Berlinalen kuuma peruna

Postikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Ilja Hrzhanovskin Berlinalessa kilpaillut DAU. Natasha on osa isompaa poikkitaiteellista massiivista projektia, jossa valtavaan studioon rakennettiin Stalinin Venäjälle sijoittuva maailma (pressitiedotteen mukaan Natasha sijoittuu vuoteen 1952). Lavasteisiin pääsi ainoastaan, jos vaihtoi vaatteet ja istui meikkaustuolissa useita tunteja. Sääntö päti niin näyttelijöihin, kuvausryhmän jäseniin kuin ulkopuolisiin toimittajiinkin.

Amatöörinäyttelijät elivät lavasteissa, rakastuivat, kävivät töissä ja uppoutuivat täysin ohjaajan luomaan maailmaan. Projektin kuvaukset kestivät vuosia. DAU. Natashan toiseksi ohjaajaksi on kreditoitu Jekaterina Oertel, jolle tämä on ensimmäinen ohjaustyö.

Poikkitaiteellisen DAU.:n ensi-ilta oli Pariisissa viime vuonna järjestetyssä näyttelyssä. Nyt Berlinalessa oli esillä kaksi ennennäkemätöntä elokuvaa, joiden yhteiskesto on yli kuusi tuntia. Ohjaajan mukaan toiveissa on esittää lisää elokuvia muilla festivaaleilla.

Elokuvan kuvauksista on kirjoitettu artikkeleita ja osassa niistä on nostettu ahdistelusyytöksiä. Lehdistötilaisuudessa ohjaaja väitti, että nimettömiin lähteisiin pohjaavat syytökset ovat perättömiä yrityksiä sensuroida tai syödä projektin uskottavuutta.

DAU. Natasha kuvaa koruttomasti Neuvostoliiton kuulustelumekanismeja. Venäjällä ei tunnetusti suhtauduta kovinkaan myötämielisesti historiallisia aiheita kriittisesti käsitteleviin elokuviin. Usein jopa ohjaajien julkiset lausunnot allegorisesti poliittisiksi tulkittavista elokuvista ovat varovaisia ja täysin ympäripyöreitä, koska ohjaajat haluavat elää Venäjällä rauhassa. Ehkä he pelkäävät sitä mitä DAU:lle on käynyt.

Tätä taustaa vasten ohjaajan puolustuspuhe ei tunnu lainkaan epäuskottavalta. Ylipäätään luotettavaa Venäjään liittyvää journalismia on hankalahkoa löytää. Toisaalta koko projekti on juuri sellaista yliampuvaa taiteilijanerouteen pyrkivää hulluttelua, johon on järkevää suhtautua kriittisesti.

Elokuvan nimihenkilö Natasha on tiedemiesten ja sotilaiden ruokapaikan tarjoilija, joka viettää iltaa usein joko asiakkaidensa tai nuoremman työkaverinsa kanssa. Tai siis ryyppää, kuten venäläiselokuvissa on tapana. Aamulla mennään toki töihin. Toinen ilta päättyy seksikohtaukseen, joka päätynee ennen pitkää nettiin MILF-hakusanan kera, sillä kohtaus sisältää oikeaa seksiä.

Myöhemmin tuleva äärimmäisen kuumottava kuulustelukohtaus on painostava juuri sen vuoksi, että aiemmin nähty aitous saa katsojan pysymään penkin reunalla ja pelkäämään mitä on luvassa. Kaikki tuntuu siis perustellulta ja on kunnioitettavaa, että Neuvostoliiton karmivimpia puolia käsitellään venäläisten toimesta.

Mutta: Onko aitouden fetisointi järkevää fiktiossa? Onko amatöörinäyttelijöiden hankkiminen vuosikausiksi eettisesti kestävä taiteellinen valinta? Onko kuulustelukohtauksen äärimmäisen nöyryyttävät kohdat tehty oikeasti vai ei (osa jää kuvan ulkopuolelle)? Onko naisen nostaminen elokuvan toiseksi ohjaajaksi pelkkä imagokikka? (Ainakaan Oertelilla ei ollut erityisen paljon sanottavaa lehdistötilaisuudessa.)

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Pidin Hrzhanovskin edellisestä ohjaustyöstä 4 paljonkin juuri sen upean näyttelijätyön ja yleisen realismin vuoksi. En ole lainkaan vakuuttunut, että uudessa elokuvassa näyttelijätyö on parempaa tai realistisempaa, vaikka ne muistuttavat tyyliltään toisiaan. DAU. Natashalla on tosin enemmän sanottavaa ja ymmärrän myös sen saamat hehkutusarviot. Periaattessa se on hyvä, ellei erinomainen, jos unohtaa sen mitä aiheesta on kirjoitettu ennen ensi-iltaa.

Itse elokuvassa heiluu alastomia kehoja sukupuoleen katsomatta. Alla on kuitenkin virallinen still-kuva, jolla elokuvaa markkinoidaan. Se herättää varsin paljon kysymyksiä, jos elokuvaa haluaa puolustella sen sanoman avulla. Nähtäväksi jää kerääkö elokuva mainetta lähinnä suorasukaisen kuvamateriaalinsa vuoksi.

Kommentoi Facebookissa
Mikko Pihkoluoma