Liikunta on poliittista peliä

Kuva Ninni Kairisalo

Urheilu on aina kuulunut politiikan välineisiin – ja politiikka urheilun. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin sata vuotta sitten, koska Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL sulki työläiset ulos toiminnastaan.

Urheilun ja politiikan yhteys näyttäytyy usein irrallisina kysymyksinä: Saako Matti Nykänen valtiolliset hautajaiset? Voiko miesten jalkapallomaajoukkue hyvillä mielin pelata Qatarissa?

Urheilulla kuitenkin pönkitetään kansallistunnetta, tehdään yhteiskunnallista jakoa ja sille jaetaan rahaa yhteisestä potista. Sen parissa tehtävät päätökset ovat valintoja arvoista ja arvostuksista.

Urheilu ei olekaan koskaan ollut vapaata politiikasta. Vuonna 1906 perustettu Suomen Urheilu- ja Voimisteluliitto SVUL (sittemmin Suomen Valtakunnan Urheiluliitto) halusi sisällissodan jälkeen estää punaisten osallistumisen toimintaansa. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin tämän takia vuonna 1919.

Matkan varrella liittojen välillä on ollut kahnausta. Satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa Sata tarinaa TUL:sta -lehdessä uimari­ Solveig Wohlström (nyk. Vartia) kertoo, kuinka tuli ensimmäisenä ja ainoana TUL:n uimarina 1960-luvulla valituksi maajoukkueeseen ja kisamatkalle Englantiin.

”Minulle ei kukaan sanonut mitään. Olin kuin spitaalinen”, hän kirjoittaa lehdessä. Jakolinjat olivat syvät.

Nykyajassa jakolinjat ovat vähemmän selvät. Konkurssiin ajautuneen SVUL:n toiminta ajettiin alas uuden keskusjärjestön, vuonna 1993 perustetun Suomen liikunta ja urheilu -nimisen liiton eli SLU:n tieltä. TUL kuului laaja­pohjaisen järjestön ­hallitukseen. ­Pian SLU teki kuitenkin tilaa urheilun uudelle keskusjärjestölle Valolle, joka puolestaan vuonna 2017 sulautui osaksi Olympiakomiteaa. Nykyisellään Olympiakomitean tontti onkin valtava: siihen kuuluu niin kuntoliikuntaa kuin huippu-urheilua.

Tällä hetkellä TUL on Olympia­komitean jäsen, jolla ei ole äänivaltaa. Valtionavustuksilla mitattuna TUL on edelleen merkittävä taho. Vuonna 2018 se sai tukea noin 1,4 miljoonaa euroa. Enemmän liikuntaa edistä­vien järjestöjen valtionavustusta saivat ainoastaan lajiliitot Jääkiekko­liitto (n. 1,5 miljoonaa), Voimisteluliitto (1, 7 miljoonaa) ja Palloliitto (yli 2 miljoonaa euroa).

Kansainvälisen olympiakomitean­ palkitsema urheiluvaikuttaja ­Birgitta Kervinen muistuttaa, että avustussummia katsoessa kannattaa huo­mioida liikuntalain ja avustusten myöntämisen periaatteet. Yksi mainitun lain tavoitteista on ”eriarvoisuuden vähentäminen liikunnassa”. Valtionapukelpoisuutta punnittaessa laissa määrätään ottamaan huomioon ”järjestön toiminnan laatu, laajuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä se, miten järjestö edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa”.

TUL on läpi historiansa profiloitunut vähävaraisten ja työläisten matalan kynnyksen urheilujärjestöksi. Sen alla toimii tällä hetkellä 886 urheiluseuraa.

”Urheilu on talouselämälle tällä hetkellä mitä mainioin tapa saattaa nuoret hyväksymään yhteiskunnallinen eriarvoisuus.”

Kervinen toimi TUL:n varapuheenjohtajana vuosina 1999–2006 ja SLU:n hallituksessa 1993–2004. Hän tietää, että TUL saa ajoittain kritiikkiä juuri profiilinsa takia.

”Väite poliittisuudesta koskee yleensä vain TUL:ia.”

Keskustan kansanedustaja ja hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Hanna Kosonen esimerkiksi ihmettelee puhelinhaastattelussa koko TUL:n olemassa­oloa.

”Ei siellä enää pitäisi olla poliittisia järjestöjä”, hän toteaa.

Myöhemmin Kosonen tosin muistuttaa, että ”urheilujärjestöpuolella on toki myös paljon kokoomustaustaisia vaikuttajia johtotehtävissä”.

Kun urheiluvaikuttaja Kerviseltä kysyy esimerkiksi Olympiakomitean kokoonpanosta, hän vastaa:

”Sitä voi jokainen katsoa, ketä siellä istuu ja mitkä ovat heidän yhteiskunta­suhteensa, millaisia ihmisiä ja minkä puolueen ehdokkaita he ehkä ovat olleet. En osaa kuitenkaan vastata, miten siellä sisällä toimitaan.”

