Eivätkö poliitikot kuuluisi jo urheilun museoon?

#vaalikahvit

Blogissa käsitellään lavealla otteella eduskunnan ja kotimaan politiikan edesottamuksia.
Pian sinäkin huomaat, että vahingosta viisastuu vain vahingossa, jos sittenkään.

Suomen Olympiakomitean uusi puheenjohtaja valitaan marraskuussa. Silmiinpistävää on yritysjohtajien puuttuva mielenkiinto huippupestiin, mikä voi heijastella laajemminkin urheilun muuttuvaa asemaa bisnesten edistäjänä.

Mutta ei hätää, poliitikot ovat palanneet hunajapurkille. Kun oppositiossa on vaikeaa päästä esille, näkyvyyttä haetaan hetken jo museoiduksi otaksutulla konstilla.

Parhaillaan käynnissä on amerikkalaistyylinen vaalitaisto, jossa pelataan yhtä kovaa, mutta retoriset iskut jaetaan kännyköillä, poissa julkisuudesta.

Suomen Urheiluliiton ehdokas, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on liki Trumpin ja Bidenin ikätovereita. Loppusuoralla houkuttaa korkean tason edustustilaisuudet, joissa joviaali ja erinomainen seuramies on parhaimmillaan.

Purjehduksen maailmanmestari, kansanedustaja Sari Multala (kok.) näyttää mallia, miten huippu-urheilija etenee päämäärätietoisesti myös politiikassa. Urheilu-uran päättymisestä on vain vuosikymmen.

Toimintatyylistään päätellen, New Yorkin pormestariksi itsensä kuvitteleva Jan Vapaavuori (kok.) mainostaa kykyjään uudistajana. Helsingin päällikön todellinen motiivi lienee seuraavat presidentinvaalit.

Vaalien alla Suomen harvalukuisilta huippu-urheilijoilta kuuluu tuttu joiku. Edelleenkin tukirahoista päätyy urheilijoille liian kapea siivu. Täysipainoinen harjoittelu on hankalaa ja menestyksen odotukset ylimitoitetut.

Kulisseihin kyllä satsataan, mistä tuorein esimerkki on lopulta 350 miljoonaa euroa maksanut Helsingin Olympiastadionin remontti.

Stadikalla majaansa pitävän Suomen Urheilumuseon kohdalla lopputulos on pettymys. Remontoiduissa tiloissa oleva näyttely on vanhanaikainen ja vailla punaista lankaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Pääosissa ovat eri puolille museota ripotellut tähtien käyttämät välineet, kengät, pelipaidat ja muut asusteet. Miten nuoret vierailijat niistä innostuisivat?

Sen sijaan keskiössä voisivat olla koko kansakunnan muistamat huippuhetket, ilot ja surut. Videoin tai suurin valokuvin, ja näitä elämyksiä värittämässä yksittäiset esineet.

Toki elävää kuvaakin on, mutta useimmiten pienillä ruuduilla. Jättimäisen videoseinän vaikuttavuus on hukattu tilkkutäkkimäiseen teokseen. Museon ilmatila on hyödyntämättä.

Politiikan osuus suomalaisen urheiluelämän historiassa on kansainvälisestikin poikkeuksellinen. SVUL:n ja TUL:n vuosikymmeniä jatkunut köydenveto innoitti kärkipoliitikkoja julkiseen mutapainiin, mutta tuhosi myös monen lahjakkaan urheilijan mahdollisuudet menestykseen.

Urheilun ja politiikan värikästä keskinäispeliä kuvaava tarina tulisikin kertoa myös museon kävijöille. Ehkäpä Olympiakomitean uusi puheenjohtaja korjaa tämänkin asian.

P.S. Hiihtoliiton legendaarinen musta lääkärinlaukku löytyy museosta pieneen pukuhuoneen lokeroon sullottuna. Esillepano ei tee oikeutta tapahtumille, jotka aiheuttivat valtavan muistijäljen suomalaisiin. Lokeron perälle tosin sopisi vuonna 2001 Lahden dopinghiihtojen keskellä ilmestynyt Suomen Urheilulehti. Hemohes-pussein koristeltu kansi kysyy: ”Onko karpaasia kauheampaa?”

Kommentoi Facebookissa
Markku Tuhkanen