Lukuaika: < 1 minuutti

Vallan vahtikoirilla on vielä hampaat

#vaalikahvit

Blogissa käsitellään lavealla otteella eduskunnan ja kotimaan politiikan edesottamuksia.
Pian sinäkin huomaat, että vahingosta viisastuu vain vahingossa, jos sittenkään.

Kukapa olisi arvannut, että pitkä etätyöjakso valtion virastoissa purkautuu virkamiesten monilukuisina avautumisina työssään kokemista epäkohdista.

Huono johtaminen ja työyhteisössä opittu vaikeneminen ei ulota kuristavia lonkeroitaan samalla tavalla keittiönpöydän ääreen.

Monelle valtion virkailijalle onkin etätöissä jäänyt aikaa miettiä, miksi ihmeessä sietäisin nöyryyttävää kohtelua työpaikalla jatkossakaan.

Valtiontalouden tarkastusvirastosta (VTV) paljastuneet epäkohdat eivät ole ainutlaatuisia, vaan pikemminkin maan tapa.

Esimerkiksi valtion avoimet virat ovat pääsääntöisesti jo etukäteen sovittu niihin nimitettävien henkilöiden kanssa. Itse hakuprosessi työpaikkailmoituksineen, haastatteluineen ja muistioineen on vain muodollinen prosessi.

Siinä haaskataan niin turhautuneiden henkilöstöosastojen kuin hyväuskoisten työnhakijoidenkin energiaa, koska lopputulos on ennalta sovittu, myös pienemmissäkin viroissa.

Systeemi jättää työntekijän kiitollisuudenvelkaan valitsijalleen, joka on hänet virkapaikalle ”käsinpoiminut”.

Käytäntö on yleinen koko valtionhallinnossa.

Paradoksaalisesti kirkkaimpaan valokeilaan ovat juuttuneet erityisesti armeija ja poliisi, vaikka juuri niissä on asiaan kiinnitetty viime vuosina vakavasti huomiota. Vanhan, piintyneen työkulttuurin varjoja on yritetty edes jotenkin häätää.

On tärkeää muistaa, että ilman toimittaja Jarno Liskin ja muutamien muiden kollegojensa tutkivaa journalismia ja sitkeyttä, monet synkät salaisuudet jäisivät pimeään.

Vallan vahtikoirien joukko on nykyisin harvalukuinen, muttei hampaaton.

Kevätauringossa terassilla paistatteleva kansalainen voikin nyt hetkeksi sulkea silmänsä ja kuvitella miten samaan aikaan jossakin ministeriössä kansliapäällikkö tukka pystyssä ja ylijohtaja kalju helmeillen käyvät läpi arkistoja etsien arkaluontoisia asiakirjoja.

Kännykät pirisevät, kun juristit on määrätty miettimään uusia keinoja, miten aineistoja voidaan salata tai tuhota lain puitteissa:

”Mitä me tehdään, jos toimittajat älyävät tehdä näistäkin tietopyyntöjä?”

P.S. Tarzan, Tarza tai Tarsu. Näillä pilkkanimillä kutsuivat Tammisaaren pakkotyölaitoksen vangit 1930-luvulla heidän nälkälakkonsa kovaotteisesti lopettanutta luutnantti Arvo Kartanoa. Valtiotieteen tohtori Markku Salomaa on aikaisemmin syvällisesti perehtynyt tuohon historian ajanjaksoon, joten hänen uutuuskirjansa nimi on tosiaankin kuin venäläinen Maatuska-nukke!

Kommentoi Facebookissa