Kun Olympiakomitean nykyistä hallitusta kasattiin vuonna 2016, ­Demokraatti-lehden toimituspäällikkö Rane Aunimo kysyi, ”missä on tasapuolisuus silloin, kun urheilijajäseniksi esitetään vain kokoomuslaisia, vaikka tarjolla olisi ollut TUL:n kaksi maailmanmestariurheilijaa Valentin Kononen ja Jani Sievinen sekä Euroopan mestari Reima Salonen?”.

Urheilijajäseniksi ehdotettiin kokoomuksen kansanedustaja ja entistä purjehtijaa Sari Multalaa sekä moukarinheittäjää ja kokoomuspoliitikkoa Olli-Pekka Karjalaista. Molemmat komi­teaan myös päätyivät.

Korkeinta parlamentaarista valtaa urheilun saralla Suomessa käyttää Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Hän edustaa sinisiä, puoluetta, jota kukaan ei ole vielä koskaan äänestänyt. Urheilussa tästä ei saisi fair play -palkintoa.

Terhon ministeriö julkaisi kesällä 2018 Suomen historian ensimmäisen liikuntapoliittisen selonteon, joka linjaa 2020-luvun liikuntapolitiikan toimenpiteet. Tavoite on lisätä liikuntaa kaikissa ikäluokissa. Selonteon yhteydessä liikkumattomuudesta puhutaan kansanterveydellisenä haasteena ja kustannuseränä. Liikunta on säästöjen väline.

Mutta liikuntaan myös satsataan. Kun nykyään valtion liikuntabudjetti on opetus- ja kulttuuriministeriön sivujen mukaan vuodessa noin 155 miljoonaa euroa, joka koostuu lähinnä rahapelitoiminnan tuotoista, liikuntapoliittisen selonteon toimenpiteet vaatisivat 120 miljoonan lisäinvestointia.

Rahoitusmallia muutettaisiin siirtymällä veikkausvaroista osittain budjettivaroihin. Ja mistäs muualta ne budjettivarat tulevat kuin veroista.

Veronmaksaja on siis välillisesti valitsemassa liikuntapoliittisia päättäjiä – ainakin osaa heistä – sekä rahoittamassa heidän päätöksiään. Ja lopulta päätökset vaikuttavat tarjolla oleviin liikuntamahdollisuuksiin. Liikkumiseen tarvitaan paitsi henkilökohtaista myös poliittista tahtoa.

Urheilu ja johtaminen

”Urheilu on talouselämälle tällä hetkellä mitä mainioin tapa saattaa nuoret hyväksymään yhteiskunnallinen eriarvoisuus”, kirjoittaa jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen kirjassaan Kirje urheilijalle (2002). Suhonen on ollut SDP:n riveissä Forssan kaupunginvaltuustossa ja vihreiden ehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Suhosen mukaan urheiluvalmentajia kutsutaan firmoihin puhumaan, koska talouselämä kokee heidät ”hahmoina, jotka osaavat auttaa imemään ihmisistä kaiken irti tehokkuuden maksimoimiseksi”.

Pitkän aikavälin vaikutukset eivät Suhosen kirjan mukaan niin kiinnosta.

”Helpompaa – ja talouselämän omaan logiikkaan sopivampaa – on puhua lyhyen tähtäimen mahdollisuuksista puuttumatta pitkän tähtäimen riskeihin, uhkakuviin ja siihen hintaan, joka meidän lastemme on mahdollisesti maksettava hoitaessaan uupuneita, stahanovilaisia sukupolvia.”

Kun Timo Ritakallio, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja, valittiin OP:n pääjohtajaksi, Yle uutisoi asiasta (20.9.2017) Ritakallion kollegoiden suulla muun muassa seuraavanlaisesti:

”Urheilijatausta näkyy tavassa johtaa; tulosta pitäisi syntyä heti.”

Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen ammattilaisjääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimo on eri linjoilla. Hänen mielestään urheilijataustasta on hyötyä politiikassa muun muassa sinnikkyyden kautta.

”Politiikan yksi keskeisistä lainalaisuuksista on se, että pikavoitot ovat harvinaisia, ja paremminkin pientenkin muutosten ajamisessa tarvitaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.”

Kansainvälisellä tasolla vaikutusvaltaisin urheilun saralla toimiva suomalaispoliitikko on kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka on ainoa suomalainen kansainvälisen olympiakomitean varsinainen jäsen. Hän kyseenalaistaa toimittajan näkemyksen, että Suomessa politiikkaan lähteneet ex-­urheilijat olisivat päätyneet eritoten poliittisen skaalan oikealle laidalle.

Essayah muistuttaa puoluepoliittisesti kirjavasta joukosta ex-urheilijoita, jotka ovat kuuluneet aikaisempiin eduskuntiin. Ja nytkin vasemmalla on ainakin yksi: vasemmistoliiton Matti Semi, joka voitti 1970-luvulla kaksi SM-pronssia nyrkkeilyssä.

Kommentoi Facebookissa
Querelle 2019
Route Couture