Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Get Out oli jättimäinen menestys (alle viiden miljoonan dollarin budjetilla se keräsi yli 170 miljoonaa dollaria pelkästään Yhdysvalloissa) ja toi esikoisohjaaja Jordan Peelelle Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta. Rodullistettujen roolia amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja elokuvassa irvokkaasti satirisoiva elokuva iski hermoon tavalla, jota ei oltu vähään aikaan nähty. 2010-luvulla lähinnä sarjat ovat nousseet yhtä puhutuiksi.

Peele ei jäänyt löysäilemään tai tehnyt mittatilaustöitä (hänelle tarjottiin supersankarielokuvia ja Blackkklansman, johon hän suositteli Spike Leetä) vaan jatkoi omalla linjallaan. Perjantaina ensi-iltaan tuleva Us on vielä edellistä oudompi kauhukomediaa ja home invasion -jännäriä yhdistelevä elokuva Yhdysvalloista, luokkaeroista ja peilikuvan hirvittävyydestä.

Adelaide Wilson (Lupita Nyong’o) lähtee miehensä (Winston Duke) ja lapsiensa kanssa mökkeilemään Santa Cruzin lähistölle. Lapsena hän eksyi Santa Cruzin rannan peilitaloon, jossa hän törmäsi identtiseen kaksoseensa. Paluu alueelle hermostuttaa jo valmiiksi, mutta mökkirauhan rikkoo peruuttamattomasti punaisin haalarein ja kultaisin saksin sonnustautunut perhe, joka muistuttaa kovasti heitä itseään.

Us on karmivan hallittua elokuvaa, jonka pelinappulaksi katsoja joutuu eikä elokuva täysin selitä itseään. Tai ei ainakaan samalla tavalla kuin Get Out, joka omaperäisestä ja omituisesta maailmastaan huolimatta auttoi lukemaan sitä. Se on toisaalta ehkä juuri siitä syystä mielenkiintoisempi ja pitkäikäisempi mysteeri, jossa Peele näyttää todelliset taitonsa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Elokuvallisuutta luo paitsi Michael Abelsin (Get Out) upea sävelletty musiikki, myös Beach Boys, Lunizin I Got 5 on It sekä NWA:n Fuck tha Police. Peele ei ehkä omaa yhtä obskuuria levykokoelmaa kuin Tarantino, mutta se miten kappaleita käytetään sai jopa pressinäytöksessä innostuneita reaktioita aikaan.

Kaksoisolentoja katsoessa on vaikea olla ajattelematta Don Siegelin kylmän sodan keskellä tehtyä Invasions of the Body Snatchersiä, Kubrickin (obsessiivista symmetriaa ja jungilaista psykologiaa viliseviä elokuvia, kuten) Hohtoa tai Adelaiden tanssitaustan vuoksi Joutsenlampea. Yksi upean hieman Suspiriaa muistuttavan scoren neronleimauksista on nimeltään Pas De Deux.

Peelen mukaan doppelgängerien inspiraationa on toiminut Twilight Zonen jakso Mirror Image, jossa bussiasemalla odottavan naisen elämää riivaa hänen kaksoisolentonsa. Kyse saattaa olla tosin markkinoinnista, koska Peele on ollut tekemässä pian julkaistavaa sarjan uusintaversiota. Sen lisäksi Peele suunnittelee uudelleenfilmatisointia Candymanistä, jossa murhaaja ilmestyy peilin edessä. Tuo 90-luvun kauhuklassikko käsitteli muuten Chicagon luokkaeroja, joka tuntuu olevan Peelen käsikirjoitusten juokseva lanka.

Wilsonien ja haalari-Wilsonien lisäksi elokuvassa on myös valkoihoinen, hieman rikkaampi Wilsonien ystäväperhe (rooleissa mm. Elizabeth Moss ja Tim Heidecker), jonka autoa he kadehtivat. Elokuvassa esiintyy myös näyttävästi useampaan otteeseen Hands Across America t-paita ja koditon mies, jonka kyltissä lukee Jeremiah 11:11. Näihin merkitsijöihin voi toki lukea kaikenlaista, mutta Reaganin Yhdysvaltoja yhdistänyt varainkeruu köyhyyden ja kodittomuuden tukemiseksi ei tietenkään poistanut kumpaakaan.

Ehkä Wilsoneja jahtaava varjoperhe on se mörkö, joka kummittelee keskiluokkaisen etuoikeuden saavuttaneiden peilissä. Ainakin Peele on sitä mieltä, että amerikkalaisten on syytä kurkistaa sinne peiliin. Kun haalarityypeiltä kysytään keitä he ovat, vastaus kuuluu: ”olemme amerikkalaisia!”

• 20.3.2019
• Kirjoittanut Mikko Pihkoluoma