Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Jari Tamminen
Taiteilija yritti tehdä yhteiskunnallista. Tulikin laulavia kananuggetteja.
Bristolista, Isosta-Britanniasta lähtöisin oleva taiteilija Banksy on kaikkien kulttuurihäiriköiden isä, äiti ja esikuva. Vuosikausia taiteilijanimen takana piilotellut taiteilija aloitti uransa maalaamalla luvattomia sapluunamaalauksia ja graffiteja ympäriinsä. Viime vuosina hän on kuitenkin laajentanut toimintaympäristöään myös gallerioihin. Kasvot ovat silti pysyneet piilossa.
Nokkelasta yhteiskuntakritiikistä tunnettu Banksyn viimeisin näyttely pyöri lokakuussa New Yorkissa. Aikaisemmista töistään tyylillisesti täysin poikkeava näyttely koostuu eläinkauppa-grillikioskista.
(Kuva: Wooster Collective. Lisää kuvia myös Village Voicen diaesityksessä.)
Kadullekin hyvin näkyvä näyttelytila näyttää eläinkaupalta, kunnes katsoja huomaa akvaarioissa uiskentelevat kalapuikot, dippiä nokkivat kananuggetit ja meikkaavan pupun. Eniten vanhan Banksyn toi mieleen valvontakamaralintu ja -linnunpojat pesässään.
Banksy kertoi töittensä motiiveista seuraavaa:
”Halusin kyseenalaistaa ihmisten ja eläinten välisen suhteen eettisyyttä ja tehotuotannon kestävyyttä. Lopputuloksena oli kuitenkin laulavia kananuggetteja.”
Mitä tuohon voisi enää lisätä.