Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Jukka Vuorio
Voiko vain äänestämällä vaikuttaa?
Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. Olen kuullut vihaamani lauseen ”vain äänestämällä voit vaikuttaa” viime aikoina ärsyttävän usein.
Toinen, lähes yhtä hanurista oleva lausahdus on ”turha tulla valittamaan jos et äänestänyt”. Näin totesi muiden muassa Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini Ylen radiohaastattelussa. Mutta vain yhdessä kunnassa voi äänestää Timo Soinia. Entäpä, jos omassa kunnassa on ehdokkaina pelkkiä munapäitä? Tai jos kunnassa puolueryhmien johdossa on joka tapauksessa pelkkiä munapäitä? Silloinhan se on ihan sama keitä valtuustoon äänestetään.
En nyt sano, että kaikki ehdokkaat tuntuisivat olevan munapäitä. Onhan vaalipiirissäni Helsingissä ehdolla esimerkiksi pomoni Tuomas Rantanen, eikä hän ole mielestäni ihan täysi munapää. Ehkä minun pitäisi äänestää häntä, koska vihreys on arvona ihan kiva juttu ja Tuomas hahmona ihan sympaattinen. Toisaalta keski-ikäinen perheenisä ja vieläpä yrityksen toimitusjohtaja ei kuulosta ihan minun jutultani.
On vaikea löytää ehdokasta johon aidosti kokisi samaistuvansa ja jonka voisi uskoa valtuustoon päästessään voivan oikeasti vaikuttaa johonkin.
Olen muuten itse ollut kerran kunnallisvaaliehdokkaana. Kiskon kunnassa. Kisko on – tai oikeastaan oli – pieni 2 000 asukkaan kunta Salon liepeillä Varsinais-Suomessa. Vuoden vaihtuessa Kiskosta osa Saloa.
Olin silloin 18-vuotias abiturientti, täysi munapää, ja tiesin kunnallispolitiikasta tai politiikasta ylipäätään tosi vähän. Sain muistaakseni 14 ääntä, kun 31 olisi kai riittänyt valtuustopaikkaan. Meillä sitoutumattomilla oli oma lista, josta yksi pääsi sisään.
En osannut silloin kysellä lautakuntapaikkojen perään kun en edes minkään lautakuntien olemassaolosta tiennyt. Ja jos olisin valtuustoon tai johonkin lautakuntaan päässytkin, olen täysin varma, että olisin ollut täysin ostettavissa, manipuloitavissa tai muuten vaan määräiltävissä. Olisin vain ollut täysin innoissani minulle istumisesta suodusta kokouspalkkiosta ja tuntenut itseni tärkeäksi. Niin kuin varmaan moni valituista nytkin tuntee
Eikä munapäisissä ehdokkaissakaan oikeastaan mitään vikaa ole, sillä suurin osa kansalaisistakin on munapäitä ja ansaitsee juuri niitä edustajia joita äänestää. Mitenkään muuten ei ole loogisesti perusteltavissa, että valtuustoihin valitaan kerta toisensa jälkeen samat ryhmät ja tyypit ja jälkikäteen valitetaan samat valitukset.
Ei ole totta, että vain äänestämällä voisi vaikuttaa asioihin. Äänestämällä voi yrittää vaikuttaa siihen, kuka tai ketkä valitaan niiksi jotka yrittävät vaikuttaa päätöksentekoon. Jos nämä ehkä valituiksi tulleet tyypit sitten onnistuvatkin jollakin tavalla vaikuttamaan siihen minne päin kaupunkia tulee minkäkinlainen asemakaavoitus, ei ole kovin todennäköistä, että malttamaton kaveri, niin kuin vaikkapa minä, tulisi vielä kymmenenkään vuoden kuluttua näkemään kaava-alueella mitään rakennusta.
Jos tosissaan haluaisi olla mukana vaikuttamassa tavallisten ihmisten elämään, voisi mennä mukaan erilaiseen vapaaehtois- ja kansalaisjärjestötoimintaan. Siinä pääsee auttamaan aidosti ja välittömästi. Tosin on siellä kansalaisjärjestöissä ihan samalla tavalla munapäitä mukana ja autettavatkin ovat usein hankkiutuneet hätään ihan omaa munapäisyyttään, mutta sellaista elämä on. Siihen voi sentään vaikuttaa, haluaako tehdä jotain tärkeää vai tuntea itsensä tärkeäksi.