Teksti Otto Bruun

Kirjoittajan Nobel-idealismi koki kolahduksen.

Nobelin palkinto myönnettiin tänään Martti Ahtisaarelle. Unto Hämäläinen ehti jo hurrata Helsingin Sanomissa: ”Se meni sittenkin oikein!” Mutta menikö sittenkään?

Olen käyttänyt kesäni erään artikkelikokoelman toimittamiseen. Eräs kokoelman teksti väittää, että Ahtisaari on maailman yliarvostetuin ”rauhanvälittäjä”. Ensin puolustin Ahtisaarta intohimolla. Kuukausien väännön jälkeen on pakko sanoa: yleinen tarina Ahtisaaresta on tahrattomampi kuin hänen toimensa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Entisen Jugoslavian alueen historia on synkkä, mutta ennen kaikkea voittajien, Ahtisaaren ja kumppaneiden, kirjoittama. Esimerkiksi pääsyyttäjä Carla del Ponte halusi YK:n kansainvälisessä rikostuomioistuimessa syyttää sekä serbejä että Natoa alueen sotarikoksista vuonna 1991 alkaneessa istunnossa. Del Ponte luopui muistelmiensa mukaan tehtävistään, ”koska Naton asettamista syytettyjen penkille ei sallittu”.

Menneisyyttä on tiukasti hallittu: serbit olivat syyllisiä, muut eivät. Yksinkertaista. Tämä näkyi myös Ahtisaaren aggressiivisessa rauhanvälityksessä: Kosovo sai serbien vihaksi itsenäisyyden, serbit eivät mitään.

Ahtisaari välitti rauhaa Kosovoon ennen kaikkea USA:n tuella. Alueella ei kyetty neuvotteluratkaisuun, joten USA:n tuella Kosovo julistettiin itsenäiseksi. Kuitenkin vain 25 prosenttia maailman valtioista on hyväksynyt Kosovon itsenäisyyden. Ahtisaaren kätilöimä Kosovon yksipuolinen itsenäisyys ei lisää vain vihanpitoa serbien ja albaanien, vaan myös esimerkiksi USA:n ja Venäjän välillä. Jännitteet tulivat Georgian kriisissä pintaan – ja on siis aika paljon sanottu, että Ahtisaaren toimet entisessä Jugoslaviassa olisivat lisänneet rauhaa maailmassa.

Tuoreen paljastuskirjansa tiedotteessa Fredrik Heffermehl, norjalainen juristi, väittää, että ”Nobelin palkintoa jaettaessa Alfred Nobelin tahto ja testamentti on ollut yhä merkityksettömämpi.” Nobel kirjoitti 1895: ”[palkinto] haluaa edistää veljeyttä maailmassa, vähentää armeijoita ja lisätä kokoontumisia rauhan puolesta.” Ahtisaari sen sijaan on ajanut tiukkaa ja isottelevaa valtapolitiikkaa, joka tuntuu tuottavan vihaa ja katkeruutta. Onko meidän idealistisin käsityksemme rauhanvälittäjästä todella mies, jonka kuvia poltetaan Belgradin kaduilla?

Nobelin rauhanpalkinto on edustanut minulle ainoita vielä idealistisia instituutioita maailmassa. Nyt sitä käytetään valtapoliittisten myyttien vahvistamiseen, kun Martti Ahtisaari palkitaan. Tämän hyväksyminen tuntuu vaikealta. Ehkä Nobelin rauhanpalkinto pitäisikin lakkauttaa. Emme tarvitse enää instituutioita, jotka väittävät Orwellin tavoin: ”sota on rauhaa”.

Katso myös: Transnational Foundation for Peace and Future Researchin reaktio palkintouutiseen.

• 10.10.2008
• Kirjoittanut Otto Bruun