Hämeentie 48Kirjoittanut Hanna Nikkanen

Suutarin lasten kengistä

Lukuaika: 2 minuuttia

Suutarin lasten kengistä

Vellamonkatu 30Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Hanna Nikkanen

…sekä journalismista, ay-liikkeestä ja eräistä ajankohtaisista oikeustaisteluista.

Tässä blogitekstissä käsittelen toimittajien asioita. Ymmärrän, ettei se kiinnosta kaikkia ei-toimittajia. On tässä silti myös ihan kaikille tärkeää asiaa tasa-arvosta ja ammattiyhdistysliikkeestä ja tiedonvälityksestä.

Keväällä muuan lehti – kutsutaan sitä vaikka nimellä “Puuseppä”jäi ilmestymättä. Huhuttiin riidoista toimituksen ja kustantajan välillä: kustantaja ei antanut lupaa palkata sairaslomasijaisia, joten pari pidempää sairastapausta johti muun henkilökunnan väsymiseen ja uusiin sairaslomiin.

mainos

Riidoista puhuttiin vielä syksylläkin. Jotkut syyttivät Puusepän päätoimittajaa, jonka linja oli suututtanut kustantajan ja johtanut tähän tilanteeseen. Toiset syyttivät kustantajaa, joka ei suinkaan ollut rahapulassa, mutta yritti kukkaronnyörejä kiristämällä savustaa päätoimittajan ulos lehdestä – päätoimittajan, jonka tekemiä uudistuksia tämä porukka piti hyvinä ja tärkeinä ja nykyaikaisina. Pian päätoimittaja ilmoitti siirtyvänsä toisen palvelukseen.

(Tässä lyhyt välisoitto: päätoimittaja sai potkut uudesta työpaikastaan siksi, että uusi kustantaja ei hyväksynyt tämän parisuhteeseen liittyviä yksityiskohtia. Myös muita syitä potkuille esitettiin julkisuudessa, mutta antaa sen nyt olla, olette te ne kuulleet. Uuden, ja nyt entisen, työpaikan henkilökunta purnasi, koska hyvämaineista ja uudistushenkiseksi tiedettyä uutta päätoimittajaa oltiin kaivattu. Päätös oli kuitenkin kustantajan käsissä, ei sen yhteisön, jossa päätoimittaja olisi elänyt ja työskennellyt.)

Nyt Puusepän naispuolinen toimittaja vaatii kustantajalta 50 000 euroa korvauksena sukupuoleen perustuvasta palkkasyrjinnästä. Korvaussummista voi laskea, että miespuolisen toimittajan kuukausipalkka on lehdessä ollut reippaasti yli tuhat euroa naispuolisten kollegoiden liksaa komeampi. Toinen samanlainen korvausvaatimustapaus on tulossa ilmoille pian, siinäkin kantelijana saman lehden naispuolinen toimittaja.

Mikä tässä mättää? No minun näkökulmastani kaikkein eniten se, että Puusepän kustantaja on se ammattiliitto, johon minä kuulun. Oli aika kurjaa tajuta, että räikeimmät alalla kohtaamani palkkaepäreiluudet tapahtuvat liiton seinien sisällä.

Minun liittoni ei ole halunnut antaa lehtensä päätoimittajalle valtaa osallistua vakituisen henkilökunnan palkkaukseen. Se ei ole halunnut kuunnella toimittajien tai päätoimittajan valituksia palkkojen epäreiluudesta tai työtehtävien jaosta, joka kuormittaa nuorimpia toimittajia järjettömästi. Nyt se ei halua sopia asiaa oikeudessa. Suutarin lasten kengät, tiedätte kyllä.

Mutta – jos oma, hyvin paikallinen ay-ahdistukseni jätetään nyt sikseen – ihan yleisesti merkittävää tässä on kysymys siitä, miten hyvin ay-liike ja etenkin sen kaikkein vauraimmat ja konservatiivisimmat ilmentymät pystyvät äijäytymiseltään valvomaan esimerkiksi nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla.

Ja toinen kysymys: mikä on kustantajan rooli tiedotusvälineessä? Perinteinen ajattelu journalismin etiikasta on nimittäin nähnyt päätoimittajan osana toimitusta, joka puolestaan on älyllisesti ja eettisesti itsenäinen yksikkö ja yksin vastuussa tuottamastaan journalistisesta sisällöstä. Kustantaja seisoo jossain kaukana, käärien voitot mutta antaen toimituksen hoitaa hommansa rauhassa.

Eihän se aina noin toimi. Tätä nykyä yhä useampi päätoimittaja toimii nimenomaan kustantajan rinnalla ja pistäytyy vain poikkeustilanteessa toimituksessa, vieraiden ihmisten keskellä. (Joskus tehdään toisin: päätoimittaja työskentelee aidosti toimituksessa, mutta valta on hallinnolla.) Silti lukijalla on mielestäni oikeus olettaa, että lehden sisällöstä ja toimintatavoista on vastuussa toimitus, ei joku kasvoton mediakonsernia johtava teknokraatti, jolle liikkeenjohto on tutumpaa kuin journalismi ja jolle tutuinta eettistä punnitsemista on sen arviointi, jäädäänkö vedätyksestä kiinni vai ei.

Niin varmaan aika moni Puuseppä-lehdenkin lukija on olettanut. Niin minäkin oletin, vielä senkin jälkeen, kun olin jo tehnyt töitä Puusepälle ja hallinnon omituiset käytännöt herättivät kysymyksiä. Pitkään selitin tilannetta parhain päin. Hemmetti, minä halusin uskoa liittoon.