Lukuaika: 2 minuuttia

Ensikatselut vuonna 2020

Postikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Vuosi 2020 on ollut monilla ilmeisillä tavoilla katastrofaalinen, mutta kaiken kammotuksen keskellä on ollut myös joitain hyviä asioita. Yhdysvalloissa valta näyttäisi vaihtuvan rauhanomaisesti. Jotkut ovat jopa optimistisia sen suhteen, että korona on pakottanut ihmisiä miettimään valintojaan ja se saattaisi jopa poikia tekoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Vuosi 2020 on myös mahdollistanut pakenemisen elokuvien maailmaan – ehkä jopa rohkaissut siihen. Eskapismin ohella se on täysin eri tavalla antanut aikaa ja rauhaa sivistykselle. Olen voinut perehtyä niihin asioihin ja teoksiin, joita en ole edes viitsinyt lisätä katsomislistoille, koska olen ajatellut, että ihmiselämä on yksinkertaisesti liian lyhyt kaiken omaksumiseen. Ja niinhän se tietysti edelleen on. En ole tänä(kään) vuonna katsonut yhtään Bollywood-elokuvaa, mutta aiemmin mieleni perukoille lykätyiksi jätetyt elokuvahistorian osat ovat heränneet täysin eri tavalla eloon. 

Olen katsonut koreografi Busby Berkeleyn 1930-luvun musikaaleja haltioituneena, vaikka vuonna 2019 olin vielä sitä mieltä, etten erityisemmin pidä musikaaleista (Dames, The Gold Diggers of 1933). Katsoin vihdoin lisää Edward Yangin elokuvia ja ennen kaikkea yhden taiwanilaisen elokuvan keskeisimmistä teoksista. Neljä tuntia voi ehkä joskus tuntua liian pitkältä ajalta elokuvan kestolle, mutta Taiwanin historiaa käsittelevässä teinimafia-epookki A Brighter Summer Dayssä ei ole mitään ylimääräistä.

Kun on nähnyt tuhansia elokuvia saattaa kuvitella, että on suunnilleen nähnyt ne huipputeokset, jotka osuvat juuri minun makunystyröideni lähipiiriin. Vaikka olen jo pidempään tiedostanut, että tämä asenne on on ollut pohjimmiltaan itsepetosta, laiskuutta tai kiireestä johtuvaa keskittymiskyvyn puutetta, niin en ole silti onnistunut vuosiin löytämään yhtä hyvää elokuvaa kuin A Brighter Summer Day. Kiitos koronan tämäkin onnistui vihdoin.

Ns. “ranskalaisen teenjuonnin” ohella ehdin mahduttamaan tähän vuoteen myös viihteellisempiä elämyksiä, kuten 70-luvun version sci-fi-klassikosta Invasion of the Body Snatchers (Philip Kaufman, 1978) ja moneen kertaan kopioidun varhaisslasherin Black Christmas (Bob Clark, 1974).

Mukaan mahtui myös Georges Franjun lateksinen Judex, jossa erityisen vaikutuksen teki pitkän uran elokuvasäveltäjänä tehneen Maurice Jarren (elektronisen musiikin pioneerin Jean-Michel Jarren isä) musiikki. 

Oma madonreikänsä oli sukellukseni Tarantinon viimeisimmän elokuvan innoittamana 60- ja 70-luvun taitteen Kaliforniaan. Hal Ashbyn Coming Home ja Elliott Gouldin tähdittämä Getting Straight kuvaavat molemmat Vietnamin vaikutuksia Yhdysvalloissa ja yhdessä Tarantinon elokuvan kanssa päähenkilöitä yhdistää samankaltainen kriisi; kenties oivallus siitä, ettei heidän elämänsä ole välttämättä menossa enää parempaan päin. Etenkin satiirinen Getting Straight saattaa puhutella tässä hetkessä niin nuorempia kuin vanhempiakin.

Ehkä näistä huipuista on jotain iloa jouluostoksille tai sitten ei, mutta alta löytyy joka tapauksessa 18 parasta vanhaa elokuvaa, jotka näin tämän vuoden aikana. Twitterin puolella on käynnissä joulukalenteri, jossa käyn läpi tämän vuoden parhaita elokuvia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

A Brighter Summer Day (Edward Yang, 1991)

La terrazza (Terassi, Ettore Scola, 1980)

They All Laughed (Peter Bogdanovich, 1984)

Film d’amore e d’anarchia, ovvero ‘stamattina alle 10 in via dei Fiori nella nota casa di tolleranza (Rakkautta ja anarkiaa, Lina Wertmüller, 1973)

Diaries, Notes, and Sketches (Jonas Mekas, 1969)

Black Christmas (Musta joulu, Bob Clark, 1974)

Hoop Dreams (Steve James, 1994)

Getting Straight (Richard Rush, 1970)

Judex (Judex – salaperäinen kostaja, Georges Franju, 1963)

Lola (Jacques Demy, 1961)

La Ronde (Intohimojen karuselli, Max Ophüls, 1950)

Clueless (Amy Heckerling, 1995)

Spalovač mrtvol (Juraj Herz, 1969)

Coming Home (Katkera paluu, Hal Ashby, 1978)

Othello (Orson Welles, 1952)

Körkarlen (Ajomies, Victor Sjöström, 1921)

The Gold Diggers of 1933 (Kultakalat 1933, Mervyn Leroy, 1933)

Invasion of the Body Snatchers (Ihmispaholaiset, Philip Kaufman, 1978)

Kommentoi Facebookissa
Mikko Pihkoluoma