyntiin sademetsistä hakatuilla tai perinteisen asukkaiden mailta vallatuilta viljelmiltä.

Globaalilla kansalaisyhteiskunnalla on tilaisuus osoittaa voimansa ensi viikolla Parán pääkaupungissa Belémissä järjestettävässä Maailman sosiaalifoorumi WSFssä, jonne oli jo rekisteröitynyt 82 000 osallistujaa yli 100 maasta. Parán osavaltion hallitus kuvernööri Ana Julian (PT) johdolla on Belémin WSFn tärkein sponsori. Jos foorumin osallistujat ottaisivat kerrankin kantaa konkreettiseen kiistaan ja laittaisivat sademetsässä tuotetun soijan ja pihvilihan kansainväliseen boikottiin, poliittiset konjunktuurit Amazonialla heilahtaisivat hetkessä kestävän sademetsätalouden puolelle.